Ladataan...

Suomen kesiin on kuulunut perinteisesti ystävätriomme reissu Tallinnaan. Tänä vuonna päätimme Viron sijaan harrastaa kotimaan matkailua, ja arvoimme jonkin aikaa Hangon, Turun ja Porvoon välillä. Päädyimme kuitenkin vanhaan opiskelukaupunkiini Turkuun, jossa on lukuisia kivoja ravintoloita, kahviloita ja pikkuputiikkeja. Sääkin sattui suosimaan, joten roadtrip oli varsin onnistunut! 

On jotenkin jännä fiilis olla Suomessa turistina, vieläpä vanhassa kotikaupungissa. Sitä katselee vanhoja tuttuja paikkoja ihan erilaisten lasien läpi; kaikki näyttäytyy jotenkin eksoottisempana. Ne paikat, joissa ennen säännöllisesti kävin, ovat nyt vieraita. En enää polje syysiltana ravintolalaivojen ohi Aurajoen varrella, vaikka muistan vieläkin märkien lehtien tuoksun.

Tutut paikat herättävät välähdyksenomaisia muistoja. Tuossa on kirkko, jossa esiinnyin Kampus Sinfonietan kanssa. Tuolla kadulla on asunto, johon muutin ystävieni ja sekalaisten romujeni kanssa, mieli täynnä odotusta. Tuolla on vakkarikahvilamme, ja tuossa juna-asema jolta matkustin viikonlopuksi kotiin.

On jotenkin hauskaa tallata samoja katuja, joita silloin seitsemän vuotta sitten pyöräili menemään tuoreena kasvatustieteen ylioppilaana. Tyylini on muuttunut ja olen oppinut juomaan kahvia mustana. Olen mennyt naimisiin ja minusta on tullut äiti. Silti jossain siellä on olemassa tyyppi, joka edelleen nauraa samoille tyhmille jutuille, rakastaa päämäärätöntä kaupungilla vaeltamista ja osaa White Flagin sanat ulkoa.

Oi ihana Turun murre <3

Miten ihanaa on löytää tutusta kaupungista uusi kahvila, josta saa jotain muuta kuin geneerisiä kahvilaherkkuja, ylihinnoiteltuja pakastepullia ja kitkerää suodatinkahvia. Taisimme käydä läpi puolet MeNaisten suosittelemista kahviloista ja ravintoloista Turussa :D Salaattilounas, latte ja mutakakkua tyylikkäässä Tiirikkalassa, jonka jälkeen muutama sisustusliike ja design-kauppa. Toiset jälkkärit ja Chai-latte Gaggui-kaffelassa, jossa oli ihana valo. Ikkunashoppailua Outlander-hengessä ja haahuilua kauppahallissa. Illallinen Tintån legendaarisista pizzoista nautiskellen, jonka päälle vielä yksi herkkuhetki kahvilassa, jonka nimeä en enää muista. 

Päivän aikana söin niin paljon, että kalorilaskurini heittäisi varmaan kärrynpyörää silkasta järkytyksestä (tervetuloa gestaatiodiabetes!)... Hekumoin nostalgisissa fiiliksissä ja manailin tuulessa nousevia mekonhelmoja. Hymyilin sille, miten turisti olenkaan kameroineni. Mietin, miten onnellinen olenkaan näistä ihmisistä ja siitä, että pääsen näkemään rakkaitani edes kerran vuodessa. Viis siitä, vaikka kolmen vuoden aikana lentolippuihin uhratulla rahasummalla olisi kerryttänyt ihan mukavankokoisen omakotitalon käsirahan. 

Nämä ovat niitä asioita, joille ei voi laittaa hintalappua.

Kotimatkalla sade hakkasi ikkunaan maisemien vaihtuessa hiljaa tutumpiin. 

Olo oli raukea ja onnellinen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Elisa kirjoitteli hiljattain Pinnallisuuden paradoksista - siis siitä, miten nyky-yhteiskunnassa naisena joutuu joskus todistelemaan vakavastiotettavuuttaan vain siksi, että tykkää myös laittautua ja näyttää hyvältä. Kirjoituksessa tuli esiin niin monta hyvää pointtia, etten lähde niitä tässä referoimaan, mutta eniten siitä jäi mieleen tämä: 

 

"-- on todella antifeminististä ajatella että järki ei asu meikatussa päässä."

