Aloitin lähes koko aikuisikäni syömäni mielialalääkityksen vähentämisen noin  kolme viikkoa sitten. Syömäni annos ei ole lähtökohtaisestikaan suuri, mutta selvästi merkittävä määrä sille, etten ole jatkuvasti ahdistunut. Tai varmaan olenkin ollut, mutta ainakin lääke on poistanut fyysisen kuristuksentunteen kaulaltani. Nyt kun olen voinut paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja asiat elämässäni ovat hyvin, haluan taas kokeilla onnistuisiko elämä mielekkäästi ilman lääkitystä. Koen, että nyt on turvallinen hetki kokeilla. Minulla ei ole liian kiire elämässäni, eikä mitään suurta kriisiä päällä, joten on aikaa ja voimia kuunnella miten vähentäminen minuun vaikuttaa. Pudotin annoksen heti puoleen, koska syömäni annos on pieni. Olen muutamia vuosia sitten lopettanut toisen mielialalääkkeen syömisen, joten minulla on asiasta kokemusta. Silloin hetki ei kuitenkaan ollut oikea. Vaikka pudotin lääkityksen pois todella hitaasti kahden vuoden ajan, vaikutti viimeisten murusten lopettaminen minuun tosi voimakkaasti. Olin helvetin ahdistunut ja koska olen tunnetusti aika sinnikäs ja luin, että tila voi pahentua kuukausiksikin lopettamisen jälkeen, sinnittelin näkymättömän hirviön kädet kaulani ympärillä kaksi vuotta. Nykyään en enää jaksa vastaanottaa liikaa ahdistusta, koska fyysiset vammani vievät jo niin paljon minulta voimavaroja. Olen myös käynyt läpi senkin vaihtoehdon, etten välttämättä pysty ja näin halua elää ilman pientä lääkitystä. Olen asian kanssa täysin ok jos näin tulee käymään. Yksi ystävä sanoikin hienosti, ettei se ole sen kummempi juttu kuin esim verenpainelääkitys, jota syödään jatkaakseen elämäänsä.

Viikko sitten aloin huomaamaan ensimmäisiä oireita. Katselin koiraani ja ajattelin: se vihaa minua! Jäin heti kiinni tästä älyttömän typerästä ja harhaisesta ajatuksesta. Jos tarkkailen itseäni koirieni huoltajana, olen siinä vastuullinen ja rakastava. Näytän todella harvoin hermostumiseni niille ja uskon koirieni opettaneen minulle rakkaudesta ja vastuusta enemmän kuin monikaan ihminen. Aina voisin aktivoida niitä enemmän, niinkuin aina voisi olla itsestään joku helvetin parempi versio. Mutta kuten varmaan arvaatte, ei paljon kiinnosta paremmat versiot. En jaksa kilpailla, vähiten itseni kanssa. Jokatapauksessa, mieleeni tuli se, kuinka olen lähes koko elämäni ihan tosissaan ajatellut, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ja myös hitto eläimet vihaa mua! Nyt kuitenkin olen parantumisprosessina siinä pisteessä, ettei tuo hullu ääni päässäni enää toimi kuin betoni, joka kaadetaan päälleni ja siihen se jämähtää. Näinä viikkoina epävarmuus ja neuroottiset ajatukset ovat kyllä  taas kuuluneet ja saaneet minut pelkäämään. Nyt kuitenkin aivojen pikkuhiljaa tottuessa pienempään annokseen, äänet alkavat rauhoittumaan. Oman mielen tietoinen tarkkailu on tässä myös hyvin tärkeää. Tunnustelen oloani vähintään vielä kuukauden, ennenkuin lasken taas vähän annosta. Ymmärrän, että tämä kuuluu tehdä hyvin hitaasti.

Tykkään niin paljon elämästäni ja olen saavuttanut monia asioita, joita en olisi uskonut saavuttavani. En puhu menestyksestä vaan sellaisista arvoista ja ajatusmalleista, teoistakin, jotka ovat meihin iskostettuja. Siitä, kuinka alan pääsemään niistä irti. Viimeisten vuosien aikana olen pyristellyt irti kaikesta ulkopuolelta tulevasta nähdystä, kuullusta ja opitusta. Olen vapautunut esimerkiksi oman aktiivisuuteni vertailusta muihin. Tällä hetkellä en koe lähes minkäänlaista huonommuuden tunnetta, vaikken ole pystyny tekemään töitä edes kolmena päivänä viikossa. Vaikka joku toinen taiteilija tekee paljon enemmän, en ymmärrä miten kahta ihmistä voisi millään vertailla keskenään? Nyt, kun migreenikohtaukset ovat taas lisääntyneet ja olen niistä ja kohtauksiin syömistäni lääkkeistä ihan tööt, on todellakin ok, etten mene työhuoneelle jos oma kehoni kertoo sen tarvitsen lempeämpää tahtia. Niinkuin aikaisemminkin olen täällä kirjoittanut, tulee ystävät, koirien hyvinvointi ja liikunta ensin ja vasta sitten jos niiltä jää energiaa, tulee työt. Olen tosi ylpeä itsestäni pystyessäni elämään juuri niin, mikä minulle on parhaaksi. Sillä, miten muut elävät ja tekevät, ei ole mitään tekemistä minun kanssani.

Omakuva syyskuu 2020.