NEPAL – ANNAPURNA BASE CAMP osa2
Päivä 4
Päivä aloitettin laskeutumisella, jonka jälkeen lähdettiin vastavuoroisesti seuraavaa rinnettä ylös. Polulla tuli paljon muuleja vastaan, joille sai antaa tilaa. Maisemat oli aika samantyyppisiä kuin ensimmäisenä päivänä. Ylös kapuamisen jälkeen lähdettiin taas alas ja tällä kertaa laskeuduttiin ihan kunnolla, korkeudessa noin 700 metrin verran. Ohitettiin monta maatilaa, käveltiin kiemuraista tietä läpi maissi- ja perunapeltojen. Ylitettiin myös parit riippusillat rinteiden välissä. Oli hurjaa katsoa alhaalta ylös rinnettä ja todeta, että sieltä asti tultiin. Seuraavana edessä oli taas ylämäkeä, mutta myös tasaisempia osuuksia. Melkoista siksakkia koko päivä.
Yhteensä käveltiin 7 tuntia ja noin 14-15 kilometria. Oli siisti huomata miten kunto oli kohentunut, kun jaksoi jo paljon paremmin. Toki sauvojen käytöllä oli myös iso rooli, sillä ne helpottivat etenkin ylös päin mentäessä. Päivä päättyi Chhromrongiin (korkeus 2170m), jossa totesin olevani jo tottunut tähän vaellusmeininkiin. Oli sellainen seikkailufiilis.
Illat majataloissa meni hyvin pitkälti samalla kaavalla paikasta riippumatta. Ensin joko suihkuun tai ei, riippuen kuinka paljon tuli hikoiltua. Jokatapauksessa puhtaat & kuivat vaatteet päälle, vähän lepoa ja ansaittu suklaapatukka. Sitten yhteistiloissa kortinpeluuta ja illallista. Upeita kulinaarisia kokemuksia emme saaneet, mutta eteen tuotu ruoka silti maittoi, kun energiavarastoja oli koko aamun ja päivän tyhjennetty. Syönnin jälkeen petiin, jakso netflixistä ja aikaisin nukkumaan.
Majatalot olivat alkeellisia, mutta jokaisessa paikassa oli pehmeä sänky ja puhtaat lakanat. Pistorasioita ei huoneissa ollut, ja wifistä sai maksaa (eikä se siltikään välttämättä toiminut). Joskus huoneessa oli oma vessa ja joskus käytettiin yhteisiä wc-tiloja. Suihkut löytyi ja suurimmasta osasta tuli myös kuumaa vettä, mutta myös sen käyttö kustansi. Ruoat ja juomat olivat hyvin pitkälti samat jokaisessa majatalossa, mutta hinnat nousivat mitä ylemmäs mentiin. Luonnollisesti.
Päivä 5
Aamu oli tällä kertaa vähän iisimpi. Herättiin rauhassa ja syötiin aamupalaa. Valitettavasti oma herätykseni tapahtui jo toista aamua mahan kautta. Ei muuta kun Imodiumia naamaan.
Päivän urakka alkoi laskeutumisella, jonka jälkeen ylitettiin riippusilta ja sitten kiivettiinkin pelkkää ylämäkeä. Lepopaikoilla ja satunnaisten majatalojen kohdalla oli lyhyitä tasaisia osuuksia, mutta muuten suunta oli vain ylöspäin. Lounaspaikalta näki upeasti Fish Tail -vuoren, viralliselta nimeltään Macchapucchare, joka on pyhä vuori, minkä vuoksi kukaan ei saa sille kiivetä. Lempinimensä vuori on saanut siitä, että sen huippu muistuttaa kalan pyrstöä.
Aurinkokin paistoi lämpimästi, vaikka muuten oli melko viileää ja sai pitää pitkähihaista päällä.
Oli siistiä miten elämä oli säilynyt niin alkeellisena Annapurnan alueella. Nähtiin kun maatilan isäntä kynti peltoa, mutta ei suinkaan koneella vaan kahden sonnin avustuksella. Emäntä kulki perässä heitellen siemeniä uriin. Todistettiin myös kun kaksi miestä sahasi paksusta puunrungosta lankkuja pelkästään käsivoimin.
Lounaan jälkeen olo oli jotenkin vetelä. Oli jännä huomata miten auringonpaiste vaikutti negatiivisesti suorituskykyyn – tuntui, että energiavarastot tippui yhtäkkiä puoleen. Käveltiin enemmän tasaisessa maastossa ja lopuksi laskeuduttiin jonkun verran. Polvet ja oikea nilkka tuntui vähän kipeiltä loppuvaiheessa.
Päivän osuus päätettiin Bamboohon (korkeus 2335m). Kilometreja tuli viidenneltä päivältä 7-8 ja tunteja siihen meni noin 5, mutta se selittynee osaksi sillä, että pidettiin pidempi lounastauko.
Illemmalla alkoi sataa kunnolla vettä. Me maattiin sängyssä ja kuunneltiin kun sade ropisi peltikattoa vasten. Illallisen jälkeen höpöteltiin parin malesialaisen vanhemman herrasmiehen kanssa, tai lähinnä me vain kuunneltiin heidän tarinoitaan. Olivat niin puheliaita. Toiselle heistä oli tehty sydämen ohitusleikkaus vain 10 kuukautta sitten ja nyt hän oli täällä. Oli edellisenä päivänä kivunnut jo Base campille ja oli nyt paluumatkalla. Kertoi, että mielenpeliähän tämä kaikki on.
Oli mukavaa kun joka päivä yösija vaihtui ja samalla ihmiset. Tapasi tyyppejä vaikka mistä. Osa oli tulossa ja osa menossa.
Päivä 6
Edellinen yö oli ihan hirveä. Uni ei tullut kun päässä pyöri niin paljon – tuntui, että huone keinui, ja oikea korva meni lukkoon. Mahaankin sattui. Jotenkin outoa, kun ei edes oltu kovin korkealla ja itseasiassa päivinä 2 ja 3 oltiin oltu korkeammalla kuin nyt. Vuoristotaudin oireelta se pyörrytys kuitenkin tuntui ja aamulla ajatus matkan jatkamisesta ahdisti. Olin nähnyt siinä unen ja valveillaolon välimaastossa kaikkia painajaisiakin.
Lähdettiin kuitenkin aamupalan jälkeen matkaan, mutta hyvin pian multa pääsi itku, kun pelotti (ja varmasti myös väsytti). Fiilis kuitenkin koheni sitä mukaa kun edettiin. Pyörrytys lakkasi, mutta pienen päänsäryn sain tilalle. Mietin olisiko edellisen yön oireet voineet iskeä, koska mietin niitä niin paljon. Pelkäsin, että niitä tulee. Kuten Malesian herrakin oli sanonut, on kaikki kiinni mielestä.
Kuudennen päivän osuus oli nousua, mutta melko loivaa sellaista. Nähtiin etäältä apinoitakin. Mieleen jäi myös monet pienet ”vesiputoukset”, pikkuiset sillat ja osittain mutaiset polut. Jylhät rinteet ja niitä pitkin alaspäin vyöryvät purot. Loppumatkasta ripotteli vähän vettä, mutta ehdittiin juuri sopivasti Deuraliin (korkeus 3200m) ennen kuin alkoi kunnolla sataa. Illalla majatalon katolta tippui räntää.
Tahtimme oli hidas – matkantekoon meni 5,5 tuntia ja reitin pituus oli taas sen 7-8 kilometria.
Tarina jatkuu – päivät 7-10 tulossa :—)