Ladataan...

Tämä teksti on julkaistu myös toisessa blogissani. Koska tenttiviikko on alkanut ja pää vielä Lanassa niin julkaisen kyseisen tekstin myös täällä. Lanasta ja Way out Westistä joudutte/pääsette lukemaan näillä näkymin viikonloppuna kun on aikaa kirjoittaa lisää.

Joten; pahoittelut tekotaiteellisesta syvällisyydestä mutta intohimoni Lanan musiikkiin on tehnyt sen että halusin kirjoittaa erään hänen kappaleensa pohjalta tekstiä. Sen sijaan että olisin ohjannut runosuonen lehtolapsen pöytälaatikkoon musikaalin muodossa niin se pääsee näkemään päivänvalon täällä internetin ihmemaailmassa. Ja vieläpä kahdessa blogissa!

Olkaatte hyvät:

Lana del Rey on ollut pitkään yksi lempiartisteistani. En tosin ole itse tätä helmeä löytänyt, vaan minut esiteltiin hänelle biokemian merkeissä. Lanan musiikki ei ehkä heti kolahtanut, mutta jäi kuitenkin pyörimään takaraivooni. Kypsymään. Täydellinen fanittaminen alkoi huhtikuussa 2016, tämänkin asian takana on kaunis tarina mutta tänään ei ole sen aika.

 

Lust for Life julkaistiin jo aiemmin, mutta kuuntelin sen ensimmäisen kerran vasta viime lauantaina ennen Lanan keikkaa. Kappaleista erityisesti Change pysäytti. Lana myös lauloi tämän lauantaina, joten tunneside kyseiseen kappaleeseen voimistui.

 

There's something in the wind
I can feel it blowing in
It's coming in softly
On the wings of a bomb
There's something in the wind
I can feel it blowing in
It's coming in hotly
And it's coming in strong

 

Viimeiset 2 vuotta olen joutunut elämään varpaillani. Ikinä ei tiedä mitä nurkan takana vaanii, ja huonosti nukuttu viikko voi olla merkki maniasta. Tai sitten se eilen ostettu treenivaate. Tai haave New Yorkiin matkustamisesta. Huonosti nukuttu viikko voi olla merkki masennuksesta. Tai se paniikkikohtaus metrossa. Tai se itku ja ahdistus niiden ikävien uutisten jälkeen. Taitaitai...

 

Lately I've been thinking it's just someone else's job to care
Who am I to sympathize when no one gave a damn
I've been thinking it's just someone else's job to care
Who am I to wanna try
But

 

Kun kaikki huomio kääntyy omiin asioihin, erityisesti niihin negatiivisiin, niin muu maailma unohtuu helposti. Se että myös toiset tarvitsevat apua. Puhumalla omista asioista ja hakemalla apua auttaa myös muita. Koska jokaisen meistä vuoro on olla autettavana ja auttajana. Ei ole kahta kastia, vaan on vuoroja. 

 

Change is a powerful thing
People are powerful beings
Trying to find the power in me to be faithful
Change is a powerful thing
I feel it coming in me
Maybe by the time Summer's done
I will be able
To be honest, capable
Of holding you in my arms without letting you fall
When I don't feel beautiful or stable
Maybe it's enough to just be where we are because

Every time that we run
We don't know what it's from
Now we finally slow down
We feel close to it
There's a change gonna come
I don't know where or when
But whenever it does
We'll be here for it

 

Kaikesta huolimatta yritän muuttua. Koska olen ihminen. Koska olemme kaikki ihmisiä. Koska jotta voin toimia tulevaisuudessa lääkärinä on minun oltava vahva ja varma itsestäni jotta voin auttaa toista hädän hetkellä. Kohtaamalla pelkoni saan katkaistua kierteen jossa juoksen niitä karkuun. Minä vihaan juoksemista yli kaiken, miksi suostun juoksemaan pelkoja varten? Näkemällä sen että meillä kaikilla on pelkomme, ja tuntemalla sen miltä ne tuntuvat helpotan omaa elämääni. Helpotan muiden elämää. Ei ole väärin pelätä. Ei ole väärin ahdistua. Ei ole väärin tuntea tuskaa. Mutta mitään noista ei tarvitse tehdä yksin. Onneksi.

 

There's something in the wind
I can feel it blowing in
It's coming in softly
On the wings of a song
There's something in the water
I can taste it turning sour
It's bitter, I'm coughing
But now it's in my blood

 

 

Muutos tulee väkisin, halusi sitä tai ei. Muutos ei tunnu aina mukavalta, mutta on joskus äärimmäisen tarpeellinen. Aktiivisesti sitä hakemalla ja tekemällä voi asioihinsa vaikuttaa paljon enemmän. 

