Tammikuun palat
Tammikuu oli vielä rankempi kuin osasin odottaa. Rankempi odottamattomista suunnista. Päiväkodin ja töiden aloittaminen. Uusi arki. Törmäsin seinään monessa yrityksessä löytää sopiva tasapaino minun ja Allun töiden, arjen sovittamisen, tulevaisuuden ja Fridan sekä koko perheen hyvinvoinnin välillä. Loppukuun vaikeuksien vastapainona tammikuussa oli onneksi paljon myös ihania ja valoisia päiviä. Kuukauden mieleenpainuvimmat, olkaa hyvä!
Vilkasta menoa ja uuteen arkeen asettautumista. Jaan mielessäni tammikuun kahteen osaan. Kuun alussa vietimme Fridan kanssa huolettomia päiviä nauttien pakkaspäivistä, leikeistä ja valoista. Ja olimmehan myös ensimmäisen yön erossa Fridasta ja pidimme Allun kanssa miniloman. Kuun puolivälin jälkeen valmistauduimme päiväkotiin, teimme ostoksia ja uusia rutiineja arjen avuksi. Loppukuu, eli viimeiset puolitoista viikkoa eivät asetu päänsisäisellä aikajanallani kumpaankaan edellä mainituista.
Kohti kevättä. Nautin auringon valosta ja siitä, että kevään saattoi jo melkein haistaa.
Kyläilyä kuin viimeistä päivää. Viimeisiä lounastreffejä, kahvitteluja ja kotimaan reissuja. Leikkitreffejä ja vertaistukea, sekä oma syntymäpäivä. Viimeisenä hoitovapaan arkipäivänä pääsin tukemaan ystäväni ensimmäistä askelta kohti lattemama-arkea eli ensimmäistä lounasreissua vauvan kanssa ja julki-imetystä. Parhaimmat kahvilat ja ravintolat, kulkureitit ja hoitohuoneet. Parhaimmat vinkit seuraavalle eteenpäin.
Mukulan hokemat ja puremat. Fridan jutteluun on tullut entistä enemmän hokemia. Kali-kali-kali, titta-titta ja kouki-kouki-kouki. Näiden merkitys on tosin vielä epäselvä. Lisäksi selkeä ”EI!” on tullut osaksi itseilmaisua päiväkodin myötä. Juokseminen, pyöriminen, musiikki ja tanssiminen (yleensä kaikki vielä yhtä aikaa) on parasta Fridan mielestä. Muutoksessa alku on aina haastava ja sitä se on myös minityypille. Unihäiriöitä osasin odottaa, mutta raivokohtauksia en niinkään. Frida on taas alkanut purra meitä ja itseään suuttuessaan, tällä kertaa vielä useammin ja rajummin. Vajaa puolitoista-vuotias suuttuu aika usein päivän aikana ja puruvoimakin on yllättävän kova. Kivulias juonenkäänne. Hämmennyksestä huolimatta pikkumukula jaksaa viihdyttää liikuttavan suloisella menollaan. Joka päivä.
Lue myös: