Hei pitää sitten antaa tällekin vauvalle iltamaito pumpattuna tuttipullosta, niin osaa sit jos joskus tarvii ja pääsen välillä tekemään iltahommat Fridankin kanssa.

Aivan liian monta olettamusta itsestä riippumattomiin asioihin. Imetyksen onnistuminen, maidon riittäminen, tuttipullosta juominen. Yhden lapsen kokemuksella pitäisi tietää, että asiat eivät todellakaan aina mene lasten kanssa kuten itse haluaisi. Jostain syystä syyllistyn kuitenkin liian usein kuvittelemaan, että asiat sujuu toisen vauvan kanssa kuten ensimmäisenkin. Vaikka kyseessähän on tietysti erilaiset vauvat.

Ajatus oli tietysti hieno. Jakaa vauvanhoitoa, rakentaa kiintymyssuhdetta molempien lasten kanssa, sekä tietysti huomioida myös esikoisen tarpeet. Jostain älyttömästä syystä kuvittelin, että tuttipullo on asia mihin vain opetetaan. Vaikka tiesin toki, että maailma on pullollaan vauvoja, jotka eivät suostu pulloon. Meidän Valo on yksi heistä.

Olemme yrittäneet, mutta turhautuminen homman onnistumattomuuteen on lähes samaa luokkaa kuin Valolla itsellään kun karmivaa kumitötteröä yritetään työntää suuhun. On yritetty erilaista pulloa ja kokeiltu neuvolan ohjeita. Epäonnistuminen ei kannusta jatkamaan yrittämistä ja homma unohtuu lapsiperheen peruskaaokseen. Kesäloman jälkeen hieman jo innostuin, sillä satojen ajokilometrien ryvettämä vauva innostui tutista. Motarilla kun ensimmäinen apu huutoon on tarjota tuttia hätäisesti etupenkiltä käsin. No, osui ja upposi, sillä tutti kelpaa edelleen silloin tällöin. Tuttipullo ei.

Pullo olisi silloin kätevä, jos haluaisi käydä lenkillä tai kampaajalla itsekseen, tavata huolettomasti ystäviään viinilasillisen ääressä, tai osallistua kutsuvierastapahtumiin puhumattakaan tärkeistä juhlista. Tosi moneen paikkaan olen mennytkin vauvan kanssa. Ihmiset ymmärtävät kyllä. Ihanaa oli myös se, että osteopaatti kertoi usein heijaavansa vauvaa sitterissä samalla kun hoitaa äitiä. Tällaiset asiat eivät saa olla esteitä äidin hyvinvoinnille.

Oikeastaan minua ei edes haittaa kuukausien symbioosi vauvani kanssa. Aika on lopulta ohikiitävän lyhyt. Olen onneksi kotihiiri, joka pikemminkin  pitää potkia ulos iltarientoja varten. Tunnustan, että olen ollut toisinaan jopa tyytyväinen voidessani käyttää tissimonnia syynä kutsuista kieltäytymiseen.

Totta on silti myös, että äidin rooli on jatkuvasti päällä. Hetket olla joku muu on hyvin harvassa. Tai ne ovat todella lyhyitä. Niinpä otan ne vastaan suurena vapautena ja liihotan ruokakauppaan kuin miljonääri veroparatiisiin muun perheen odotellessa autossa.

Yhdet juhlat olisi kuitenkin edessä, joihin oikeasti haluaisin päästä. Tärkeän ystävän syntymäpäivät. Siihen vielä treenataan, ja luovutan pullohommat vasta sitten.