Voiko hoitovapaalla uupua?

Rakkautta & Mamarkiaa

Aamulla leikitään, syödään aamupuuro, ja leikitään ehkä vielä hetki ennen ulos lähtemistä. Tehdään jotain kivaa, käydään puistossa tai keskustassa, ja tavataan ystäviä. Tullaan kotiin, syödään ja nukutaan. Leikitään, syödään välipalaa ja käydään ehkä uudestaan puistossa. Odotetaan, että isä tulee kotiin. Tehdään ruoka, leikitään, käydään suihkussa ja mennään nukkumaan.

Päivämme kuvailtuna muutamalla lauseella.

Viime aikoina päiviin on tullut ikävä lisä. Kurkkua puristaa jo heti aamusta ja yritän taistella kyyneleitä vastaan. Laahustamme yökkäreissä kotona, enkä jaksaisi tehdä mitään. Kuluu tunti tai kaksi, sitten lounas ja päiväunet jo lähestyvät. Pitäisi olla tehokas. Saamattomuus ahdistaa ja lisää kuristavaa tunnetta. Alkaa ärsyttää.

Tällaisia päiviä on ollut viime aikoina liikaa.

 

 

En sairastunut baby bluesiin tai synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Olin koko äitiysloman onneni kukkuloilla, vaikka toki jotkin päivät olivat haastavampia kuin toiset. Kaipaan niitä ihanan joutilaita päiviä, jotka olivat täynnä vauvaa. Ei ollut paineita huolehtia muusta kuin vauvasta ja omasta hyvinvoinnista. Sai rakentaa päivät vapaasti lapsen ehdoilla ja nauttia eteen tulevista mahdollisuuksista. Alusta asti se, ettei mitään voi tehdä loppuun kerralla on tullut silti yllätyksenä. Nyt hoitovapaalla asiat kasaantuvat ja pahimmillaan pieni, mukavakin lisä saa kupin nurin.

Kun olin raskaana, äitini ihmetteli miksi nykyajan äidit valittavat väsymystään. Eihän aamulla tarvitse lähteä mihinkään, eikä mitään kummempaa tarvitse tehdä. 

Hoitovapaalla tarvitsee. Etenkin, jos ei tule toimeen muuten.

Ne asiat, joita ei ehdi päivällä tehdä ovatkin osittain asioita, joita työntekijänä pitää tehdä. On valmisteltava ja kommunikoitava. Pitää myös ehtiä työpaikalle ajoissa. Olen juossut kyyneleet silmissä keskustan katuja, viemässä Fridaa Allulle töihin, jotta ehtisin itse töihin. Nukun muutaman tunnin yössä, sillä myöhäiset illat ja yöt ovat aikaani tehdä ja valmistautua. Allun työpäivät ovat useammin lähempänä kymmentä tuntia, kuin kahdeksaa. Lisäksi on työmatkoja. Perheen yhteisellä ajalla valmistetaan iltaruoka ja laitetaan Frida nukkumaan. Lauantaisin olen aamupäivät töissä ja Allu on Fridan kanssa. Avun pyytäminen kohdistuu molempien työpäiviä helpottamaan. Omalle ajalle tai parisuhdeajalle tarvittavalla avulla ei viitsi enää vaivata ketään.

Lapsen syntyessä isovanhemmat toistelevat, kuinka pitää keskittyä lapseen ja jättää kodinhoito vähemmälle. Nyt hoitovapaalla, kertoessani väsymyksestä ja päivien raskaudesta, saan kuulla, että sellaistahan se on. Olen huono pyytämään apua, sillä kaikilla on omat menonsa, juttunsa ja elämänsä. Pitäisi kantaa omat valintansa ja ratkaista omat ongelmansa. 

On muuten suuri harha, ettei kotia tarvitsisi hoitaa lapsen kanssa. Ylimääräinen pyynääminen on toki eri asia (en esimerkiksi ole pessyt ikkunoita yli vuoteen), mutta jossain välissä pitää huolehtia ihan perussiisteydestä ja sen myötä kodin turvallisuudesta. Ruokaa tekee nopeammin siistissä keittiössä, nurkassa lojuvat lasipullot ovat lapsen turvallisuusriski ja kaikki lattialta irtoava roska menee pienen mahaan asti. Lisäksi kotona on paljon viihtyisämpää olla, kun kaikki ei ole ihan sikin sokin.

Minua ei uuvuta äitinä oleminen. Minua uuvuttaa se, että mahdollisuudet olla jotain muuta kuin äiti, ovat kiven takana.

Tuntuu, että elämme jo niitä tavanomaisia ruuhkavuosia. Paitsi, että olen hoitovapaalla. Frida ei ole vielä päiväkodissa, enkä minä läheskään kokoaikasesti töissä. Uskon, että jos saisimme työjoustoilla arki-iltoihin edes puoli tuntia lisää, voisimme kaikki paremmin. Sellaista tavallista kahdeksasta neljään -elämää, jossa viiden ja seitsemän välillä voi tehdä jotain. Yhdessä tai erikseen.

En osaa tarkalleen sanoa, mistä olo johtuu. Ehkä se kumpuaa jatkuvasta rasituksesta ja tehokkuuteen pyrkimisestä, ajan kirimisestä. Kaikki on elämässäni oikeasti todella hyvin, eikä huonot hetket kestä koko päivää. Joka päivä olen myös onnellinen. Kiitollinen. Myös siitä, että minulla on töitä, jotka mahdollistavat hoitovapaan.

Mutta edes se puoli tuntia! -Tiedätkö?

 

Share

Kommentit

kattungar
Kattungar

Vastaten otsikkoon, niin Kyllä voi! Itse koin aika voimakasta baby blues vaihetta, mutta luulen että osasyy oli vauvan koliikkioireet, ja minun nukkumattomuus. Tilanne helpotti hiukan. Sitten vauva oppi kävelemään, ja tuntui että koko ajan piti vahtia, siivota, mennä ulos, pukea. Ja juu itse tein iltatöitä, ja mies teki ja tekee pitkiä työpäiviä. Edelliskesänä tein melkein 5 päivää viikossa töitä, vaikka lapsemme ei ollu päiväkodissa. Läpystä vaihtoon vuorot. Oli välillä tippa linssissä kieltämättä. Tuntui, että olin äiti ihan kaikille. Mutta mikä tässä parasta se helpottaa! Nyt asiat on varmaan ihan samalla tavalla, mutta nyt olen muutakin kuin äiti. Lisäksi, kun lapsi kasvaa voi tehdä enemmän asioita kuin niitä pihaleikkejä pelkästään. Toki päiväkotikin voi auttaa asiaa, jos koko ajan on aivan loppu. Lapsemme täyttää ihan juuri kolme. En tiedä onko mitään ikää jolloin tilanne helpottaa. Voi olla toki että oma ajatusmaailmakin on muuttunut mutta voin luvata että tulee aika, kun ehtii olla muutakin kuin äiti, tai ainakin tuntee itsensä taas voimakkaaksi, ja no naiseksi ;) äitiys on raskasta, vaikka se helkkarin hienoa onkin :) Tsemppiä ja voimia!!!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos rohkaisevista sanoista! :) Hurjaa on ollut teidänkin meno! Oon tehnyt aina kahta tai jopa kolmea työtä sujuvasti yhtäaikaa, mutta tää uus tilanne on täysin erilainen. Lisäksi koen, että työpaikat (etenkin tulosvastuun omaavat) panostavat liian vähän työn-ja vapaa-ajan tasapainottamiseen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo, niiin tuttua! Nimenomaan tuo, että sitä haluaisi saada sen faking puoli tuntia (okei, kyllä mä enemmänkin ottaisin) omaa aikaa. Vauvan kanssa ei mitään jakoa kirjoittaa muutamaa työmeiliä saati tehdä jotain oikeaa duunijuttua. Kaikki kasaantuu iltaan, ja multa lähtee yöunet, jos vedän itseni vielä ysin jälkeen ylikierroksille. Että joo, TUTTUA ON! 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ah, kiitos! Haha, pitää alottaa pienestä niin ei heti haukuta vaativaksi! Eikä oo muuten tehokkainta työskentelyaikaa noi illat, kun nuokkuu koneen ääressä :D

Minnea
Minnean muruja

Tsemppiä! Kuulostaa, että sulla on tosiaan kädet täynnä hommaa! Meillä helpotti arki, kun lapsi meni päiväkotiin. Silloin jopa de oma työaika tuntui luksukselta ja omalta ajalta. Sai tauhassa syödä lounaansa.

Myös minä olen huono pyytämään ja vadtaanottamaan apua, vaikka nyt jos koskaan sitä tatvittaisiin! Ruuhkavuodet, miten niistä selviää!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! Oon ajatellut, että päiväkoti tuo lisää ahdistusta ja kiirettä! Kiva kuulla, että se ei välttämättä tarkoita sitä. 

Voi ruuhkavuodet! Pääseeköhän huumorilla edes vähän pidemmälle! :D

Minnea
Minnean muruja

Juuri huumorilla, jos millä, tästä selviää!

FromKaren
Ihana Päivä

Kuulostaa rankalta, tsemppiä! Oletko pohtinut, että menisit ihan täyspäiväisesti töhin ja lapsi menisi päiväkotiin? Toki eihän se aina ole edes vaihtoehto (jos töitä ei esimerkiksi ole). Itse olen katsellut ihaillein/kauhuissani vieressä kun lähipiirin äidit ovat jääneet hoitovapaalle ja hehkuttaneet, kuinka tekevät töitä "yö- ja viikonloppuvuorossa" - etenkin kun ei ole ollut pakko (eli on ollut työpaikka, johon palata). Lapsen hoito on töitä ja siihen päälle yötyöt niin hattua pitää kyllä nostaa. 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Juu tuo kuvio taitaa olla nykyään aika yleinen. Tammikuussa olisi tarkoitus palata töihin ja päiväkotipaikka on haussa. Työkuvio on aika haastava, vaikka vakituinen paikka onkin, Tuntuu todella haikealta luopua tästä ajasta ja mennä töihin, vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että päiväkoti antaa lapselle paljon sellaista mitä kotona ei voi tai on vaikeampi antaa. Tuntuu lohduttavalta kuulla, että päiväkoti ja työt, se "tavallinen arki" ei olekaan mahdottoman vaikeaa!

Kiitos kommentistasi! :)

Sanni Tee Tee

Been there. Ja silloin myös puolisoni teki hyvin epäsäännöllistä vuoro- ja reissutyötä. Oli tosi rankkaa. Tästä rankkuudesta ja uuvuttavuudesta puhutaan mun mielestä turhan vähän silloin kun ihastellaan erilaisia "joustavia elämänvalintoja" ja erilaisia mielikuvituksekkaita tapoja yhdistää työ ja perhe. Moni väsyy.

Meillä oli helpointa kolmannen lapsen kohdalla. Siinä vaiheessa tilanne oli muuttunut siten, että olimme puolison kanssa molemmat säännöllisessä, toimistoaikaan tehtävässä, vakituisessa työssä. Olin vuoden kotona, ihan vain pelkästään kotona, ja sitten palasin töihin. Tämän jälkeen puoliso oli vielä puoli vuotta kotona - ja sitten kuopus meni päiväkotiin. Missään vaiheessa elämä ei tuntunut yhtä rankalta kuin niinä vuosina, jolloin yritimme epätoivoisesti yhdistää vanhemmuuden, opintojen ja epäsäännöllisten (osin myös epävarmojen) töiden tilkkutäkkiä jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.

Nyt perhe on arkisin klo 8-16 töissä, päiväkodissa ja koulussa (tai koululaisten päivät toki ovat lyhyemmät, mutta he huolehtivat jo hyvin itsestään). Illat, viikonloput ja loma-ajat ovat oikeasti vapaita. Meille tämä sopii parhaiten.

Voimia!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Totta! Nuo "läpsystä vaihdot" ja säätämiset kommelluksineen väsyttää hurjasti. Tarvittaisiin niin paljon enemmän joustoa joka suunnasta, eikä se aina ole mahdollista esimerkiksi työpaikoilla. Tuo töiden tilkkutäkki kuvaa todella hyvin! 

Hienoa, että tilanne on jo rauhoittunut teillä! Pitää vaan uskoa, että kaikki järjestyy.

Kiitos kommentistasi! :)

 

Jasunen

Mun väsymys (ja ketutus) loppui heti kun lähdin hoitovapaalta koulun penkille.. Nyt opiskelen yötä myöten ja kalenteri on koko ajan toisessa kädessä rytmittämässä päivää ja olo on silti parempi kuin koskaan. Hassua. Olen mielestäni myös parempi äiti. Vaikka olen joskus 6-8h päivästä pois lapseni luota. :)

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Määrä ei siis korvaa laatua tässäkään asiassa ;)

Opiskelujen mahdollisuuskin on käynyt mielessä...

Kiitos kommentistasi! 

Kielikylpy

No nyt tuli teksti kyllä todella lähelle. Mä oon kanssa nyt ihan loppu, enkä oikeen keksi muuta syytä kun tämän suurperheen pyörittäminen. Ja se, että mies käy päivätöissä ja tekee vaativaa lopputyötö kouluun ja mä teen ilta- ja viikonloppuvuoroja. Joten läpsyvaihdot on enemmän kun tuttuja, yleensä pitää vielä raahata koko konkkaronkka mun äidille, joka lähtee aikasemmin töistä, muutamaksi tunniksi hoitoon.

Ja tietty se, että aina herätys ennen kuutta. Aina. Joka jumalan päivä.

Perjantaina oli väsymyksestä johtuva riita miehen kanssa ja lähdin lauantaina töihin. Päätin, että mä en mene duunista kotiin vaan lähden kaljalle. Kävin KAIKKI mahdolliset kaverit läpi, kukaan ei päässyt mun kanssa. Päätin mennä leffaan, ekaan kiinnostavaan näytökseen oli yli tunnin odotus. Yritin shoppailla, en löytäny mitään. Menin Lidlin kautta kotiin.

Säälittävää.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Nyt kuulostaa kyllä tosi rajulta! Tuli vähän perspektiiviä omaankin oloon, vaikka eihän tunteet ole mitattavissa. Ja tuo lauantai, miten voikaan sattua noin huono tuuri! Teki mieli tulla täältä internetin piuhoja pitkin sinne halaamaan! (Ja kaivaa kalja laukusta :D ) Ei mikään ihme, ettei ollu enää shoppailufiilistä tuon jälkeen! -Eikä välttämättä riitakaan päässyt unohtumaan noiden jälkeen...?

Toivon paljon paljon voimia ja parempia irtioton hetkiä! Ja kiitos kommentista!

<3

Kommentoi