Ladataan...

Mitä mieltä saa julkisesti olla? Olen kirjoitellut blogiin juttuja asioista, jotka pureutuvat syvälle ihmisyyteen. Olen kirjoittanut aiheista, jotka jakavat mielipiteet radikaalisti ja ovat hyvin henkilökohtaisia. Olen ottanut tietoisen riskin saada negatiivista palautetta ja jopa vihapuhetta osakseni. Kun nyt pitkästä aikaa kirjoitin mielestäni kevyemmästä aiheesta, en osannut odottaa saavani siitä valtavaa palauteryöppyä niskaani. Helle ja siitä valittaminen olikin todella arka aihe! Saako helteestä (tai ylipäätään säästä valittaa)? Saako valittaa siitä, ettei saisi valittaa? Saako ärsyyntyä siitä, että on helle tai siitä, ettei saisi ärsyyntyä helteestä? Helle-keskustelu on lähtenyt lapasesta. Useamman ystävän fb-seinällä tämä aihe on todella nostattattanut tunteita. Kyse ei taida olla pelkästään kuuman kelin pehmittämistä päistä vaan yleisemmin keskustelukulttuurista.

Kirjoitin tunteita herättävän tekstini siitä, että suomalaiset valittavat helteestä. Olin sitä mieltä, että helteestä valittaminen on turhaa, koska valittaminenen ei muuta millään tavalla olosuhteita vaan ehkä jopa pahentaa omaa oloa. Jos kelailee kovasti päässään asioita, joita ei saa sään vuoksi tehtyä, niin kyllähän se v*ituttaa. Tulin myös maininneeksi, että itse pidän näistä lämpötiloista. Tätä ei olisi pitänyt mainita, koska teksti ymmärrettiin siten, että mielestäni ei saisi valittaa helteestä, koska minä nautin siitä. Toin asian esille huonosti ja provosoivasti. Siitä otan täysin itse vastuun. Tuntuu silti huvittavalta, että keskustelu on saanut näin suuret mittasuhteet. Sama pätee yleisesti netin keskustelukulttuuriin. Joko olet puolesta tai vastaan. Mikään asia ei ole niin vähäpätöinen, etteikö siitä saisi kunnon sodan aikaan.

Kolmistaan-blogin kirjoittaja Karoliina Sallinen kirjoitti siitä, mitä uskaltaa blogiin kirjoittaa ja kuinka on oltava tarkka sanojensa asettelussa, ettei loukkaisi sanoillaan ketään tai tulisi ymmärretyksi väärin. Tekstin voi lukea täältä. Kun kirjoitan blogia, olen yrittänyt tiettyjen asioiden kohdalla korostaa sitä, että tämä on minun mielipiteeni. Ei yleinen julistus tietyn asian puolesta tai tiettyä vastaan. Olen myös yrittänyt tuoda esiin asian useammasta eri näkökannasta, ottaen huomioon erilaiset mielipiteet ja pyrkien ymmärtämään omastani eroavaa mielipidettä. Aina se ei ole mennyt maaliin.

Tuntuu, että nykyisin aiheesta kuin aiheesta on oltava vahvasti tiettyä mieltä. Joko puolustan tai sitten vastustan. Jos kyseenalaistan hiukan jotain osaa asiasta, olen automaattisesti asiaa vastaan. Olen jopa samassa keskusteluketjussa saanut kuulla olevani suvakkihuora ja rasisti. Olen myös silloin tällöin ollut äärifemakko ja toisten mielestä taas raiskauskulttuurin kannattaja. Leima otsaan välittömästi. Keskustelussa ei voi edes yrittää ajatella toista näkökulmaa ja yrittää ymmärtää sitä. Ylipäätään nettikeskustelussa ei koskaan näe lauseita: "Miksi ajattelet näin?" tai "Olen eri mieltä kanssasi, mutta ymmärrän mielipiteesi." Toisen mielipidettä ei haluta ymmärtää. Se halutaan ampua alas kovilla aseilla. Enkä ole tässä asiassa itse yhtään sen parempi. Helposti provosoidun itsekin keskustelussa puolustamaan omaa näkemystäni. Tapahtuisiko kasvotusten näin? Tuskin.

