Synnytyskertomus

Rakkautta & Mamarkiaa

En osannut valmistautua synnytykseen. Ajatus tuntui epätodelliselta loppuun asti. Vältin tietoisesti suunnittelemasta synnytystä liian tarkkaan. En siis suunnitellut sitä ollenkaan. Laskettu aika oli 18.8. ja vasta elokuussa aloitin lukemaan synnytyskertomuksia netistä. Koskettavia ja jopa viihdyttäviä kertomuksia siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu. Tai voi tapahtua. Minulle synnytys oli hieno kokemus. Tämä kirjoitus on kaltaisilleni synnytyskertomus-googlettajille. 

Lasketun päivän iltana, kahdeksan aikaan, tuli pari voimakkaampaa supistusta. Päätimme unohtaa porraskävelyn Katri Valan puistossa, löhöillä sohvalla ja katsoa Modern Familya Netflix:stä. Kello 22.10 aloitimme kellottaa supistuksia. Minuutin supistuksia 8 minuutin välein. Nytkö se alkaa!? Tunnin kuluttua supistukset tulivat tiheämmin, noin 5 minuutin välein. Puoliltaöin soitin Kätilöopistolle. Supistukset kestivät minuutin, mutta väli oli 3 minuutista 14 minuuttiin. Otin panadolin ja menin jumppapallon kanssa suihkuun. Kyllä tässä ollaan synnyttämään lähdössä! 

Kello 3.00 supistusten väli oli ollut kolmen tunnin ajan 2,5-6 minuuttia. Supistukset kestivät edelleen minuutin kerrallaan. En pystynyt enää olemaan kotona. Pyysin Allua soittamaan Kätilöopistolle. Nyt lähdetään! Toivoin, että seuraavan kerran palaisin kotiin vasta vauva kanssa. Taksikuski ei tiennyt missä Kätilöopisto on eikä ilmeisesti ollut koskaan saanut kyytiinsä synnyttävää naista. Ei mitään hidastusta töyssyissä. 

3.20 kätilö saattoi meitä synnytyssaliin ja tunsin hieman lapsivettä menevän. Salissa kätilö käveli tietokoneelle ja jäimme keskelle huonetta hölmistyneinä. Mihin jätän kengät, takin ja tavarat? Laitanko nyt sairaalavaatteet päälle? En näe jumppapalloa huoneessa. Tilanne oli sekava ja outo. Synnytys oli käynnissä, kohdunsuu oli auki 3-4cm. Kätilö toi jumppapallon ja menin suihkuun. Supistukset vahvistuivat ja suihkussakaan ei ollut enää hyvä olla. En saanut sairaalavaatteita, joten puin oman mekkoni. Kätilö kertoi, että Helsingin kaikki synnytyssairaalat olivat täynnä. 

Supistukset kävivät todella kipeiksi. Koko kehoni oli krampissa vaikka yritin hengittää ja rentouttaa kehoa. Makasin sängyllä ja tärisin kivusta. Huusin supistusten aikana. Eihän minun pitänyt huutaa. Kätilö katsoi minua silmiin ja totesi "taidat todella olla kipeä". Minun piti saada kipupiikki reiteen, kätilö viipyi ja palasi kertoen, ettei muut kätilöt pitäneet sitä hyvänä ajatuksena. Sain kokeilla ilokaasua. Kolme supistusta, eikä ilokaasu auttanut yhtään. Ehkä en osannut tekniikkaa tai sitten se ei ollut minua varten. Viskasin naamarin pois. 

Kello 6.00 kohdunsuussa ei ollut tapahtunut edistystä. Anestesialääkäri tulisi antamaan minulle fentalyynia kipuun. Odottaminen tuntui ikuisuudelta. 6.45 sain selkärankaan kipulääkkeen. Kipu helpotti ja tunsin kuinka lantioni rentoutui. Lapsivettä alkoi valua sängylle. Lämpötyynyt selässä alkoi polttaa ja halusin ne pois. Varttia myöhemmin aamuvuoro alkoi ja kätilö vaihtui. Aivan ihana, herttainen kätilö! Kunpa vauva syntyisi ennenkuin vuoro taas vaihtuu! 

