Ensimmäinen viikko takana! Viikko on mennyt todella nopeasti koska tänään on jo perjantai! Sanonta siitä että kun on hauskaa niin aika menee kuin siivillä pitää siis paikkansa.

Tiistaina alkoi psykiatrian kurssi, se mitä olen odottanut kauan. Ensimmäiset viikot on psykiatrian ja päihdelääketieteen luentoja, helmikuussa alkaa kliiniset harjoittelut. Luennoitsijat ovat todella hyviä ja saavat vangittua kuulijansa huomion. Pakkohoitolainsäädäntöä käsittelevä luento oli yksi mukaansatempaavimmista luennoista millä olen koskaan ollut!

Plussaa on myös opiskelijatilat, meillä on mukava pieni keittiö mikroineen ja kahvikoneineen. Ja mikä parasta, jääkaapissa on maitoa!! Luentopausseilla on ihana saada se pieni kuppi kahvia ja sitten taas jaksaa oppia uutta.

Myöskin seminaarit tuntuvat hyvin suunnitelluilta. Niihin valmistaudutaan tekemällä yksi potilastapaus joka sitten käydään yhdessä läpi. Tämän lisäksi seminaareissa tulee lisää potilastapauksia, sekä videolta että kirjallisia tapauksia. Aloitimme seminaarit tutustumalla toisiimme, mikä ainakin minulle oli hyvä koska se rikkoo jään ja on helpompi puhua ryhmän edessä.

Psykiatrian kurssi on myös herättänyt paljon ajatuksia. Psykiatrian parista minulla on omakohtaisia kokemuksia sekä potilaana että työntekijänä. Esimerkiksi tänään kun puhuimme kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja erityisesti sen maniavaiheista mieleeni tuli muistikuvia siitä mitä maniat ovat minulle olleet. Luentojen sisältö potilaan hoidossa eroaa välillä siitä mitä todellisuus minulle on ollut, enkä voinut olla miettimättä miten ihmeessä vältin pakkohoidon niin kauan erään pahimman manioistani aikana. Olin todella sairas ja hakeuduin läheisteni tuella päivystykseen mutta siltikään en saanut pakkohoitolähetettä (kieltäydyin siis hoidosta tuolloin). Luennoilla opetetaan että maniapotilaille kuuluu ehdottomasti pakkohoitolähete. Olisin säästynyt monelta ja samoin läheiseni jos olisin saanut pakkohoitolähetteen tuolloin.

No jaa, aina kaikki ei mene kuin Strömsössä ja loppujen lopuksihan tilanne ratkesi, vaikkakin monen mutkan kautta. Voin ottaa omat kokemukseni käyttöön ja jos joskus työurani aikana tulee vastaava potilastapaus niin varmasti kynnys kirjoittaa pakkohoitolähete on matalampi. Tottakai jokainen potilas on yksilöllinen ja tilanteet pitää arvioida tapauskohtaisesti eikä pakkohoitoakaan liian kevyesti tule kirjoittaa.

Viikonlopun aikana tarkoituksena on mennä päivälliselle ystävien kanssa juhlistamaan heidän valmistumistaan lääkäreiksi. Lisäksi haluan ehtiä lukea päihdelääketieteen materiaalit ennen luentoja maanantaina joten koulujuttujakin tulee tehtyä. Malådiakin pitäisi valmistaa, mutta enpä tiedä mitä ruokaa sitä tekisi. Ehkä inspiraatio iskee ;)…

Mukavaa viikonloppua!