Maantieltä taloon

Ladataan...

Hei,

Aloittelen Talo meemeistä -blogin kirjoittamista. Omaa taloa en ole koskaan rakentanut, mutta aihepiiri on kiehtonut mielessä nuoruudesta lähtien. Millainen oma talo olisi, jos sellaisen rakentaisin? Miksi talosta tulee sellainen kuin siitä tulee, miksi siitä ei tule toisenlaista?

Olen piirtänyt talojen pohjapiirustuksia jo parin vuosikymmenen ajan. Mielenkiintoisinta tässä harrastuksessa on ollut seurata sitä, kuinka aikaisemmin tehdyt valinnat ryhtyivät vaikuttamaan suunnitelmassa myöhempiin valintoihin. Valintojen myötä taloista tulee yksilöllisiä.

Vuosien varrella piirustuksia oli kertynyt melkoinen pino - muutama vuosi sitten turhauduin harrastukseeni kuitenkin siinä määrin, että käytin piirtämäni ideat paperisilppurissa.Yksi syy saattoi olla se, ettei talon rakentaminen tässä iässä vaikuttanut enää realistiselta hankkeelta. Maantietä kävellessä tuntui usein myös siltä, ettei resursseja ollut koskaan riittävästi. Tie vei mennessään. Silppurissa saattoi mennä monta hyvää ideaa hukkaan.

Mitä meemillä lopulta tarkoitetaan, siihen ei välttämättä ole yksiselitteistä vastausta tarjolla. Huumoripítoisten internetmeemien*) ja kuha jottain-ideoiden aikakaudella meemin alkuperäismääritelmän kopioituminen vaikuttaisi päättyneen.

Meemin (eng. meme) käsitteellinen historia ulottuu noin 40 vuoden taakse, vuoteen 1976. Tuolloin biologi Richard Dawkins toi sen esiin evoluutiota käsittelevässä kirjassaan The Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys). Teoksessaan Dawkins pohti erityisesti evoluution seurauksia ja sen erästä erikoistapausta: itsekkyyden ja altruismin (epäitsekkyyden) biologiaa.

Meemin Dawkins määritteli lyhyesti kopioitujaksi, johon sisältyy kulttuurin välittymisen yksikön eli matkimisen yksikön idea. Esimerkkeinä meemeistä hän mainitsi mm. sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit, saviruukkujen ja rakennusten kaarten muodot.

Onko matkiminen paras sana kuvaamaan kopioitumisen ideaa, siihen minulla ei vielä ole kunnollista mielipidettä esittää. Pyrin blogissani löytäämään sopivia sanoja aihepiirin käsittelemiseksi. Yhdistelen myös ideoita toistensa kanssa yhteen. Tämä voi olla meemitalon suunnittelussa se jännittävin vaihe, miten erilaiset ideat vuorovaikuttavat toistensa kanssa?

T. Jari

********

*)Yleisesti hyväkstyn määritelmän mukaan internetmeemi on kuva, sanonta tai video, joka leviää verkossa.

(http://www.kieliverkosto.fi/article/ne-ei-vaan tajuu-internetmeemit-kieli-ja-ryhmäidentiteetti/)

Kuvalähde: Pixabay.com

 

Share

Kommentoi

Ladataan...