Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Vaikka kirjoitankin avoimesti ja suoraan asioista, mietin silti paljonkin sitä, mitä tänne kirjoitan. On asioita ja ihmisiä, joiden yksityisyyttä tulee suojata. Blogini ei saa loukata enkä halua suututtaa ketään. Joskus tämä on hankalaa. Olen itse niin avoin, että minulta on kestänyt vuosia ymmärtää se, ettei monet muut olekaan. On ihmisiä, jotka eivät halua itsestään mitään someen. On ihmisiä, jotka pitävät asiat itsellään / valitsemallaan pienellä joukolla. Minun on lähes mahdotonta olla olematta avoin. Täysin kritiikitön avoin kirjoittaminen tänne merkitsisi siis sitä, että joku muu saattaisi suuttua tai loukkaantua. Tämä tuo omat haasteensa täällä kirjoittamiseen. Joskus haluaisin jakaa elämästäni asian johon hakisin ehkä vertaistukea, mutta se paljastaisi myös jostakin toisesta. Moni lukija ei tunne minua henkilökohtaisesti, mutta tutut tietäisit kenestä/keistä on aina kulloinkin kyse.

Ehkä eletyt vuodet ovat tuoneet jo jonkin verran kokemusta elämästä kun ikäviä asioita tapahtuu. Vaikka tuntisin kouristavaa ahdistusta kehossani, en anna sen vallata kokonaan elämääni. Pystyn uheilemaan, juttelemaan, nauramaan, tekemään töitä, syömään ja luomaan. Pystyn irtautumaan surusta ja huomaan, kuinka elämässäni on paljon hyvää, eikä mikään yksittäinen ikävä tapahtuma pysty peittämään alleen sitä kaikkea. Elämä ei ole vain yhtä tunnetta. Toiset tunteet ovat kuitenkin sietämättömiä ja tuntuukin, että niistä ulospääsy on liian haastavaa (ikäänkuin työkalut puuttuisivat). Tälle pelolle ei välttämättä ole mitään todellista syytä. Olen vain kokenut joskus jotakin, joka on jättänyt jäljen ja nyt se esiintyy uudenlaisessa asiayhteydessä helvetinmoisena pelkona. Vaikka järkeni kertoo ettei hätää ole, on pelontunne niin suuri, että se ikäänkuin muuttuu totuudeksi. Tottakai saan rauhoitettua itseni useasti päivän aikana, mutta myös useasti se pelko ottaa vallan. Tunnen sen kovana fyysisenä kuristuksena kehossani. Se peittää kaiken hetkeksi.

Ajattelen, että ihminen voi oppia ja muuttua läpi elämän. En kestä sanontaa "ei vanha koira uusia temppuja opi". Mielestäni on laiskaa, junttia ja typerää väittää niin.  Olen itse päässyt kovalla työllä eroon ikävästä käyttäytimisestäni tekemällä tietoisesti sen eteen töitä. Silti joissakin tapauksissa tulee epäily, ettei pääsekään jostakin asiasta ns eteenpäin. Tai siis tarkoitan sitä, että jos pidät tomaatista mutta se vaan kutittaa kurkkuasi, niin sitten sitä ei kannata syödä. Kannattaa syödä sellaista mikä ei kutita. Asia jää harmittamaan sinua. Pelkään, etten pysty muuttamaan tapaani suhtautua tiettyihin asioihin elämässäni, että tulen aina kärsimään vähän yli sietorajani. Se tarkoittaisi sitä, että minun tulisi luopua jostakin todella rakkaasta. Jos tilanne jatkuisi muuttumattomana pitkään, mielenterveysongelmani saattaisivat paheta. Pitää tunnistaa omat rajansa ja on myös elettävä niiden mukaan, vaikkei se aina ole mieluisin reitti. Joka toinen hetki luotan siihen, että helpottaa, ja sitten seuraavassa hetkessä taas en.

Onko asioita, jotka ovat meissä liian syvässä vai onko kaikki mahdollista? Pystyykö 38-vuotias Sanni muuttumaan tai helpottaako edes vähän?