Mitä saa sanoa ja miten? Pitääkö olla olematta mitään mieltä, ettei herätä kenessäkään mitään tunteita? Olla väritön ja mauton? Mikä mielipide on väärä mielipide? Onko hyvä vai huono asia, että nettikeskusteluissa mielipiteet polarisoituvat?

P.S. Minullakin on tukala olo tässä helteessä ja minuakin hikoiluttaa. Enkä saa tehdyksi kaikkea sitä, mitä haluaisin tehdä. Edes sää ei ole asia, josta voisi olla tiukasti vain yhtä mieltä. Jos saisin valita, +27 riittäisi. Mutta kun en voi säätä säädellä, yritän hyväksyä sen, millainen se on. Ja jos valittaminen helpottaa oloa, niin saa valittaa vapaasti. Ei se minun nautintoani lämmöstä vähennä.

 

Ladataan...

Hikipisarat valuvat pitkin vartaloa ja olo on nihkeä. Yöllä ei saa nukuttua, kun lakanat hikoavat märiksi. Ahdistaa, väsyttää eikä jaksa tehdä mitään. Liian kuuma! Viime päivinä lämpötila on hivunnut yli +30 asteeseen, mikä on suomalaisittain "tukalan kuumaa" tai "ahdistavaa hellettä". Some on täyttynyt valittajista. Aina, kun helleraja on lähelläkään ylittymistä, jostain ryömii esiin ihmisryhmä, jonka mielestä talvi on todella mukavaa aikaa. Olispa pakkanen. Epäilen vahvasti, että samat ihmiset valittavat talvella siitä, kuinka saisi jo pakkanen hellittää. On vähän liian kylmä. Ymmärrän, että joillekin helle on jopa vaarallista ja olo voi olla todella tukala. Veikkaan silti, että juuri nämä ihmiset eivät isommin sosiaalisessa mediassa asiasta narise. Somessa narisee ihan tavalliset ihmiset, joiden oloa valittaminen ilmeisesti helpottaa.

En ymmärrä helteestä valittamista, koska Suomessa hellepäiviä on kuitenkin aika rajallinen määrä per vuosi. Muutamana viime kesänä hellepäivät ovat itseasiassa olleet todella tiukassa. Viime kesänä lämpötila ei kovin monena päivänä yltänyt +25 asteeseen. Viileää tai todella kylmää sen sijaan on 10 kuukautta vuodesta. Ymmärtäisin valituksen, jos lämpötila hipoisi kolmeakymmentä astetta suurimman osan vuodesta. Mutta kun ei hivo. Superlämmintä on Suomessa ehkä kerran viidessä vuodessa. Ennätyshelteisenä kesänä on hellepäiviä ollut peräti 48. Vuoteen jää silti vielä reilusti yli 300 päivää, jolloin hellettä ei todellakaan ole. Lisäksi Suomessa lämpötila nousee kuumimmillaan hieman yli 30 asteen. Jos tämä superkuumuus suhteutetaan Etelä-Euroopan lämpötiloihin, niin se olisi ihan normilämpötila kesällä. En tiedä, valittavatko paikalliset siellä siitä, että on 40 astetta varjossa.

Minä henkilökohtaisesti nautin täysin siemauksin lämmöstä. On ihanaa, kun ei palella. Palelen suurimman osan vuodesta ja ei, se ei ole pukeutumiskysymys. Pukeudun lokakuusta huhtikuuhun noin viiteen vaatekerrokseen, mutta palelu tulee silti. Palelen ympäri vuorokauden, vaikka kotona olisi kuinka lämmin. Siedän siis hyvin näitä lämpötiloja. Hiki tulee, mutta minusta on silti mukavempaa hikoilla kuin palella. Kärsin monella tavalla talvesta. Pimeys raastaa joka vuosi enemmän. Kylmyys on elimistölle stressi, joka näkyy iho-ongelmina ja vatsavaivoina. Kesällä voin syödä mitä vaan ilman vatsan reistailua. Talvella melkein mikä vaan saa vatsan kuplimaan. Voisin siis todella valittaa talvesta ja sen kylmyydestä ja pimeydestä!

