Ladataan...

 

 

Elämme aikana, jolloin lehdissä uutisoidaan kyllästymiseen asti siitä, kuinka nopeasti joku on "palautunut takaisin omiin mittoihinsa" raskauden jälkeen. Tabloidit julkaisevat kilvan paparazzikuvia julkkiksista, jotka kävelevät sairaalasta ulos sen näköisinä ettei vatsassa ikinä ollutkaan salamatkustajaa. Osa äideistä huhkii maanisesti treenaten raskausaikana, jotta yhtään ylimääräistä kiloa ei kertyisi. Tuikituntemattomat ihmiset kyselevät synnyttäneeltä, paljonko kiloja kertyi ja paljonko niitä jäi.

Fitness-lifestyle on tullut jäädäkseen. On mahtavaa, että terveelliset elämäntavat ovat pop! Kummallista tosin on se, että äidin mitoista tulee kirjaimellisesti (uutta) elämää suurempi asia. Luulen että monella vastasynnyttäneellä prioriteetit ja ajatukset ovat jossain muualla kuin oman navan ympärillä. Omasta terveydestä on toki olennaista huolehtia, jotta jaksaa huolehtia vauvasta, mutta on jotenkin järjetöntä asettaa äitien harteille kovat paineet mallinmitoista silloin, kun omalla tavallaan kaoottinen pikkuvauva-arki on vasta alussa. Osaa äideistä on siunattu joko hyvillä geeneillä tai raudanlujalla itsekurilla - good for them - mutta on väärin tehdä vastasynnyttäneiden hoikkuudesta oletusarvo ja normi.

Tyttöjä odottaessani kärsin raskausdiabeteksesta, ja painoa tuli molemmilla kerroilla 20-25 kg. Neuvolassa gestaatiodiabetesta ei diagnosoitu virallisesti vasta kun olin jo 40. raskausviikolla toista odottaessani. Siinä vaiheessa dieettiohjeet eivät varsinaisesti enää auttaneet. Sen sijaan muistan sen karmivan tunteen joka kerta, kun astuin neuvolan vaa´alle. Painoa saattoi tulla jopa yli kilo viikossa, söinpä miten tahansa. Terveydenhoitajan syyllistävä katse tuntui porautuvan lävitseni. Näistä raskauksista jäi sitkeät 10 kiloa jäljelle, joita en saanut karistettua ennen tätä kolmatta raskautta - en edes säännöllisellä salitreenillä ja vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.

- - 

Tässä raskaudessa päätin olla stressaamatta painosta. Päätin, että se mitä tulee, tulkoon. Diabeetikkohistoria toki sai minut tietoiseksi syömisistä, ja välttelin liiallista makean syömistä. Onnekseni sekä sairaanhoitajani että lääkärini suhtautuivat painonnousuun todella neutraalisti: paino tsekattiin jokaisella käynnillä, mutta siitä ei tehty mitään numeroa. Koska paino mitattiin jenkkien tapaan paunoina, en oikeastaan läheskään aina edes ymmärtänyt vaa´an lukemia. Ehkä se oli siunaus. En nimittäin todellakaan tiedä, minkä verran raskauskiloja tuli. Sen tiedän, että sairaalaan niistä jäi noin 8kg. 

Kun aloitin salijäsenyyden tällä viikolla, päämotiivini ei ollut "omiin mittoihin pääseminen". Se varmasti tulee tavoitteellisen treenin sivutuotteena, mutta pääasialliset motiivini ovat jotain ihan muuta.

1. Kolmen lapsen äitinä on aivan ylellistä saada päivään pari tuntia ihan omaa aikaa, jolloin kukaan ei keskeytä eikä häiritse. Joillekin kotitreenaaminen toimii, minun taas on pakko päästä treenaamaan kodin ulkopuolelle ihan kaikessa rauhassa. Salilla tuulettuvat sekä pää että ruumis. Kovan treenin päätteeksi on mahtavaa päästä rentoutumaan höyrysaunaan ihan omine ajatuksineen. Sopivan rääkin jälkeen jaksaa taas loppupäivän paljon paremmin.