 

Itse koen huolitellun olemuksen olevan osa ammattimaista lookia; meillä Jenkeissä esimerkiksi opettajilla on olemassa tietty pukukoodi, jota tulee noudattaa. Ulkonäön pitää olla "professional" ja "business casual", eikä siihen vaatetuksen puolesta kuulu esimerkiksi farkut tai nirunaruolkaimet. Itse miellän siistit vaatteet ja kevyen ehostuksen osaksi ammatti-identiteettiäni: jos lähtisin töihin yogapantseissa ja täysin luonnontilassa, en kokisi oloani tarpeeksi skarpiksi. Vähän kuin jättäisi hampaat tai hiukset harjaamatta. On jotenkin absurdia, että nainen joutuu erikseen perustelemaan, että ei ole pinnallinen tyhjäpää, jos haluaa näyttää kivalta kotoa poistuessaan. Miettikää, jos bisnessmiehiä moitittaisiin pinnallisiksi siitä, että työnkuvaan kuuluu siisti puku, huoliteltu tukka, edustusauto ja vaikkapa kiva kello?

Vapaalla olen todella laiska huolehtimaan ulkonäöstäni, ja viihdyn enimmäkseen mukavissa kotivaatteissa, meikittömänä, hiukset pikkumyynutturalla. Koen kuitenkin olevani esteetikko, ja siksi on kiva miettiä toisinaan kiinnostavia asukokonaisuuksia ja kokeilla eri tyylejä. Tykkään shoppailusta, mutta monesti käyn kaupoilla vain hankkimassa inspistä, jotta voin kotona yhdistellä jo olemassaolevista vaatteista erilaisia kokonaisuuksia. Yksi arjen satunnaisista hemmottelujutuista on mani-pedissä käyminen (ihan asuntomme lähellä on ihana hoitola, johon voi marssia sisään spontaanisti ilman ajanvarausta). Se on työssäkäyvälle äidille ihanaa omaa aikaa, jolloin saa keskittyä vain itseensä. On jotenkin vapauttavaa olla kuin pikkulapsi karkkikaupassa valitsemassa erilaisia sävyjä, jotka näyttävät kivoilta sandaalien kanssa. Välillä on mukavaa pohtia jotain niinkin pinnallista ja unohtaa työhuolet ja tekemättömät kotityöt. 

Esteettisyydestä ja ulkonäöstään välittämisestä ei silti mielestäni voi vetää yhtäläisyysmerkkejä pinnallisuuteen ja turhamaisuuteen. Meikittömyyskin on valinta, jossa voi toisinaan jopa olla tietynlainen painolasti. Somessa kiertävät hashtagit #nomakeup, #nofilter ja #naturallook voivat joskus välittää sellaista kuvaa, että meikittömyys olisi jotenkin rohkeampaa, aidompaa tai arvokkaampaa kuin kuvat, joissa on hyödynnetty ehostusta ja kuvanmuokkausta. Sekin on ulkonäkökeskeisyyttä. Minulla ei ole mitään kynnystä liikkua ihmisten ilmoilla saunapuhtaana, kyse on yksinkertaisesti enemmänkin siitä, onko aina kiinnostusta tälläytyä. Joskus jaksaa panostaa, joskus taas ei - silti ihminen pinnan alla pysyy samana. Someen kuuluu tietty esteettisyyden ihanteen ylläpitäminen, ja se on ihan ok, kunhan tiedostaa ettei kukaan koko ajan ylläpidä täydellisyyden standardia.

Ulkonäöstä ei todellakaan voi vetää kovin syväluotaavia johtopäätöksiä siihen, minkälaisia arvoja joku edustaa. On myös todella stereotyyppistä ajatella, että laittautuneen naisen älykkyysosamäärä olisi yhtään kanssasisariaan kehnompi. Kaikki meistä syyllistyvät toisten lokerointiin, ja olen itse joutunut monestikin yllättymään, kun uusi tuttavuus onkin kumonnut ensivaikutelman perusteella muodostamani ennakkoluulot. 

Toisen ihmisen sielunmaisemaan voi päästä käsiksi vain hänen kanssaan keskustelemalla, ei ulkoapäin arvostelemalla. 

Mitä ajatuksia teillä heräsi aiheeseen liittyen?

 

Share

Ladataan...

"Äiti, tästä tulee hyvä päivä!" totesi viisivuotias nimipäiväsankari. Pääni on kuin Haminan kaupunki huonosti nukuttujen öiden jälkeen, mutta tyttöjen iloinen lörpötys saa hymyn huulille.

Laahustan tukka pörrössä ja silmät unihiekassa alakertaan vain huomatakseni, että jääkaapissa on pelkkä valo. Aamupalaksi teen viimeisistä kananmunista grandpan salaisella reseptillä lettuja, jotka syödään pelkällä sokerilla ja jääkaapin perukoilta löydetyllä puolukkahillolla. 