Kuva: Elina Knuutinen

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin suht uuden elektronisen laitteen hajoaminen. Toissa jouluna vain kolme vuotta vanha astianpesukoneeni ei enää pessytkään tiskejä. Meni 9 kuukautta kunnes tilasin korjaajan. 20 minuutin työ maksoi 150e. Kului kolme kuukautta eikä tiskit taaskaan peseytyneet. Ongelma kuitenkin vaikutti ihan erilaiselta kuin aiempi. Kone meni kyllä koko pesuohjelman läpi, astiat olivat pesun jäljiltä kuumia- mutta tiskeissä oli likaa ja pesunappi lepäsi vain puoliksi sulaneena koneen pohjalla. Päätin kuitenkin ottaa yhteyttä firmaan, joka sen oli korjauttanut jos hajoaminen kuuluisi vielä johonkin korjaustakuuseen. Ensiksi ongelmaksi muodostui se, että piti selvittää mikä firma täällä oli käynyt. En löytänyt mistään paperilaskua. Kun kävin vanhoja tilitietojani läpi löytyi syyskuulta jokin "Tampereen huolt" alkuinen tieto, joka oli EHKÄ  kyseinen lasku. Koska nettipankin tilitiedoista ei saanut edes kyseisen firman nimeä tietoon ja googlettamalla "tampereen huolt" menee vaan enemmän sekaisin, soitin pankkiin. Ensin tietysti jonotan ja näppäilen ohjeiden mukaan ja sitten puhelu katkeaa. Kun lopulta pääsen läpi, ei työntekijä näe yhtään enempää kuin minäkään. Koska olen jo kiireessä muiden töiden luokse sanoo pankkivirkailija selvittävänsä asiaa. Menen penkomaan vielä vähän omia tilitietojani ja sitten tajuan, että olen maksanut vakuutusyhtiöltä saamani summan äidilleni, joten äidin on täytynyt olla maksaja. Harmittaa etten enää saa kiinni pankkivirkailijaa, joka nyt selvittää asiaa turhaan, koska en kysynyt hänen nimeään. Asia kuitenkin etenee ja äitini löytää tilitoedoistaan korjausfirman tiedot. Soitan sinne ja jätän soittopyynnön, koska huoltomies ei ole paikalla. Muutaman tunnin kuluttua sieltä soitetaan ja kysellään pesukoneen viasta. Henkilö puhelimessa tulee siihen tulokseen, etei vika ole sama, jonka he korjasivat. Sitten hän kysyy mitä pesuainetta käytän? Kerron, että olen aina käyttänyt Ecoverin konetiskitabletteja. Siinä sitten samalla tajuan, että kaksi viikkoa sitten Ecoverit olivat loppuneet lähikaupasta ja ostin Xtran tabletteja. Otin vain jotkut halvimmat sen enempää ajattelematta. Tajuan myös, että tiskikone on oikkuillut siitä saakka. Lopetamme puhelun ja sovimme, että kokeilen parempia tabletteja. Ja juu, pesukoneessa ei tosiaan ollut mitään vikaa. Xtran konetiskitabletit on vaan paskoja.

Aion reklamoida ja vaatia korvausta siitä, että pesin tiskejä TURHAAN kaksi viikkoa käsin! Nipotin myös kämppikselleni tiskeistä vähän.

Kuvan koira ei liity tapaukseen, mutta on tosi söpö!

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Huh! Tulee aina kirjoiteltua työkriiseistä ja kivuista. Mutta sitten kun kirjoitan jotakin kepeämpää niin siihen on kyllä hyvä syy! Tänä iltana se on Anna Kuutsan (reseptit) ja Arsi Kevan (kuvitukset) upea Uusien reseptien vuosi 2019 -seinäkalenteri. Vuoden 2016 lopussa tältä kaksikolta ilmestyi reseptikirjanen Runoja ja Leivontaa fitnessin tilalle. Tiesin siis kalenterin ollessa vasta toteutumattomana ideanana taas parasta mitä suuni ja silmäni tulevat kokemaan kuluvana vuonna. Yksi uudenvuodenlupaukseni onkin toteuttaa jokainen kalenterin vegaaninen resepti. Toinen lupaukseni on muuten ostaa vain reilun kaupan suklaata. Oikeastaan uuden vuoden lupaukseni ovat enemmänkin elämänmuutoksia. Haluan kokeilla enemmän uusia reseptejä ja "elää reilummin". Tuo suklaa asia onkin ollut aika haastava, koska tykkään just niistä Fazerin epäreiluista perusmaitosuklaista. Taitaa käydä niin, etten syö ollenkaan suklaata. Mut onneks on nää Annan mielettömät reseptit lohduttamaan suklaasurua.

Teen juuri kalenterin tammikuun ruokaa Härkispata Etiopialaiseen tyyliin. Siihen tulee 1dl punaviiniä ja nyt kun ruoka hautuu tuolla, lipitän sitä viiniä. En siis juo juurikaan alkoholia (10 annosta vuodessa) ja TUNTUU. En tajua miten kukaan pystyy kirjoittamaan humalassa, puolikkaan lasillisen jälkeen kaikki lauseet hajoaa päässäni! Tietysti asiaan voi myös vaikuttaa se, että olen joutunut tänään syömään kaksi täsmälääkettä migreeniini.

