Herkkuja ystäville
Lapseni nukkui tänään hurjan pitkät päiväunet, joten minulle jäi aikaa leipoa.
Tässä vaiheessa leivontaa hihittelin aikuismaisesti näille kikkareille, jotka kokivat uunissa joutsenmaisen muodonmuutoksen.
Whoopie -taikinan resepti on alunperin bongattu Kamomillan konditorian verkkosivuilta ja muokkasin sitä hieman omaan makuuni sopivaksi.
Whoopies
100 g maidotonta margariinia (sininen Keiju)
1 dl sokeria
1 dl omenasosetta
1 dl kauramaitoa
0,5 tl suolaa
1 tl vaniljatahnaa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (Viljatuote vaalea jauhoseos)
Sulata margariini ja yhdistä siihen sokeri, omenasose, kauramaito, suola ja vaniljatahna.
Sekoita kaakaojauhe, leivinjauhe ja jauhoseos erillisessä kulhossa ja yhdistä rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi. Tätä taikinaa ei tarvitse vatkata.
Lämmitä uuni kiertoilmalla 175 asteeseen.
Piirrä esimerkiksi pienen lasin avulla rinkuloita leivinpaperille noin 2 cm välein. Pursota taikina näiden rinkuloiden sisään. Pellille tulee noin 12 rinkulaa ja pellilisiä kaksi.
Paista noin 10-15 minuuttia uunin tehosta riippuen.
Jäähdytä pohjat ja valmista sillä välin täyte.
Maapähkinävoikreemi
50 g maidotonta margariinia
100 g tomusokeria
50 g maapähkinävoita
Vadelmakreemi
50 g maidotonta margariinia
100 g tomusokeria
1 tl vadelma-aromia
Yhdistä aineet ja vatkaa vaahdoksi. Voit joko levittää täytteen pohjalle tai pursottaa täytteen pohjan reunoille jolloin se näyttää nätimmältä. Sitten vaan kansi päälle.
Yksi kreemiannos riittää 12 leivoksen täytteeksi, joten jos haluat kokeilla molempia täytteitä, puolita ohjeet.
Nämä kannattaa säilyttää viileässä.