Aamupalan jälkeen luemme sohvalla Nonista ja Ukosta mummin peittoon kääriytyneenä. Pikku-V tilaa hovikampaajaltaan kruunuletin, Bean saa Anna-letit.

Laiskan aamun jälkeen lopulta pukeudumme ja hurautamme läheiselle ulkoilualueelle nauttimaan auringonpaisteesta ja luonnosta.

Todellinen prinsessa ei lähde minnekään ilman päivänvarjoaan... Pitkospuut kuljettavat meidät metsän läpi aina Aurinkopolulle kallioisiin maisemiin. 

"Äiti kato mikä ihana maisema! Tuolla on mun lempikukka! Kato mikä ihana heppa!"

Kangasmetsän tuoksu vie lapsuuteen. Muistelen Ukilta opittujen kasvien nimiä. Kerron tytöille myrkyllisestä kielosta, lehmien suosikista apilasta ja luonnon omasta laastarista ratamosta. Opastan tunnistamaan nokkosen, etteivät pienet pallerojalat loukkaisi itseään pitkospuille kurottuviin sahalaitaisiin lehtiin.

Kohta kuulen edelläni tepastelevan kohteliaan metsävieraan juttelevan kasveille niitä hipaistessaan: "Anteeksi Hella Kukka..."

En voi käsittää, että lapset muistavat rannan laavun viime kesältä.

"Äiti, täällä me käytiin Elian ja Noelin kanssa!"

Naurahdan ääneen muistellessani epäonnista makkaranpaistoreissua, kun emme naisissa saaneet notskia syttymään, ja jouduimme paistamaan makkarat mummilan uunissa... (Edelleen syytämme tuulista säätä ja liian isoja puita...)

"Me syötiin marshmallows! Ja mun ja Noelin kädet oli ihan klähmässä!" 

Käväisemme rannassa kurkkimassa kaloja laiturilta. Laituri on edelleen ihan linnunkakassa, ihan kuin viimekin kesänä. Se ei pieniä retkeilijöitä haittaa, vaan kirvoittaa spontaanin laulun: 

"Meillä on kotona pöntössä vettä / sinne kun ponnistaa; ai että! / Kakkaa lumella, kakkaa lumella, kakkaa kakkaa kakkaa lumella...."

Pikku-V:tä katsoessa tuntuu välillä kuin katselisin 22 vuoden taakse omiin lapsuusmuistoihini. Hän laulaa ja lörpöttää lakkaamatta, ja tekee itselleen vaikka kivestä kaverin. Hän on facepalmauksen mestari ja suhtautuu kaikkeen liioitellun dramaattisesti (hyvässä ja pahassa). Elämä on hänelle musikaali: aina on sopiva hetki tanssia ja laulaa. Vaikka sitten Rantasipin kanootissa, joka on tukevasti ketjuilla rannan betoniharkossa kiinni. 

 

" Row, row, row your boat,
Gently down the stream.
Merrily, merrily, merrily, merrily,
Life is but a dream.
 
Row, row, row your boat,
Gently down the stream.
If you see a crocodile,
Don't forget to scream! "

Käännymme kotiinpäin. Esikoinen kysyy, miksi peikkoja ei ole olemassa. Vastaan, että on meidän kaikkien mielikuvituksessa. Puhumme mielikuvitusolennoista, kunnes kuopusta alkaa pelottaa.

Pieniä jalkoja alkaa jo väsyttää. Pulleroinen käsi tarttuu omaani ja pieni ääni sanoo: "Äiti, kiitos kun toit meidät tänne!"

Voi pieni tyttöni. Olet niin rakas. "Ja kiitollinen!" hän lisää.

- - 

Miten pienestä voi lapsi - ja aikuinenkin - tulla onnelliseksi! Ei tarvittu Disneylandia, ei hattaraa eikä vuoristorataa. Ei harkittuja suunnitelmia tai rajatonta budjettia. Tässä päivässä oli kaikki ainekset siihen, että olisin jäänyt zombina sohvannurkkaan.

Mutta sen sijaan lähdin ulos ja opin.

Opin, että nokkosillekin voi olla kohtelias sen sijaan, että talloisi ne kumoon.

Opin, että linnunkakastakin voi tehdä musikaalinumeron.

 

Päätin, että kotimatkalla pysähdyn hakemassa ainekset mansikkakakkuun. Tänä iltana juhlitaan!

 

Share
Ladataan...

Pages