Ladataan...
Sweet like cinnamon

Tätä näkymää tuli kuukauden sisään katseltua yhteensä 12 päivää. 

Takaisin blogin parissa! Lokakuulle minulla oli suuret suunnitelmat ja paljon aiheita mistä kirjoittaa. Tänään kuitenkin on ensimmäinen kerta kuun alun jälkeen kun pystyn päivittämään blogia. Joten yhteiskunnallisen analyysin sijaan saatte lukea kuulumisiani. Marraskuussa uusi yritys ajankohtaisille aiheille. 

Miksi sitten kävi niin etten ollutkaan päivittämässä niitä suunniteltuja tekstejä? Nopeimmat varmasti laskevat 3+4 ja ovat oikeassa. Bipo iski jälleen, ja kaikessa keinunnassa ei vain ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa. Olen myös ollut osastolla kiitettävän ajan, eli edes mahdollisuutta ei ole ollut. 

Keinunta muistutti minua taas siitä miten tuskallinen ja työläs sairaus tämä on. Kaikesta hoidosta, hoitomyönteisyydestä, lääkityksestä tai rutiineista huolimatta sairaus pääsee ottamaan vallan ja elämä mullistuu. Mutta ehkä juuri se kaikki hoito, hoitomyönteisyys, lääkitys ja rutiinit auttavat lyhentämään sairausjaksoja ja kuntoutumaan nopeammin.

Osastojaksot olen kokenut aina vain positiivisina. En ehkä heti sisäänkirjauksen yhteydessä, tai seuraavanakaan päivänä, mutta kun olo alkaa helpottua niin järkikin palaa. Hoitohenkilökunta on aivan mielettömän mahtavaa, kyseiset henkilöt ovat todellakin oikeassa työssä. Myös KI:lle kuuluu iso kiitos, olen saanut koululta isoa tukea sairauspoissaolojen suhteen. Asia mikä on osaltaan nopeuttanut kuntoutumista. 

Olen iloinen siitä että pystyin palaamaan opintoihin sopivasti ennen klinikkaharjoittelua. Tämän viikon vietän Täbyn terveyskeskuksessa, seuraavat kaksi viikkoa kuluvat Danderydissä sydänosastolla. Tuntuu hyvältä olla kliinisessä harjoittelussa. On niin paljon mitä en osaa, mutta joka päivä opin uutta. Minun ohjaajani on loistava työssään ja opin valtavasti. Hänellä on aikaa minulle ja saan tehdä itse paljon. Näiden klinikkaviikkojen jälkeen tiedossa on tentti. Tämä tentti tuntuu edellistä vaikeammalta, tai aihealueet ovat ehkä hieman haastavampia minulle. Onneksi nyt on se kolme viikkoa aikaa lukea!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Hyvää lokakuuta lukijani! Tukholmassa syksy etenee verkkaisasti ja sääkin on mitä miellyttävin (ainakin tähän asti). Kävelyillä luonnossa voi nähdä ruskan pilkistävän esiin ja metsä tuoksuu uudelta (mikä on ristiriitaista kun syksyllä iso osa kasveista kuolee tai vaipuu lepoon). 

Klinikka on sujunut oikein mallikkaasti, tai ainakin se yksi viikko mitä tähän mennessä olen suorittanut. Päivystyksessä viettämäni viikon aikana opin paljon uutta, erityisesti stressinsietokyvyn kasvattamisesta. Tärkeitä oppeja. 

Tuolta päädyinkin sitten melkein viikoksi Kungsholmenin halvimpaan hotelliin. Meni oikein mallikkaasti omasta mielestäni, kiitos kysymästä. 

Potilasjaksoni aikana sain aikaa pohdiskella elämää. Ei sillä ettenkö sitä olisi miettinyt ja katsellut useasta eri kulmasta jo aiemmin. Mutta koska en saanut poistua osastolta niin huoneeni muuttui meditaatiokammiokseni. En voi väittää keksineeni elämän tarkoitusta tai muita yleishyödyllisiä ajatuksia. Mutta sain järjesteltyä omaa elämääni koskevia aatoksia. Sain käsiteltyä ajatusketjuja loppuun. Sain aloitettua uusia. Sain paljon loistavia assosiaatioita ja ideoita (manian hyviä puolia...). 

Olen aina vaatinut itseltäni liikaa, mutta näistä vaatimuksista pahin on se että olen käskenyt itseäni olemaan normaali. En ole normaali. Ympyrää ei saa kolmion mallisesta kolosta, miten minä ikinä voisin mennä normaaliin muottiin? Tärkeämpää on miettiä että millä edellytyksillä kykenen tekemään normaaleja asioita ja vähintään samaan kuin normaalit ihmiset. Koska reitillä ei ole väliä, vaan lopputuloksella. 

Biponi vaikeuttaa elämääni, se on kiistämättömän totta. Biponi kuitenkin tulee olemaan osa minua koko elämäni eikä siitä pääse eroon. Se on kuin asuntolaina. Siksi minun on opittava elämään sen kanssa, hyväksymään sen aiheuttamat vaikeudet. Ottamaan apu nöyränä vastaan. Se on ensimmäinen edellytys normaalien asioiden tekemiseksi.