Olen päättänyt, että en ainakaan julkisesti valita pakkasesta. En ole mikään pyhimys, joten saatan pettää lupaukseni olla narisematta. Yritän kuitenkin. Valittaminen säästä on nähdäkseni todella turhaa. Sää ei siitä muuksi muutu, vaikka sitä kuinka manailisi. Se on olosuhde, johon on sopeuduttava. On eri asia valittaa sellaisesta asiasta, johon voi vaikuttaa. Silloinkaan tosin valittaminen itsessään ei asian muuttumista välttämättä edistä. Valittaminen itse asiassa lisää omaa kurjuuden tunnetta. Olen huomannut, että mikä tahansa asia muuttuu valittamalla vielä enemmän energiaa vieväksi. Hyväksymisen sijaan voi käyttää valtavan määrän energiaa siihen, että möyrii itsesäälissä ja narisee asioista.

Nautitaan kesästä ja siitä, että kerrankin on niin lämmintä ja aurinkoista, ettei tarvitse ottaa äkkilähtöä etelään voidakseen olla ilman villasukkia ja nähdäkseen auringon kesälomalla. Tuuletin helpottaa oloa kummasti. Voin suositella. Yöksi sellainen viereen pöhisemään, niin ei ole liian kuuma nukkua.

 

Ladataan...

Kirjoitin viime viikolla tekstin siitä, miksi uskonnolla on uhreja. Sain siitä paljon sekä positiivista että negatiivista palautetta. Tekstissäni kirjoitin muun muassa, että kristinuskon oppi on harhainen eikä mahdollista vapaata ajattelua. Olen aina pyrkinyt kirjoittaessani nostamaan esiin epäkohtia jämäkästi, mutta kuitenkin kaikkia kunnioittavasti. Nyt epäonnistuin. Kirjoitin (tarkoituksella) provosoivasti enkä perustellut väittämiäni. Annoin rivien välistä ymmärtää, että uskovainen ihminen on hyväuskoinen hölmö. Koska olen koulutukseltani teologi ja asiassa näin olen asiantuntija, haluan hieman palata tuohon tekstiin ja tarkentaa ajatuksiani. Haluan myös pyytää anteeksi, että sanoillani loukkasin tarpeettomasti heitä, joille Jumala on totta. En voi sanoa omistavani absoluuttista totuutta päädyttyäni tietynlaiseen maailmankuvaan. Aion seuraavaksi perustella muutamia ajatuksiani ja korostan, että ne ovat minun päätelmiäni todellisuuden luonteesta ja kristinuskosta.

Ensimmäiseksi palaan väitteeseen "kristinusko on harhainen". Aika moni voisi naurahtaa esimerkiksi skientologian myytille ihmisyydestä. Sen mukaan 75 miljoonaa vuotta sitten ihmiset asuivat meidän maailmaamme muistuttavalla planeetalla. Galaktinen tyranni Xenu kutsui ihmiset luokseen verotukseen liittyvällä salajuonella, jäädytti heidät ja pudotti pakastetut kehot tulivuoriin. Perään Xenu heitti ydinpommeja. Ihmisistä jäi jäljelle vain sielut, tetaanit. Sitten Xenu täytti tetaanit huonoilla mielikuvilla, neurooseilla ja itsetunto-ongelmilla, joihin nyt skientologia pyrkii vaikuttamaan parantavasti. Kuulostaa järjettömältä ja saa ihmettelemään, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi uskoa tuohon tarinaan. Kristinuskon vastaava myytti on luomiskertomus ja kuvaus ihmisestä paratiisissa. Sen mukaan Jumala loi maailman ja ihmisen (miehen) omaksi kuvakseen. Kun hän huomasi, että mies ei viihtynytkään yksin, hän muovasi miehen kylkiluusta naisen tämän kumppaniksi. Jostain kumman syystä Jumala laittoi keskelle paratiisia puun, jonka hedelmiä ihminen ei saanut syödä. Kun jotain kielletään, niin se tietysti houkuttaa. Ihminen meni ja söi hedelmiä ja joutui karkoitetuksi paratiisista. Ihmisestä tuli paha ja syntiinlangennut. Jossain kohtaa historian kulkua Jumala kuitenkin päätti tuhota luomansa ihmisen. Tuli vedenpaisumus ja vain muutama uskollinen ihminen säilyi hengissä. Tämäkään ei toiminut. Taas ihminen alkoi toimia väärin. Niinpä Jumala lähetti maailmaan poikansa, jotta ihmiset voisivat tappaa hänet, viattoman uhrin. Isä laittoi poikansa kärsimään ristillä, jotta me ihmiset, niin ikään Jumalan luomat olennot, voisimme pelastua. Ihmisellä on taipumus pitää tuttua tarinaa uskottavana. Tai ainakin uskottavampana kuin tarinaa, joka ei sisällä tuttuja elementtejä. Tarina avaruudesta tulleista tetaaneista kuulostaa meidän korvissamme vähintäänkin harhaiselta, mutta samaan aikaan tarina isästä, joka lähettää maailmaan poikansa (joka oikeastaan on myös Jumala, osa kolminaisuutta) tapettavaksi onkin ihan järkeen käypä.