Tähän ruokaan tulee muuten ihan älyttömästi punasipulia: 800g! En meinannut uskoa reseptiä, mutta ne taitaa olla tässä ruuassa se juttu. Pitää malttaa haudutella. Resepti on tosi yksinkertainen, eli ainoo haaste on kärsivällisyys. Älä siis ala valmistamaan tätä ruokaa nälkäisenä! Olen tässä odotellessa jo syönyt itseni leivällä ja hedelmillä täyteen. 

Kohta oon juonut toisen lasillisen viiniä ja ruoka on valmista. Pitää tehdä couscous. Pakko lopettaa kun en tajua enää kirjaimia. Halusin mainostaa tätä kalenteria ja kertoa siitä, miten onnellinen oon kun tunnen Annan ja Arsin ja saan nauttia heidän ystävyydestä. Sydämiä teille! p.s näitä kalentereita on jäljellä enää 4kpl joten ole nopea ja tilaa osoitteesta annajaarsi@gmail.com. Parhaat reseptit parhailta tyypeiltä! <3

Lue myös:

Runoja ja Leivontaa fitnessin tilalle

 

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Alkutalvi oli karsea. En muista koska olisin ollut niin masentunut ja niin pitkään. Taidekriisi ja ahdistus varmasti molemmat ruokkivatkin toisiansa. Olin aikalailla varma, etten enää tulisi toimimaan ammatissani. Ystävät, etenkin taiteilijaystävät, olivat ihan varmoja, että pääsen tästä puoli vuotta kestäneestä kriisistä yli. Nyt uskallan kirjoittaa tänne, vaikkakin vain hennosti lyijykynällä, että olen taas innostunut kuvien tekemisestä. Ehkä olin vain lopeensa tympiintynyt ja tarvitsin tällaisen omasta mielestäni helvetin pitkän tauon. Ehkä suhtautumiseni tähän ammattiin tulee muuttua ja minä tarvitsin tuon kamalan ajan pystyäkseni siihen. 

Alkuvuodesta aloitin osa-aikatyöt pienessä liikkeessä. Halusin kriisini aikana kuitenkin jotakin mielekästä tekemistä ja ennenkaikkea tehdä työtä jollekin toiselle kuin itselleni. Nyt muutaman palkkatyöviikon jälkeen huomaan, kuinka minä tarvitsen vastapainoksi työlleni jotakin ihan erilaista! Sellaista, missä joku muu kertoo mitä teen ja sellaista, josta saan myös varmasti palkkaa. Myöskin kun on vähemmän aikaa olla työhuoneella, sen jäljelle jäävän ajan käyttää tehokkaammin! Kiireinen tottakai olen ollut kun yhdistän kahta työtä, mutta pidän myös siitä pienestä stressistä ja olen innostunut. Nyt ei myöskään ole ollut aikaa vatvoa ongelmia. Eilen huomasinkin kuinka olen muutenkin alkanut voimaan paremmin. En ajattele itsestäni niin negatiivisesti. Jo pidemmän aikaa olen vähätellyt ihan kaikkea tekemääni, ollut paljon epävarmempi kuin ennen ja pitänyt itseäni tyhmänä. Nyt voin selkeästi paremmin koska arvostan ajatuksiani ja tekemisiäni ihan eri tavalla. 

Elämässäni on tapahtunut muutoksia ja yksi paras niistä on se, etten asu enää yksin. Kun erosin 2,5v sitten monen vuoden suhteesta, ajattelin, etten enää koskaan asu kenenkään kanssa. Se on jotenkin ollut minulle aina hankalaa. Siis kestää toisen sotkuja ja aikatauluja. Nyt kuitenkin tuli sellainen tunne, että yhteisasumista tulee kokeilla. Alun kriiseilyn ja pelkojen jälkeen se on ollut paras päätös. En todellakaan ole sellainen ihminen joka haluaa enää asua yksin! Etenkin kun kämppis on maailman paras tyyppi. Yksin asuessani masennuskausinani hoin ikäviä asioita itsestäni itselleni pääni sisällä jatkuvasti ja tietysti myös aloin niihin luuppeihin uskomaan. Tällä hetkellä en kerkiä moittimaan itseäni ja saan taas itsevarmuutta tehdessäni monenlaista työtä. Kuulen myös kotona usein toisen suusta kuinka ihana olen! On myös upeeta huomata miten kommunikointi- ja keskustelutaitoni ovat kehittyneet muutaman kuluneen vuoden aikana. En enää hermostu hulluna pienistä ja osaan kunnioittaa toista. 

Mutta vielä ammatistani ja siihen suhtautumisestani. Olen keksinyt mikä järki on toimia tässä ammatissa, josta vain harvat tienaavat elantoaan ja palavat loppuun. Se on onnellisuus, kuvien tekeminen tekee minut onnelliseksi. Tämä saa olla minulle ainut syy. Viime viikolla aloitin uuden teossarjan työstämisen ja samalla jotenkin heräsin taas eloon. Aion työskennellä teoksen parissa ainakin tulevan vuoden ellen kahta. Tässä sarjan ensimmäinen kuva, jossa olen siskoni kanssa. Olen maalannut akryylilla paperille. Kuvasta ei ehkä erota, mutta kuva on "kolmiulotteinen".

Sitten vielä yksi minulle tärkeä asia. Lily kyselee omassa toimituksen blogissaan blogeja, jotka ansaitsisivat suosittelemme-leiman. Jos olet blogini lukija ja olet sitä mieltä, että ansaitsisin leiman ja enemmän näkyvyyttä, voit suositella blogiani täällä! 27.1. mennessä! Kiitos!

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Heti aluksi haluan sanoa, että monet bussikuskit ovat tosi ihania! Työ on varmasti yksi raskaimmista ja sympatiani ovat lähes aina bussikuskien puolella. Mutta valitettavasti myös tässä ammattikunnassa tapaa niitä ahdistavia ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa väärin, rikkovat ammattietiikkaa ja pilaavat hyvienkin kuskien maineen.

Viime viikolla näin bussin tulevan pysäkille. Juoksin siihen punaisia päin, koska autoja ei tullut mistään (tiedän, rikoin liikennesääntöjä) ja kerkesinkin hyvin ovelle ennen kuin edessäni jonottava asiakas oli edes bussin sisällä. Kun tuli minun vuoroni mennä sisälle bussikuski jätti minut oven väliin. Hetken ajattelin kyseessä olevan vahingon kunnes kuski sanoi minulle "menit sitten punaisia päin". Leimattua korttini jatkoin matkaa istumaan kunnes päätinkin kääntyä takaisin. Sanoin, että vaikka meninkin punaisia päin, se ei oikeuta häntä jättämään minua tahallaan oven väliin. Menin istumaan keskiosaan bussia kuskin hokiessa liikennerikkomustani kovaan ääneen kaikkien kuullen. Hän kertoi myös, kuinka vain jo valmiiksi bussipysäkillä odottavat pysähtymismerkkiä näyttävät ihmiset ovat oikeutettuja tulemaan bussiin sisälle. Toistin sen mitä jo kerran sanoin ja lukitsin korvani kuskin puheelta joka muistutti lapsen läksyttämistä. Mikä sekin on helvetin törkeää ja asiaankuulumatonta. Kuitenkin bussilla matkustaessa käyttäydyn aina hyvin, eikä kenenkään bussin ulkopuolinen elämä kuulu kuskille, jonka ainoa tehtävä on toimia asiakaspalvelutyössä kuljettaen minut paikasta toiseen. Kun sitten yritin jäädä bussista pysäkilläni pois, kuski ei pysähtynytkään vaan jatkoi matkaa. Huusin hänet pysähtymään, jolloin hän sanoi anteeksi ja jarrutti niin kovaa että melkein kaaduin. Kävellessäni kotiin olin ahdistunut ja itkuinen. Koin, että minua oli kohdeltu todella väärin. Illalla kirjoitin valituksen, koska kuski oli selkeästi tehnyt ammattirikkeen.

Parin päivän kuluttua sain viestin, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin, kuinka valitus välitetään kuskin esimiehelle. Viestin jälkeen jäi aika outo olo. Olen aika varma, että esimies keskustelee kuskin kanssa, kuski vähättelee tai kieltää tapahtuneen ja asia on siinä. Kuski jatkaa ammatissaan toimien miten haluaa toimia. Olisin toivonut jotakin "konkreettisempaa sovitusta", koska tapahtunut jätti selkeästi trauman. Tapahtuneesta on jo melkein viikko ja jokaisena päivänä pelkään odottaessani bussia. Pelkään näkeväni tämän kuskin uudelleen, pelkään ettei hän ota minua kyytiin tai käyttää muulla tavalla valtaansa väärin (kostaa valituksen). Olen tosi herkkä ihminen ja tällainen saattaa ahdistaa kuukausia.

Uskon, että bussikuskit saavat ihan hirveästi myös aiheettomia valituksia ja kaikkiin onkin hankala reagoida. Olisi kuitenkin tosi mielenkiintoista kuulla ikävistä tapahtumista ja siitä, onko uhreille ollut valituksesta mitään hyötyä? Esimerkiksi kerran ostin rikkinäisen tiskiharjan ja valitin siitä, sain tilalle perunankuorijan! Kyllä Nysseltäkin toivoisi vähän parempaa palvelua. 

Pages