Ladataan...
Sairas Sokeri

Tämä blogi on jäänyt ja jää tauolle. Tuntuu, että sain tästä juuri sen tuen mitä lähdin hakemaankin: sokerin ja vehnän pois jättäminen! Mielestäni olen onnistunut hyvin, toisinaan syön irtokarkkeja Seikkailijan pussista tai maistan palan sokeri-vehnäkakkua, mutta olen onnistunut muuttamaan ruokavalioni toivottuun suuntaan. Vehnättömyys ja sokerittomuus tuntuu hyvältä: ei turvota ja satu masuun niinkuin ennen, en muutu energisestä heikoksi ja taas energiseksi kymmentä kertaa päivässä. En vaadi itseltäni täydellisyyttä ja on ok joskus repsahtaa.

Kesän olin terve. Se loi toivoa siihen, että joskus paranisin sairasteluputkestani. En koe, että sokerittomuus ja vehnättömyys olisi vaikuttanut millään tavalla terveyteeni. Alunperinhän jätin ne pois, koska olin kuullut niiden nostavan tulehdusarvoja. Kesän jälkeen sain flunssan (?), mikä on vaivannut niin monia ja se jatkuu jo neljättä viikkoa. Se on lannistanut minut. Välissä voi olla terve päivä (ei kuitenkaan niin terve että voisin nostaa sykettäni) ja sitten taas Naps! olen niin pääkipuinen ja heikko että vaan makaan. Selvästikin sairasteluputkeni on aikaansaanut trauman minussa, koska tämä sairastelu masentaa. Pelkään, että elämäni tulee olemaan tätä. Pelkään, että en parane. En pelkää kuolemaa mutta pelkään elämää sairaana. Pelkään, että en voi enää urheilla niinkuin ennen (urheilu nimittäin poistaa minulta ahdistusta ja tuottaa sanoinkuvaamatonta onnentunnetta). 

Itkin juuri äidilleni. Äiti on lääkäri ja suhtautuu oireiluihini liian kevyesti. Itkin kadulla kuin pikkulapsi. Äiti häpesi ja yritti saada minua autoon. Aikuisen ihmisen ei ole soveliasta itkeä kadulla kaikkien nähden. Ai mitenniin ei? Minusta tunteiden näyttäminen on tosi ok, vaikka kyseessä ei olisikaan ilo. Äiti kuitenkin kuunteli ja sanoi, että mene taas lääkärille. Hän kirjoitti lapulle kaiken sen, mitä minulta tulisi tutkia (vaikka mitä on jo tutkittu!).  Äiti ei voi tutkia, koska on liian läheinen. Ei kestäisi jos löytäisi esimerkiksi patin rinnastani. Tällä hetkellä nimittäin olen aivan varma, että minulla on syöpä: kainalooni on sattunut kaksi päivää. Olen myös varma, että olen homesairas, hajuherkkä, allerginen kaikelle, sairauteen tuomittu, selkävammainen ja muutenkin vammainen. Tiedostan, että mietin sairasteluani liikaa, synkkä mieleni buustaa, ei jätä rauhaan. Tarkkailen neuroottisena syömisiäni (jopa muiden kriittisesti!), hengittämääni happea, luomea poskessani, haistelen vaatteitani, pesen tunkkaisen kaapin lakanoita. Huudan seikkailijalle: etkö sä pelkää, että mä kuolen?

En halua enää keskittyä TÄHÄN. Mä en suostu katkeroitumaan ja vihaamaan kaikkia terveitä ihmisiä koska niillä kaikilla muilla menee niin paljon paremmin. Mä aion parantua ja uskon, että se onnistuu parhaiten keskittymällä iloisiin asioihin! Uskomalla, että mä vielä paranen. Ja vittu- mähän paranen!

Ladataan...
Sairas Sokeri

Tämä vuosi on ollut kuulemma huono kesäkurpitsavuosi. Niin mekin ajateltiin, kun Seikkailija laittoi kotipihalle laatikkoon niitä kasvamaan eikä yhtäkään kesäkurpitsaa syntynyt. Olimme unohtaneet Pirkkalan mökkimme salaisen puutarhan, jonka maan Seikkailija keväällä käänsi ja istutti- kesäkurpitsoja täyteen tietenkin! Ei olla kasteltu, ei hoidettu mitenkään. 

Kun muut kastelivat, lannoittivat, rakastivat ja silittelivät omiensa lehtiä. Synnytti Pirkkalan maa unohduksissaan nämä:

Kesäkurpitsoja on paljon ja ne ovat suuria! Enkä edes oikein pidä niistä. Tai sitten en vain ole osannut valmistaa niistä mitään hyvää? Yleensä olen pilkkonut ja laittanut grillitikkuun. Ehkä tämä yritykseni olla vehnätön edesauttoi seuraavassa. Itse en tietenkään keksinyt, tää on varmaan vastaava muoti-ilmiö kuin avocado-pasta.

Yks sulle ja yks mulle.

Sit vaan kuorimaveitsellä pastan tekoon. Siemenosaa en käyttänyt kun se oli pehmeä ja visuaalinen lopputulos olisi kärsinyt.

Pannulle maustamatonta tofua, öljyä, valkosiåulia, chiliä, mausteita ja limee. Kun on vähän marinoitunut niin soijakerma, pihan basilikat ja "pastat" sekaan. Tällänen tuli.

Kuka haluu meidän maan kesäkurpitsan?

 

 

Pages