 

Kuunnelkaa kappale jostain kirjoitin. Rakastakaa tai vihatkaa sitä, mutta antakaa sille mahdollisuus. Ihanaa viikkoa lukijat <3

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Koska onhan jouluun jo alle puoli vuotta!

 

Mitä minä ostelen matkoilla - koulukirjoja! (Isin tuella, kiitokset siitä!)

Öinen näkymä Tonavalta

Joskus on hyvä päästä pois arjesta hetkeksi

Tänään alkoi elokuu, jännä kyllä. Kesä on livahtanut silmien ohitse nopeammin kuin palkka tilipäivänä maniassa. Jotenkin tuntuu että en ole saanut aikaan yhtään mitään ja olen vaan lorvinut kesän häpeällisesti tekemättä töitä. En ole edes siivonnut kaapeista ylimääräisiä tavaroita pois tai tyhjentänyt kellarikomeroani. Suomessakaan en ole käynyt. 

Todellisuus kuitenkin on toisenlainen kuin se mitä mieleni minulle yrittää syöttää. On totta että en ole työskennellyt tänä kesänä minkään muun kuin itseni parissa. Siinä on ollut riittävästi työtä. 

Tänä kesänä olen saanut tehdä niitä asioita mistä olen haaveillut. To do-listaltani olen tehnyt vain yhden asian, mutta bucketlistaltani olen saanut ruksittua monta kohtaa. Olen saanut nauttia heinäkuisesta yöstä ja siitä kun kaupungin kadut nukkuvat. Olen saanut tanssia yhden minulle rakkaimman ihmisen kanssa yön läpi ihanien kappaleiden tahtiin. Katsoa musikaalia unkariksi. Matkustaa syömään Corsoon ja todeta että sieltä ei saa kuin etanolipitoista ravintoa, juoda kahvia Prahan katukahviloissa ja katsella ohikulkevia ihmisiä hyvässä seurassa... 

Elokuun tulen käyttämään kanditenttiin lukemiseen, Lana Del Reyn näkemiseen Göteborgissa ja Barcelonan matkaan. Ja mihin ikinä haluankaan. Koska minulla on lupa. Koska minulla on mahdollisuus. 

Tuleva syksy mietityttää. Tiedän että siitä tulee hyvä ja että opinnot sujuvat hyvin. Kulunut kevät näytti sen. Kuitenkin syksyt 2015 & 2016 eivät todellakaan olleet mitään hyviä tai helppoja syksyjä. Haavat ovat umpeutuneet mutta arvet ovat vielä muistuttamassa. Tiedän että olen päässyt aivan erilaiseen elämäntilanteeseen, sellaiseen jossa voi opiskella ja elää melkein normaalia elämää (mikä on siis minun normaali). Ehkä se että pysähtyy hetkeksi miettimään sitä työtä minkä on tehnyt, ja pakottaa itsensä arvostamaan sitä, auttaa ymmärtämään että mennyt on mennyttä eikä se paha olo palaa. Että asiat tulevat olemaan paremmin myös tulevaisuudessa.

Aika näyttää. Nyt minä lähden etsimään jäätelöpakettia ja suosittelen tätä toimintoa kaikille muillekin.

Ihanaa elokuuta <3!

Share

Ladataan...

Viimeisten kymmenen kuukauden ajan olen asettanut itselleni viikkohaasteita. Jokaiselle viikolle oman pienen tehtävän. Viikkohaasteet ovat puolestaan olleet osa kuukauden teemahaastetta. Tämän kaiken olen tehnyt päästäkseni elämässäni eteenpäin, käsitelläkseni vaikeita asioita, yksinkertaisesti sanottuna imuroidakseni matonaluset tyhjiksi. 

Esimerkkejä kuukausien teemoista on tammikuun Usko itseesi, huhtikuun Älä osta mitään ja toukokuun Puhu (jonka tarkoituksena oli täydentää helmikuun Mieti kolme kertaa ennen kuin avaat suusi -teemaa). Viikkohaasteina on ollut tiettyjen tunteiden sanoittaminen, toimintamallien tarkastelu ja koko viikon kestänyt Bones-maraton. 

Tämän kuun teemana on Uluru (joo ei taida aueta kaikille, sori siitä XD) ja tämän viikon viikkohaasteena on armollisuuden käsite. Mitä armollisuus on? Miten voin olla armollinen muita kohtaan, entä itseäni kohtaan? Asetin itselleni poikkeuksellisesti myös toisen viikkohaasteen, mutta selkeyden vuoksi keskityn vain tähän tässä tekstissä. 

Olen aina vaatinut itseltäni paljon. Enemmän kuin vaadin muilta. Minun on aina täytynyt saada loistavat arvosanat, ja kun se ei onnistunut niin minun piti saada loistaa kirkkaasti jossain muussa sitten. Olen tehnyt töitä opintojen ohella valtavia määriä, kesät olen viettänyt töissä ja lukien uusintoihin. Edes sairaalassa ollessani en voinut pysähtyä (vaikka olin siellä totaalisen uupumisen seurauksien vuoksi). 

Vaadin itseltäni myös henkisellä tasolla paljon. Koen olevani energiavaras ja vieväni muiden hyvinvoinnin. Koen huonoa omatuntoa siitä että en pysty auttamaan muita ongelmiensa kanssa, vaan jopa epäsuorasti pahennan tilannetta osaamattomuudellani ja kykenemättömyydelläni tukemiseen. Esimerkiksi olen syyllistänyt itseäni kaksi vuotta siitä kuinka en ollut tukena kun olisi pitänyt olla tilanteessa x. Voisin listaa jatkaa loputtomiin, mutta se ei ole tämän viikkohaasteni tarkoitus.

Viime viikon loppupuoli sai minut ymmärtämään monia tärkeitä asioita. En toki kokenut valaistumista omasta ansiostani, vaan siitä mitä tapahtui ja mitä minulle sanottiin. Eräs viisas ihminen totesi: 

"Aina ei tarvitse elää täysillä. Joskus täytyy ottaa aikalisä ja kerätä voimia seuraavaan erään"

Olen saman sanoman kuullut lukemattomia kertoja, mutta en ole koskaan halunnut sisäistää sitä. Kuitenkin pitkän viikon ja Jorvin väsyttämänä pysähdyin miettimään lausetta nanosekuntia pidemmäksi aikaa ja rekisteröin sen aivoihini. Perjantain kahvittelu, lauantain leivontamaraton ja lauantai-illan puistotunnelma saivat tuon lauseen pomppaamaan mieleen aika-ajoin, joten vältelläkseni ajatusta siitä että maantiekiitäjän leikkiminen on huono juttu, päädyin miettimään sitä mitä onnellisuus on. 

Onnellisuus on sitä että saa upottaa kätensä taikinaan ja leipoa pois murheet. Onnellisuus on sitä että on ystävä joka osaa sitruunapiirakan ohjeen. Onnellisuus on sitä että toinen soittaa juuri sillä hetkellä kun sitä tarvitsee. Onnellisuus on sitä että näkee Tukholman katot auringonlaskussa. Onnellisuus on sitä että voi pysähtyä kadulla hetkiseksi ja vain nauttia siitä tunteesta että ei ole kiire minnekkään.

Hetkinen, pysähtyä...? Kyllä, sunnuntaina tuo lause kummitteli maton reunan väärällä puolella ja jouduin tunnustamaan sen että minulla on seuraavan viikon haaste siinä. Armollisuus. 

Vaikka tätä viikkoa ei olekaan kulunut montaa päivää niin olen silti edistynyt tehtävässäni hyvin. Olen ymmärtänyt vihdoinkin sen että en voi olla armollinen muita kohtaan ellen ole armollinen itseäni kohtaan. Antamalla itselleni luvan pysähtyä ja ladata akut pääsen pidemmälle. Ei mikään kulkuväline kulje ikuisesti ellei se saa virtaa. Siihen on syynsä miksi jääkiekossa on erätauot ja töissä ruokatunnit. Amorellakin pysähtyy välillä eikä seilaa jatkuen. 

Ymmärsin myös sen että olen ollut liian ankara itseäni kohtaan. En ole läheskään niin paha ihminen kuin yritän vakuutella itselleni. Minun on aika siirtää valtava kunnianhimoni sivuun ja tunnustaa että en ole syypää kaikkeen maailman pahuuteen tai muiden ihmisten vaikeuksiin/pahoinvointiin. Muistin sen että teen aina kaiken voitavani muiden hyväksi, ja sen vilpittömin sydämin. En ehkä osu aina oikeaan ja joskus tuotan vahinkoa enemmän kuin hyötyä. Mutta se on inhimillistä ja jokainen meistä erehtyy. Tarkoitus on se joka on tärkein ja se että haluaa korjata erheensä mahdollisimman hyvin. Oppia niistä. 

Näiden oivalluksien voimin minun on hyvä jatkaa kohti tämän viikon toista haastetta. Ennen sitä haluan kuitenkin kiittää henkilöä H sitaatista. Käytin sitä nyt julmasti lupaa kysymättä (anteeksi!) mutta toivon että tarkoitus pyhittää keinot. (Ja en tiedä luetko koskaan tätä tekstiä joten uskalsin ottaa sen käyttöön).

Share
Ladataan...

Pages