Väitin myös, että kristinusko ei salli ihmisen ajatella vapaasti. Järjen käyttö ei ole kovinkaan suotavaa, koska se saa helposti epäilemään. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi tuon yllämainitun Raamatun tarinan kyseenalaistaminen, tuomitaan helposti epäilyksen hengen tuottamaksi. Sielunvihollinen yrittää houkutella ihmistä harhaan. Järjenvastaisuutta perustellaan sillä, että ei uskoa voi selittää järjellä eikä Jumalaa voi lähestyä ihmisen logiikan avulla. Raamatussa esimerkiksi Paavali ensimmäisessä kirjeessään roomalaisille varoittaa lukijoitaan epäuskosta. "Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet." Tuo viimeinen lause on hyvin tuttu lainaus, jolla pyritään hillitsemään oman järjen käyttöä. Olen itsekin vuosien varrella yrittänyt hiljentää oman pääni sisäisen kyseenalaistajan tuolla ajatuksella. On hyvin tehokas keino hallita ajattelua kääntämällä ajattelun idea ja päämäärä päinvastaiseksi. Ajattelu ei tuotakaan viisautta vaan liika ajattelu johtaa typeryyteen ja totuuden menettämiseen.

Kirjoitin myös hyväuskoisuudesta. Sanoin, että uskovainen ihminen näkee kaiken Jumalan vastauksena. Voiko uskovainen ajatella, että Jumala ei vastannut rukoukseen? Mielestäni ei voi. Jumala vastaa aina tavalla tai toisella. Joko siten, että tapahtuu se, mitä on pyydetty tai sitten vastaus on koettelemus tai Jumalan tarkoitus. Minä ajattelen, että se on vain elämää. Voisiko ihminen todella muuttaa rukoilemalla tapahtumien kulkua? Pidän sitä epätodennäköisenä. Jos Jumala on rakkaus ja kaikkitietävä, niin eikö Jumala toimi silloin joka tapauksessa oman suunnitelmansa mukaisesti. Pitääkö ihmisten rukoilla, että rakastava Jumala ei antaisi lasten kuolla nälkään? Jumala saattaa johdattaa ihmiselle hyvän työpaikan tai siunata bisneksiä, mutta Jumala ei pelasta viattomia lapsia kärsimästä ja kuolemasta aivan liian aikaisin. Jumala laittaa joillekin uskovaisille kultahampaita suuhun ja kasvattaa hiukset kaljuuntuneelle, mutta sallii toisaalla epäinhimillisen elämän. Mitä vittua, Jumala? Ymmärrän rukouksen "tehon" itse rukoilijalle. Se saa ajatukset järjestykseen ja antaa tunteen siitä, että on tehnyt jotain asioille. Rukous on meditointia.

Esimerkiksi nämä ovat asioita, joita pohtiessani olen joutunut toteamaan, että kristinusko on minun mielestäni harhainen eikä kestä loogista ajattelua. Kovin mielelläni muutan mieltäni, jos joku minut saa vakuuttuneeksi siitä, että Jumala on. On ollut raskasta myöntää olevansa agnostinen ateisti. En voi sanoa, että Jumalaa ei ole, mutta voin sanoa, etten usko Jumalan olevan. Olen valmis muuttamaan ajatteluani, jos sille tarpeeksi vahvoja argumentteja löydän. En myöskään ajattele, etteikö jokainen uskovainen kävisi omassa päässään joskus näitä samoja epäuskoisia ajatuksia vaan uskoisi vain sokeasti. Varmasti käy. Edelleen olen sitä mieltä, että usko voi olla ehdottoman positiivinen voimavara ihmiselle. Mutta minulle se ei sitä enää ole.

Tämä oli nyt viimeinen raskassoutuinen teksti hetkeen. Palaan taas vähän kepeämpiin aiheisiin. :)

Pages