Jos ärsyynnyt tästä tekstistä, hae apua

Ladataan...
Susinaine

Seurasin tänään isää ja kahta lasta, jotka kävelivät edessämme pois leffateatterista. Isoveli, pikkusisko, hyvin istuva puku, vaaleanpunaiset sydänsukkahousut. Tyttöä itketti. Tytöllä oli ikää ehkä neljä tai viisi vuotta. Isä laski päänsä tytön pään eteen, riuhtaisi ranteesta ja sihisi hampaiden välistä. Tyttö piteli rannettaan, mutta nieli itkunsa, käskystä. Käveltiin eteenpäin, sydänsukkahousuiselle itku tuli pienesti pintaan uudestaan. "Ei saa kiukutella" kuului lujaa ja ylhäältä. Iso käsi riuhtaisi taas pientä. Pitkien askelien tahdissa jatkettiin matkaa.

Meinasin huutaa hyvin istuvan puvun selälle: Hei ihminen, 2010-luvun urbaani ja hyvinpukeutunut isä, lasten kuuluu saada kiukutella! Lasten kuuluu saada näyttää ihan kaikkia tunteitaan! Kiukun tuntemisen kieltäminen kasaa pahan olon lapsen sisälle! Se löytää tiensä ulos joko kiukkuna muita lapsia kohtaan tai vahinkona tytölle itselleen! Sinun tehtäväsi on olla turvallinen aikuinen, joka vastaanottaa lapsen tunteet ja sanoittaa ne, jotta lapsi oppii käsittelemään niitä! Ja ymmärthän, että lapsen fyysinen vahingoittaminen, mukaanluettuna riuhtaisu kädestä, ovat laissa kiellettyjä rikoksia!

En uskaltanut, kuten en ole uskaltanut satana aiempanakaan kertana, kun olen kohdannut vanhemman, joka kieltää lasta tuntemasta kiukkua, vajoaa lapsen tasolle ristiriitatilanteessa, käyttää vanhemman valtaansa mielipuolisesti laskemalla kolmeen ja antamalla vaihtoehdon niin nopeasti, että lapsi ei ehdi sisäistämään tilannetta, vittuilee lapselle, tai ehkä pahinta kaikesta - matkii lasta.

Olen ollut hiljaa, koska kaikissa näissä tilanteissa, vanhempi ei ole ymmärtänyt omaa lapsellisuuttaan. Olen ajatellut, että puuttumalla tilanteeseen, pahennan lapsen tilannetta. Pelkään, että vanhempi syyttää minun reaktiostani lasta. Koska jos vanhempi ei kestä lapsen kiukkua, se ei taida olla itsekään saanut lapsena kiukutella? Se ei taida ymmärtää, että siirtää pahaa oloaan lapselle, on ehkä tehnyt sitä jo lapsen uhmaiästä saakka. Siinä tapauksessa lapsen ollessa viisivuotias, saatetaan jo olla uhkailun ja kiristyksen tarpeettomassa suossa.

Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos ei kestä lapsen kiukuttelua, kannustan miettimään syitä ja hakemaan apua. Harvoin lapsessa on vika - meissä vanhemmissa kyllä. Käsittelemättömissä asioissamme, peloissamme, kiukuissamme, pettymyksissämme ja suruissamme, joita olemme kantaneet ehkä kolmekymmentä vuotta tai kolme kuukautta. Mutta niin kipeissä, että vain lapsi osaa näyttää ne meille - koska lapsi on viaton. Niin kuin mekin olemme joskus kauan sitten olleet.

Toivon, että jos tämä teksti osuu sinuun, et kiellä tai pelkästään loukkaannu, vaan teet asialle jotain. Alat tarkkailemaan itseäsi. Ärsyynnytkö lapsen käytöksestä? Miksi?

Vedä happea ja pyydä anteeksi. Uskalla katsoa taaksepäin, selvittää omat tunteesi, mistä ne johtuvat? Palkinnoksi saat onnellisen elämän, ole hyvä.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Zan (Ei varmistettu)

Tämä on todella suuri syy sille miksi en itse edes uskalla miettiä lasten saamista. Olen itse joutunut lapsena nielemään niin paljon tunteita, että ne tulevat nyt todella kipeänä pintaan ja oireilevat masennuksena. Käyn kyllä tämän johdosta terapiassa, mutta se ei poista syyllisyyttäni tilanteissa jossa kiukuttelen ja käyttäydyn täysin kohtuuttomasti ja jopa aggressiivisesti puolisoani kohtaan. Mitä sitten jos rotevan puolison tilalla olisikin fyysisesti heikompi ja puolustuskyvytön lapsi? Lapsella ei ole puolison kokemusta ja tunnetaitoja ymmärtää minun taantuvaa käytöstäni, vaan näen sieluni silmin kuinka tilanteen on mahdollista eskaloitua tuhannella tavalla väärin. Tämän takia en halua lapsia, ainakaan vielä, enkä välttämättä koskaan. En halua lapsilleni samanlaista ahdistusta, vaan haluan suojella heitä henkisesti vahingoittavalta kasvuympäristöltä. Vaikka sitten jättämällä lapset saamatta.

Tikkari
Susinaine

Kiitos rehellisestä, rohkeasta ja koskettavasta kirjoituksestasi ja paljon voimia eheytymiseen  ❤️ Kuulostaa, että olet läpikäynyt jo pitkän tien ❤️

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kirjoituksesta! Ihanan empaattinen lähestymistapa vaikeaan aiheeseen. Olen pohdiskellut tätä asiaa paljon, sillä koin itse lapsena vakavaa kaltoinkohtelua ja pelkäsin kauan, että siirtäisin nuo traumat mahdollisille tuleville lapsilleni. Kävin terapiassa ja käsittelin tunnelukkojani erään opuksen avulla, ja vasta niiden aiheuttamien muutosten myötä uskalsin tehdä lapsen. Täydellinen äiti en ole vieläkään, jos koskaan, mutta onnekseni tiedostan asian ja teen kovasti töitä sen eteen. Joskus tulee huonoja päiviä, varsinkin väsyneenä, mutta ne ovat vähemmistössä ja pääasiassa kodissamme vallitsee hyväksyvä ilmapiiri myös lapsen kiukuttelukohtauksien aikana.

Hienoa, kun kirjoitit aiheesta ilman syyllistävää sävyä. Minua ainakin tämä teksti muistutti oman itseni työstämisen tärkeydestä, jotta en laittaisi pahaa oloa eteenpäin lapselleni.

Tikkari
Susinaine

Kiitos rohkeasta ja rehellisestä viestistäsi <3 Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua ja päässyt "perille". Eihän kukaan ole täydellinen vanhempi ja kaikilla on huonoja päiviä, mutta tärkeää on, että yritämme parhaamme.

 

Jonna28 (Ei varmistettu)

No hohhoijaa..ihme lehmän hermot pitäs olla. Loputtomasti vaan kestää lapsen kiukuttelua. No en tod. Varsinkaan väsyneenä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo niin kyllä se on mielisairauden merkki jos vaikka uhmaikäisen kiukuttelu yhtään nostattaa ärtymisen tunteita. Vanhemman on aina oltava täydellinen pyhimys myös ajatuksissaan.

Tikkari
Susinaine

Kiitos viestistäsi. Ei se ole missään nimessä mielisairauden merkki, jos uhmaikäisen kiukuttelu nostaa ärtymyksen tunnetta. Jos ymmärsit niin otsikosta, niin en viitannut avun hakemisella mielisairauteen vaan siihen, että ymmärtää omia tuntemuksiaan, siitä mistä ne nousevat, jos lapsen kiukkua on vaikea kestää. Ei tarvitse olla pyhimys edes ajatuksissaan <3

Tikkari
Susinaine

Kiitos rehellisestä viestistäsi <3 Kyllä se välillä lehmän hermoja vaatii, mutta ei tarvitse kestää loputtomasti lapsen kiukuttelua, vaan ottaa vastaan lapsen tunteet, myös kiukku ja sanoittaa sitä, auttaa lasta. On välillä rankkaa, ja varsinkin väsyneenä, mutta onneksi myös palkitsevaa :)

Tikkari
Susinaine

Kiitos rehellisestä viestistäsi <3 Kyllä se välillä lehmän hermoja vaatii, mutta ei tarvitse kestää loputtomasti lapsen kiukuttelua, vaan ottaa vastaan lapsen tunteet, myös kiukku ja sanoittaa sitä, auttaa lasta. On välillä rankkaa, ja varsinkin väsyneenä, mutta onneksi myös palkitsevaa :)

Tikkari
Susinaine

Tämä viesti oli siis Jonnalle tuossa edellä, mutta jostain syystä heittää kommentin tänne alas :)

Fingelmäsen Onni (Ei varmistettu)

Ettäs mistä sitä apua saa? Lääkäristä, sosiaalitoimistosta, kelasta vai niiltä terapeuteilta? Ja mistä niitä terapeutteja löytyy? Kun nyt otat asian puheeksi, ohjaatko myös palveluihin?

Tikkari
Susinaine

Kiitos tärkeästä viestistäsi. Voisinkin kirjoittaa asiasta seuraavaksi, noin yleisellä tasolla. Mutta apua voi toivottavasti saada paikasta riippuen esimerkiksi neuvolasta tai eri terapioista. Myös kirjastosta löytyy tunnelukkoja käsitteleviä kirjoja. Jos on luotettavia ystäviä, joiden kanssa voi käsitellä asoita, niin sekin saattaa auttaa <3 

Papris
Odotusta ja opiskelua

Neuvolasta tai perheneuvolasta. Yleensä ne ovat joka paikkakunnalla sellaisia, että voi itse soittaa ja jutella huolistaan ja varata ajan. Ei tarvita lähetteitä tai mitään, aika matalan kynnyksen juttuja. 

 

Apu ja ratkaisu ei toki tule noissakaan paikoissa sormia napsauttamalla, vaan vuorovaikutukseen liittyvät jutut ovat aika pitkänsitkeitä ja muutos voi ottaa aikaa.. Kokemusta löytyy. :S

annepa (Ei varmistettu)

Meillä saa näyttää kaikkia tunteita, mutta ei saa käyttäytyä ihan miten vain. Saa vituttaa, surettaa, kiukuttaa, ihan mitä vaan ja sen saa näyttää, mutta se ei oikeuta törkeää käytöstä muita kohtaa tai esimerkiksi sellaista "en pue vaatteita" -sinkkurointia. Mulla ei ole lapsia, mutta taloudessa on aika-ajoin miehen 6-, 9- ja 12-vuotiaat.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos todella paljon tästä tekstistä. Tartuin aiheeseen myös omalla tontillani:

http://www.lily.fi/blogit/itse-minna-manttari/lapsi-peili-joka-paljastaa-valeaikuisen

Kommentoi

Ladataan...