Supistusten aikana tuijotin Allun kädessä olevaa käärme-tatuointia ja hengitin jokaisen suomun kohdalla. Tiesin missä kohdassa helpottaa. Sain nukuttua lääkkeen voimalla. Yhdeksän maissa kipulääkkeen teho heikkeni ja sain epiduraalin. Olo pysyi samana. Käärmeen suomujen laskemisen lisäksi laskin viereisen talon aamuauringossa kylpeviä ikkunoita. En halunnut liikkua sängystä. Kätilö kertoi tarinoita, mutta antoi meille myös rauhaa levätä. Viereisistä huoneista kuului jatkuvaa huutoa. Voi en halua huutaa ponnistusvaiheessa. Epiduraalin vaikutus kestäisi pari tuntia ja saisin uuden annoksen. Minun pitäisi vain kertoa, kun puudutteen teho vähenisi. Pyysin Allua hakemaan lehtiä meille. 

10.45 epiduraalin teho laimeni ja kätilö lähti hakemaan uutta annosta. Sitä ennen hän auttoi minut vessaan. Rakko pitäisi olla tyhjä ennen epiduraalin laittoa. Istuin vessassa ja yritin. Apua, tekee mieli ponnistaa! Huusin Allua painamaan kutsua. Kätilö tuli heti. Minut talutettiin takaisin sänkyyn. Vauvan pää oli jo tulossa. En saisi enää epiduraalia. Oli liian myöhäistä myös pudendaalipuudutukselle. "Olet hengittänyt vauvan pään jo ihan alas", sanoi kätilö rohkaisevasti. Nyt hengitys piti muuttaa ponnistukseksi. Mutta vielä piti katetroida. Tässä kohtaa menin synnytystilaan. En muista kipua, enkä ponnistuksentarvetta. Olin hiljaa ja ponnistin. Kätilö kehui ja kannusti. Musta tukka näkyi. Kolmannella ponnistuksella teki mieli lopettaa siihen mihin kahdella edelliselläkin, mutta päätin jatkaa. Jos nyt jatkan niin vauva syntyy. Ja niin syntyikin. Kätilö heitti katetrin pois ja otti vauvan vastaan. Avustava kätilö ei ehtinyt paikalle eikä vauvan päätä ehditty tukea. Frida syntyi 19.8. klo 11.40. Ponnistusvaiheen kestoksi kirjattiin 5 minuuttia. 

Huutava suippopäinen ja tummatukkainen vauva pujotettiin mekkoni sisään rinnalleni. Moi. Oletpa pieni! 

 

Repeämien tarkistus oli kuin odottaisi voittoa arpajaisissa. "Pieni repeämä, kaksi tikkiä", sanoi kätilö. Huh. Olimme synnytyssalissa vielä reilut kolme tuntia. Pidimme tyttöä ja kokeilin imetystä. Allu kylvetti ja mittasi Fridan kätilön kanssa, 3560g ja 51cm. Kätilö sanoi minulle, että oli ollut hienoa olla näin hyvän ensisynnyttäjän kanssa. Ponnistin kuulemma kuin vanha tekijä. En ollut edes osannut toivoa mitään tietynlaista kätilöä, mutta jälkeenpäin ajattelin, että minulle sattui juuri sellainen kätilö mitä tarvitsin. Lempeä, äidillinen ja kannustava.

 

 

Emme saaneet toivomaani perhehuonetta, mutta onneksi tyttö syntyi päivällä niin meillä oli koko päivä yhdessä aikaa ihastella häntä. Oli Taiteiden yö, Allu käveli kotiin Kurvissa 22.00, muttei muista nähneensä yhtään ihmistä. Olimme sairaalassa kaksi yötä. Heräilin yöllä, tuijotin tyttöä ja lähettelin kuvia ja videoita Allulle kotiin. Päivät vietimme yhdessä sairaalassa. Huonekaverin sain vasta toisena yönä. Ensimmäiset päivät elimme syvällä vauvahattarassa. Tunnetila on paremmin muistissa kuin tapahtumat.

Share

Kommentit

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! Oon kiitollinen, että sain hienon synnytyskokemuksen. Itselläni toimi valmistautumattomuus, vaikka olenkin aika kontrollifriikki suunnittelija. Tai ehkä juuri siksi. Antauduin. :)

Kommentoi