Ladataan...

Olipahan taas viikko. 

Mikä siinä onkin, että kaikki menot kasaantuvat aina samoille päiville? Meillä on ollut monta täysin ohjelmatonta viikonloppua, ja nyt yhtäkkiä samaan viikonloppuun osui kolme aika isoa tapahtumaa: miehen serkun häät, kälyn lääkäriksi valmistuminen ja sinfoniaorkesterin keikka. Häiden vuoksi sukua oli täällä eri osavaltioista saakka, joten joka päivälle oli jotain ylimääräistä. On ollut aamiaistreffejä, polttareita, orkesterin kenraaliharjoitukset, bridal breakfast, rehearsal dinner, häät, valmistujaisiin kokkailua, varsinaiset valmistujaisjuhlat ja viikonlopun päätteeksi sunnuntaina Scottsdale Philharmonicin keikka. En liioittele yhtään, kun sanon että Mozartin hitaan osan aikana oli todellisia vaikeuksia pysytellä hereillä... Ei siis ollut tämä viulisti kyllä enää ihan iskussa.

No, tämän viikonlopun päätteeksi on nyt sitten saatu pakon edessä rauhoittua kotona pari päivää: meille nimittäin tuli ei-niin-odotettu vieras Noro kylään. Virus iski koko sukuun, joka perheessä on useampi sairastupalainen halailemassa vessanpönttöä tällä hetkellä. Osa kauempaa tulleista häävieraista aloitti sairastamisen lentokentällä, osa onneksi selvisi kotiin asti ennen kuin pöpö pääsi kunnolla valloilleen. Nyt on siis parin päivän ajalta peruttu töitä ja siirretty oppilaita toisille päiville. Kaikkein inhottavinta oli kuitenkin katsella 7-kk vanhan vauvani sairastamista, varsinkin kun pikkuiset kuivuvat oksentamisen seurauksena niin kovin helposti. Toivottavasti pahin on nyt jo takana...

Oli kyllä ihan mahtavaa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, mutta kyllä tällaisen viikon jälkeen on sosiaalisesti aika kaikkensa antanut olo. Vielä kun on valinnut sellaisen ammatin, jossa joutuu koko ajan olemaan sosiaalisesti jonkun toisen saatavilla. Koomista sinänsä, että ihmisläheisestä ammatistani huolimatta olen kuitenkin loppupeleissä enemmän introvertti, ja kaipaan päivittäin edes tunnin-pari ihan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Tällaisen hullunmyllyviikon jälkeen kaipaa tavallistakin enemmän takaisin omiin arkirutiineihin, kuten salille ja normaaliin työaikatauluun. Kaipaan sitä, että arki on edes jotakuinkin ennustettavaa, ja voin suunnitella päiväohjelman juuri sellaiseksi kuin itse haluan. 

Tänä aamuna tajusin, etten viimeiseen pariin-kolmeen viikkoon ole kokannut kunnolla (yleensä teen kerralla viikon ruokaostokset ja menun, jota seuraan erittäin orjallisesti), koska olemme olleet koko ajan menossa. Tapoihimme ei kuulu turvautua pikaruokaan, mutta viime aikoina on tullut syötyä ulkona tai jonkun toisen luona lähes useammin kuin kotona. Menu on ollut vähintäänkin erikoinen myös siksi, että pari viikkoa sitten minulta poistettiin viisaudenhampaat, ja nyt sitten parina viime päivänä on syöty tasan sitä mitä vatsa on kestänyt. 

Tulevalta viikolta toivon siis esimerkiksi sitä, että menussa on jotain muutakin kuin mehujäätä, omenasosetta, suolakeksejä ja smoothieita. Olisi myös kiva, että 100 dollarin kuntosalikuukausimaksulle saisi jotain vastinetta, eli ehtisi siis käymäänkin siellä... 

Tulipahan taas kunnon sillisalaattipäivitys, mutta enempää ei nyt irtoa vauvan kiljuessa taustalla. Nyt sitä taas muistaa, miksi tämä blogi ei ole juuri päivittynyt viime kuukausina (huoh)...

Share
Ladataan...

Ladataan...

Nyt seuraa tunnustus, josta kiihkosiivoojaäitini saa todennäköisesti pienen sätkyn. (Äiti, istu alas ja ota varmuudeksi heti jo se labradorinnoutaja viereen terapoimaan.) Lisäksi koen tarpeelliseksi varoittaa herkimpiä lukijoita sisällöstä, joka saattaa sisältää graafista materiaalia ja inhorealistisesti kuvattua perhearkea. Jos erinäiset ruumiineritteet aiheuttavat kuivayökkäilyä, skippaa suosiolla.

Limpun mielestä äiti vois vähän tsempata.

- - 

Tässä se tulee: olen surkea siivooja.

En tiedä olenko vain jotenkin ihan kädetön tässä wannabe-kodinhengettäryydessäni vai ovatko lapsemme keskivertoa lahjakkaampia sotkijoita, mutta viime aikoina huushollimme ylläpito on alkanut tuntua ihan epätoivoiselta hankkeelta. Siivous lapsiperheessä on oikeasti maailman yliarvostetuinta hommaa, kun työn jäljestä saa ainakin meillä nauttia hyvällä tuurilla noin kolme sekuntia. 

Älkää käsittäkö väärin, kyllä meillä siivotaan. Sehän tässä onkin ihan täysi mysteeri: koko ajan keräilen toisten kamppeita paikalleen tai heilun rätti kädessä, ja silti seinät tuntuvat kaatuvan päälle. En todellakaan yllä sille äitini "jynssään-lattialistoja-hammasharjan-kanssa"-levelille, vaan saan maksimissaan pari kertaa vuodessa tilapäisen mielenhäiriön, jonka seurauksena teen perusteellisemman siivouksen. Teen yleensä kerran viikossa kunnon viikkosiivouksen, ja päivittäin aina jotain perus tavaroiden järjestelyä, tasojen pyyhintää sekä keittiö-olohuoneosaston silmänlumesiivousta / keskilattiaimurointia. Pyykkiä meillä pestään lähes joka ilta. Master bedroomin vessaa pestään noin kerran viikossa, mutta tyttöjen käytössä olevaa vessaa sen sijaan saisi kuurata vähintään kerran päivittäin. En kerta kaikkiaan tajua, miten sitä hammastahnaa löytyy joka #¤%&/ hammaspesun jälkeen jokaisesta vessan vetimestä, lattialta ja matosta. Vessan peili pysyy puhtaana pesun jälkeen ehkä tunnin-pari. 

Tiedän useitakin lapsiperheitä, joilla on samanikäisiä lapsia kuin meillä, eikä heillä tunnu olevan koti näin levällään kuin meillä. Yksi parhaista ystävistäni pystyy esimerkiksi hankkimaan kotiinsa kauniita valkoisia design-huonekaluja ja -esineitä, jotka siis pysyvät ehjinä ja tahrattomina. Hänellä kestävät käytössä myös kynttilät ja leikkokukat, ja heidän puhtautta kiiltelevältä parkettilattialtaan voisi ihan huoletta nuolla sen päivän illalliset. Kaapit on tietysti konmaritettu, ja koko huusholli huokuu seesteisyyttä ja harmoniaa.

Vaikka en itseäni minään hamsterina pidäkään, meillä tuntuu olevan lukemattomia laatikoita täynnä "tärkeitä papereita", parittomia ruuveja ja ikkunanavaajia, nappeja, sekalaista elektroniikkaa ja kirjaimellisesti puhkiluettuja kirjoja, joita ei todellakaan voi asetella hyllyille nätisti värikoodattuun järjestykseen. Lastenhuoneesta en edes viitsi aloittaa - ajatuskin sen nielemästä tilpehöörimäärästä saa verenpaineen nousuun. Eilen illalla sain vihdoin tarpeekseni: lukemattomien kuuroille korville kaikuneiden siivouspyyntöjen jälkeen marssin lopulta tyttöjen huoneeseen roskapussin kanssa ja aloin säälimättömästi lappaa sänkyjen alle kasaantunutta pikkuhärpäkettä pussiin kahden tytön huutaessa epätoivoisesti taustalla. (Kamalaa, tiedän.)