Myös lähipiirilläni on valtava merkitys. En osaa aina tunnistaa varoitusmerkkejäni, enkä osaa pyytää apua. Kausien jälkeen koen suurta häpeää ja syyllisyyttä. Olen onnekkaassa asemassa sillä minulla on tiukka ja pitävä tukiverkosto. Läheiseni pitävät huolen minusta silloin kun en siihen itse pysty. Tuovat suklaata silloin kun sitä tarvitaan. Kuuntelevat psykiatrian päivystyksessä maanisia naurujani. Muistuttavat siitä mikä on totta ja mikä ei. Eivätkä anna minun kadota. 

Haaveissani on valmistua lääkäriksi, erikoistua psykiatriaan ja tutkia bipolaarihäiriötä (ellei sitten examensarbete syö tutkimisintoa täysin). Tiedän että tulen onnistumaan noissa kaikissa, jos vain haluan. Mutta se tulee viemään aikaa, enemmän kuin normaali ihminen tarvitsisi. Onneksi tässä maailmassa ei ole kiire mihinkään (paitsi siihen metroon joka lähtee juuri). 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

TRIGGERIVAROITUS!! Tämä teksti tulee sisältämään kirjoitusta itsemurhista, itsetuhoisista teoista ja pahoinvoinnista. 

 

Tänään on itsemurhien ehkäisypäivä, mitä varmasti monikaan ei tiedä. Suomessa tehdään väkilukuun nähden valtava määrä itsemurhia, erityisesti nuorten luvut ovat huolestuttavia. Suomalaisnuoret tekevät toisiksi eniten itsemurhia EU-maista. Tuo on semmoinen sijoitus mistä ei ole mitään syytä ylpeyteen. 

Itsemurhia voidaan ehkäistä, mutta se vaatii tahtoa ja aikaa. Valtion tasolla mielenterveyspalveluiden kehittäminen, osastopaikkojen lisääminen ja valtakunnallisten auttavien puhelimien lisääminen on esimerkkejä keinoista. Myös kansalaisten tietoisuuden lisääminen ja pahoinvointia aiheuttavien tekijöiden kartoittaminen ja niihin puuttuminen on avainasemassa. 

Mitä sitten yksittäinen ihminen voi tehdä? Paljonkin! Kaverin tukeminen, itsemurha-ajatuksista kysyminen ja hoidon piiriin auttaminen on jotain mitä pahoinvoivalle ystävälle voi tehdä. Jos omat voimavarat kestävät niin moni päivystävä puhelin/chatti tarvitsee päivystäjiä. Kaikista helpoin keino on kuitenkin hyvä kanssaihmisyys ja toisen huomioon ottaminen. 

Itsemurha-ajatuksista kysyminen on tärkeää. Usein pelätään että se aiheuttaa itsemurhia, mutta todellisuudessa kysyminen ja puhuminen toimii ehkäisykeinona. Itsemurhaa miettivä ihminen usein kokee olevansa yksin pimeydessä ja kantaa raskaita ajatuksia päivästä toiseen. Tällöin toisen ihmisen kysymys auttaa nostamaan tuota kivirekeä pois selästä. Muistuttaa siitä että ei ole yksin. 

Olen itsekin paininut näiden ajatusten kanssa useaan otteeseen vuosien varrella. Minulla on ollut itsetuhoista käyttäytymistä. Olen ollut hoidossa suljetulla psykiatrisella osastolla. En kaipaa niitä aikoja ollenkaan. En haluaisi niitä ajatuksia tai tuntemuksia kenenkää koettavaksi. Kukaan ei ansaitse semmoista pahaa oloa tai tuskaa. 

Kiitos osaavan hoitohenkilökunnan ja tukevien läheisteni olen noussut joka kerta noista hetkistä. Kiitos heidän olen saanut sen avun minkä olen tarvinnut. Ja sen ansiosta minulla on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan voimaa autta muita (tahtoa auttaa muita minulla on ollut aina).

Tällä viikolla sain hyvän muistutuksen siitä miksi tämä on tärkeää. Miksi mielenterveydestä on tärkeää puhua ja sairauksien stigmatisointi täytyy saada lopetettua. Kirjoitin omalla fb-seinälläni kuinka loukkaavaa on mielenterveyshäiriöiden kustannuksella vitsailu ja kuinka en näe mitään vitsiä bipolaarihäiriössäni. Eräs tuttuni tuli kiittämään minua siitä henkilökohtaisesti. Tämä tuttu kertoi omasta mielenterveydestään ja siitä kuinka on joutunut elämään eräänlaisessa kaapissa ennakkoluulojen vuoksi. 

Kenenkään ei tarvitse kärsiä tai joutua vaikenemaan. Koska missään sairaudessa ei ole mitään häpeällistä. Koska vaikeneminen on vahingollista ja estää avunsaamista. 

Muistetaan auttaa toisiamme. Muistetaan pyytää apua. Muistetaan että aina saa puhua ja se ei todellakaan ole vaivaamista. Auttavat puhelimet, chatit ja päivystykset ovat sitä varten että niitä käytetään. 

Lopuksi vielä muutama numero josta saa apua:

Suomen mielenterveysseuran päivystävä puhelin: 

010 195 202 https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin

Sekasin-chat:

sekasin247.fi

Mobila akutenhet (Tukholmassa)

08-123 484 00 (auki 8-22)

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages