T-paidat vaihtoon

Rakkautta & Mamarkiaa

Vähemmän ja laadukkaampaa, on ollut missioni vaatekaapin sisällön suhteen jo jonkin aikaa. Seuraan muotia ja trendejä jo työnkin puolesta, ja uusin helposti vaatekaapin sisältöä inspiraation ja uusien mieltymyksieni myötä. Erilaiset siluetit vaativat erilaisia malleja, joten täysin minimaaliseen vaatekaappiin tuskin pystyn koskaan. Perustuotteet ovat kuitenkin tyylin kuin tyylin perusta, joten niistä on ollut hyvä aloittaa. Vaatekaappini väriskaala on oikeastaan aika yksinkertainen ja pärjään mustalla ja valkoisella aika pitkälle. Jos haluan esimerkiksi röyhelöitä tai kirkkaita värejä, hankin ne edelleen edullisemmin, sillä niiden käyttöikä todennäköisesti jää lyhyemmäksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tavoitteenani olisi hankkia niitäkin tulevaisuudessa kestävämmin perustein. 

Kierrätin ison kasan vanhoja t-paitoja ja ostin tilalle muutaman laadukkaan yksilön, joista toivon uskollisia kumppaneita pitkäksi aikaa. Hyvä leikkaus ja laadukas materiaali ovat ominaisuuksia, joihin panostan mielelläni. Silloin valkoisenkaan t-paidan valitseminen ei koskaan ole tylsä valinta. Hinta ei välttämättä kuitenkaan kerro laadusta, ja siksi oikeiden kumppanien etsiminen ei ole ollutkaan helppoa. 

 

 

 

Arela Kim t-shirt. Super hyvä hinta-laatu-suhde. Ostin hieman reilumman koon, jotta malli taipuu useampaan käyttötarkoitukseen. Vähän enemmän kuin perus t-paita. Napakan tiivis puuvilla-elastaanineulos on ihanan ryhdikäs pesujenkin jälkeen. 

Samuji Cousin T-Shirt. Kevyttä puuvillaa, upea leikkaus. Kuin siro versio perinteisestä valkoisesta t-paidasta. Sellaisesta miehen vaatekaapista lainatusta. 

R/H Mickey ja Debbie shirt. Mickeyn ostin yli vuosi sitten, ja se on edelleen napakka ja ryhdikäs. Musta Debbie shirt on pehmeää bambua. Hyvät, jujukkaat mallit minne vaan. 

 

Näiden lisäksi vaatekaappini t-paitalöytö on ollut kolme vuotta sitten ostettu Wood Woodin valkoinen t-paita, jonka miehustassa on s-leikkaus. Yksinkertainen malli, joka on säilynyt pesusta pesuun. Harmillisesti tahrasin sen aurinkorasvaan ja siinä on nyt keltaiset läikät, joihin ei edes valkaisu tehonnut. Onneksi puuvillaisen voi vielä värjätä.

 

 

Jaa toki omatkin vinkkisi laadukkaiden ikisuosikkien löytämiseen! 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Essi's
Essi's

Mahtavia vinkkejä! Itsekin olen hiljattain alkanut muuttaa vaateomaisuuttani laadukkaammaksi, ja käyttää enemmissä määrin "vähemmän on enemmän" periaatetta. Nämä olivat kaikki kokeilemattomia merkkejä, mutta täytyy ehdottomasti pistää mieleen seuraavia hankintoja tehdessä :)

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Hienoa! Ehdoton suositus tuolle Arelan Kim t-shirtille. 50€ maksaa erittäin mielellään erinomaisesta laadusta. :)

Kommentoi