- - 

Tämän normaalin kaaoksen vielä jotenkin kestäisi, mutta rakkaus omia perheenjäseniä kohtaan alkaa olla koetuksella, kun saman vuorokauden sisään pesee oksennuspyykkiä (note to self: älä enää ota lapsia mukaan häihin ylensyömään herkkuja, kun lopputulos näköjään on joka kerta se, että joku oksentaa yöllä sänkyyn ja nukkuu siinä lammikossa aamuun asti), kuuraa samoja cokiksia kolmatta kertaa vastamopatulta lattialta (miten se muki ei vaan voi pysyä kädessä?!), ja tajuaa miehen laittaneen tiskikoneeseen konepesuaineen sijaan Fairya. (Voin kertoa, että sitä vaahtoa muuten tulee joka tuhannen saumasta läpi, melkein olisi voinut hakea suosiolla kylpyankan seuraksi keittiöön...) 

Kivaa on myös se, kun illalla silmät ristissä ripustaa sitä viimeisintä pyykkikoneellista kuivumaan, ja laittaa kaiken viehätysvoimansa peliin saadakseen miehen jeesaamaan... ja toinen ylhäisesti kommentoi läppärinsä takaa, "mua ei nyt tähän aikaan yhtään kiinnosta siivota". 

Ööö äijä, ihanko tosissaan siinä pienessä päässäsi kuvittelet, että mulla ei iltayhdeltätoista ole mitään muuta kiinnostavaa tekemistä kuin sinun kalsareittesi liitostelu? Kai mäkin nyt mieluummin katselisin YouTubessa kissavideoita.

-- 

Yksi asia on varmaa. Ei, vaan kaksi.

Me tarvitsemme a) lisäneliöitä ja b) ulkopuolisen siivoojan. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen aina ollut jouluihminen. Jo lapsena aloin usein kuunnella joululauluja jo varhain syksyllä, ja syystalven pimeyteen kuuluivat olennaisesti joulufiilistely korttiaskarteluineen sekä leipomuksineen. Glögiä kului valtavia määriä, ja tein usein lähimpien ihmisten lahjat itse. Salamyhkäiset tonttupuuhat olivat suosikkijuttujani, ja luin aina joulunalusaikana asiaankuuluvalla hartaudella Mysi Lahtisen joulusatuja - suosikkini oli tarina, jossa lapset tekevät itse joulukarkit koko perheelle. 

Nyt aikuisena joulunalusvalmistelut ovat yllättäneet; tontut eivät hoidakaan joulusiivousta, ja tarjoilut pitää miettiä ajatuksen kanssa huolella etukäteen. Arjen hektisyys ja kiire tuntuu syövän joulufiilistä armottomasti. Arizonassa joulu tuntuu yllättävän vielä ihan eri tavalla, kun säätila ei olemassaolollaan muistuta joulujuhlan lähestymisestä... Ehkä osittain kämäisestä lumitilanteesta johtuen amerikkalaiset koristelevat kotinsa jo hyvin aikaisin, usein kiitospäivän ja ensimmäisen adventin välimaastossa. Meilläkin on jo pari viikkoa ollut joulukuusi pystyssä. Koristeet tuovat ilman muuta tunnelmaa ihan eri tavalla, ja onneksi jouluradion kautta on voinut kuunnella myös suomalaisia joululauluja. 

