#Uraoivallus: Valitse taistelusi

Rakkautta & Mamarkiaa

Trendin ja Lilyn #Uraoivallus -kampanjan kirjoituksia lukiessa kävin miettimään omaa työtäni ja oppejani matkan varrelta. Ensimmäisinä mieleen tuli se, kuinka mahdollisuuksiin tarttuminen on vienyt minua kohti omia urahaaveita, ja kuinka huonokin päätös on parempi kuin kykenemättömyys tehdä päätöstä lainkaan. Mielessäni kävi myös omien oikeuksien puolustaminen ja tänä talvena mieleeni jäänyt ohje: Rakasta työtäsi, älä työnantajaasi, sillä työnantajasi ei välitä sinusta. Jokin pieni, mutta koko ajan kasvava ääni sisälläni haluaisi silti uskoa, että on työpaikkoja, joissa työtä ja työnantajaa voisi rakastaa.

Lopulta valitsin oivalluksistani reseptin onnistumiseen. Sen, joka parantaa mentaalienergiaa ja siten työtehtävien hallintaa ja hyvinvointia.

Valitse taistelusi. Työssäni on loputon määrä asioita, joihin vaikuttaa. Parantaa myyntiä, kehittää konsepteja, valmentaa ihmisiä ja löytää uusia ratkaisuja. Projekteja on jatkuvasti päällekkäin, joista jokainen on kysyjästä riippuen tärkeysjärjestyksen huipulla. Yritin ennen antaa aikani kaikelle yhtä aikaa, kunnes ymmärsin sen olevan mahdotonta. Sen sijaan, että yritän tehdä kaikkea, on paljon tärkeämpää tehdä jotain hyvin. Saattaa jokin tuloksellisesti valmiiksi ja siirtyä seuraavaan. Tämä pätee niin vuosi- ja kvartaalisuunnitelmissa, kuin lyhyen aikavälin priorisoinnissa. Katso jotain sormien läpi ja iske siihen mikä tekee isoimman eron. Toimitin ensimmäisen onnistuneen projektini neljässä kuukaudessa palattuani kahden vuoden äitiyslomalta. Oivalsin samalla, ettei esimiehenikään seuraa To Do -listaani, vaan Done -listaani.

 

 

 

​Lue myös:

Ammatin plussat ja miinukset: Visuaalisen markkinoinnin vastaava

Onneksi on etäpäivät!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Kommentit

Hertta
Lilou's Crush

Onpa hyvin sanottu tämä oivallus -pätee omaankin työhoni oikein hyvin. Tosin taistelut on kaikki taisteltava, mutta marssijärjestyksen päättäminen on yksi onnistumisen kulmakivistä!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos!

Omassa työssä joutuu tosin joskus myös valitsemaan olla osallistumatta joihinkin juttuihin. Isoimmat jutut (ja rahat) merkkaa, eli siinä määrin homma menee "high impact or no impact" -periaatteella. Pieniin kyhäilyihin ei kannata käyttää aikaa.

Tosiaan marssijärjestys on tärkeää. Ja hyväksyä se, että sillä aikaa kun hoitaa yhtä isoa juttua, niin muut joutuu olemaan pienemmällä huomiolla, mutta niiden aika tulee vielä.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.