Lapsuudenperheessäni tietyt joulutraditiot ovat todella tärkeitä, ja olenkin yrittänyt tuoda niistä muutamia omaan joulunodotukseemme. Joulukalenteri oli lapsena minulle ehdottoman tärkeä, mutta niitä on todella hankalaa löytää Jenkeistä. Tänä vuonna päädyin askartelemaan sellaisen itse ruskeista paperipusseista, pyykkipojista ja juuttinarusta. Tytöt ovat saaneet availla luukkuja, joista löytyy pikkuherkkujen lisäksi erilaisia tuikitarpeellisia (tai täysin tarpeettomia) tykötarpeita pinneistä ja ponnareista huulirasvaan ja tarroihin. Jatkuva epäjärjestys ja nurkkiin kerääntyvä turha sälä kuitenkin ahdistaa, joten laitoin kalenteriin myös aineettomia pikkulahjoja... 

Joulukalenterin luukuista on pikkumuistamisten lisäksi löytynyt erilaisia lupauksia koko perheen yhteisistä jouluaktiviteeteista. Itselleni joulu ei koskaan ole koostunut eksessiivisestä lahjomisesta, vaan se oikea joulufiilis on löytynyt ihan muista jutuista, kuten joulukonserteista ja -markkinoista. Tänä vuonna erityisesti tuntuu, että perheen yhteinen aika on jäänyt vähiin miehen pakertaessa opintojaan loppuun. Tajusin, että tänä jouluna perheen yhteinen aika on minulle erityisen tärkeää ja korvaamatonta. Tiesin, että miehen lopputentit olisivat ohi joulukuun 7. päivään mennessä, mikä taas tarkoittaisi sitä, että ehdimme hyvin touhuta koko perheellä kaikenlaista!

Tähän mennessä tytöt ovat löytäneet joulukalenterista kolme kivaa koko perheen yhteistä aktiviteettia: joulukonsertin, käynnin Scottsdalen junapuistossa jouluvaloja katselemassa, sekä koko perheen luistelutapahtuman. Konsertissa ehdimmekin jo käväistä viime lauantaina, ja tällä viikolla on tarkoitus päästä luistelemaan sekä käymään junapuistossa. Tytöille on äärimmäisen tärkeää saada kokea tiettyjä vuosittaisia jouluperinteitä, joista junapuisto erityisesti on muodostunut meidän perheen must-jutuksi. Juna-ajelu jouluvalojen somistamassa maisemassa kaakaota siemaillen on joka vuosi yhtä jännä juttu, ja reissulla käymme usein vielä ajelemassa karusellissa joululaulujen soidessa taustalla. Itse joulupukkikin on puistossa tavattavissa!

Muita kivoja tapahtumia ovat paikalliset joulumarkkinat ja -festivaalit, joissa myydään itse tehtyjä joulujuttuja koristeista leivonnaisiin. Olipa erääseen tapahtumaan kuljetettu 40 tonnia lunta Phoenixin lapsille ihmeteltäväksi! Meidän on tarkoitus vielä käydä koko perheellä orkesterini joulukonsertissa, jossa soitamme mm. Pähkinänsärkijää, perinteisiä joululauluja  sekä jouluista elokuvamusiikkia. Paikalliselle pikkulentokentälle tulee myös pukki helikopterilla, ja tämä on lapsille aika jännittävä kokemus. Tulossa on luonnollisesti vielä suomalaisten pikkujoulu, orkesterin pikkujoulu, miehen suvun pikkujoulu sekä kirkon joulujuhla. 

Kotona ajattelin tehdä tyttöjen kanssa jouluaskartelua sekä leipoa pipareita - meillä on kaapissa ihanat Muumi-piparimuotit odottamassa! 

Nyt kotona alkaa jo näyttää ja tuoksua joululta. Yhteiset aktiviteetit ovat piristäneet joulukuuta huomattavasti! 

Yhtäkään joululahjaa en ole vielä ostanut, mutta se ei haittaa.

Tänä jouluna arvokkainta on aidosti yhdessäolo ja rauhoittuminen.

Share
Ladataan...

Pages