2. On ihan mahtava tunne huomata edistysaskeleita omassa jaksamisessa! On todella motivoivaa huomata, että tankoon saa taas lisätä lisää rautaa, tai että lihakset alkavat erottua entisen löllön seasta. 

 

Tällä viikolla kävin PT:n kanssa tekemässä "fitness assessmentin", johon kuului treenin / kuntotestin lisäksi omien tavoitteiden kartoittaminen. Suoriuduin treenistä mielestäni oikein hyvin siihen nähden, että treenitauko on ollut niin pitkä. Toki rauta ei nouse ihan entiseen malliin, mutta hapenottokyky oli yllättävän hyvä. Omana tavoitteena on ennen kaikkea tavoitella sellaista olotilaa, että jaksan henkisesti ja fyysisesti paremmin. Toki edessä on myös noin parinkymmenen kilon painonpudotus (10 kg tästä raskaudesta ja 10 kahdesta edellisestä), mutta en aio alkaa orjallisesti tuijottelemaan vaakaa, vaan keskityn mieluummin siihen, että jaksan koko ajan nostaa enemmän / juosta kauemmin / tehdä enemmän toistoja - you get the idea.

En enää jaksa stressata siitä, mitä minun pitäisi näyttää. Olen ihan tyytyväinen tämänhetkiseen peilikuvaan, ja nämä ovat nyt toistaiseksi ne "omat mitat", joissa olen. On ihan turhaa jahdata mielikuvissaan kymmenen vuoden takaista 50-kiloista kroppaa, jota tuskin on edes realistista tavoitella. Ehkä jonain päivänä olen lähempänä raskauksia edeltävää painoa, mutta sitä tärkeämpänä pidän sitä, että viihtyy omissa nahoissaan ja jaksaa selviytyä arjen toimista. En usko negatiiviseen ajatteluun ja itsensä soimaamiseen, vaan positiivisten tavoitteiden asettamiseen. Jos otan fanaattisen ehdottoman linjan ja alan kieltämään itseltäni asioita, ahdistun ja stressaannun. (Joinain päivinä nyt vaan tarvitsee sen järjettömän kaloripitoisen herkkukahvin tai pöntöllisen jäätelöä.) Jos taas keskityn mieluummin syömään ruokaa josta nautin sekä liikkumaan niiden lajien parissa joista aidosti pidän, tuloksetkin varmasti ovat pitkäkestoisempia. En usko ihmedieetteihin tai liikaan kurinalaisuuteen omalla kohdallani, vaan sellaiseen tekemiseen, johon voin sitoutua loppuelämäksi.

Voin sanoa aidosti nauttivani painotreenistä.

Ja sitä kanaa ja parsakaaliakin voi syödä kovin monella tavalla. (P.S. Hunnutin omani parmesanilla.)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tämän syksyn paras päivä (vauvan syntymän jälkeen, duh) oli jälkitarkastus. Nimittäin siksi, että sain vihdoin luvan alkaa liikkua normaalisti ja esimerkiksi nostaa 3- ja 5-vuotiaita lapsiani. Pienet asiat ovat usein niitä isoja asioita: nykyään kolmevuotiaani päivittäin huokailee onnellisena miten ihanaa on kun äiti saa taas nostaa häntä.

Takana oli kuusi viikkoa täydellistä liikkumattomuutta ihan pakollisia askareita lukuunottamatta, ja sitä edeltävät 12 kuukautta olin salitauolla järjettömän kiireisen työaikataulun vuoksi. (Ja ennen kuin kukaan alkaa nillittämään tekosyistä, voin kertoa että kun tekee kolmen duunin vuoksi vähintään 60-tuntista työviikkoa, soittaa sinfoniaorkesterissa ja pyörittää yksin pikkulapsiperheen arkea, aikaa salille ei yksinkertaisesti ole.) Raskausaikana liikuin erittäin minimaalisesti, lähinnä muutamia kävelylenkkejä ja patikointireissuja kesällä töiden tauottua. 

Palo liikkumaan on siis syystäkin ollut aivan valtava! 

 

Treeniluvan saatuani lähdin ensi töikseni tutustumaan monen ystävän ja tutun suosittelemalle Mountainside Fitness -salille, josta hankin itselleni jäsenyyden. Sali on aivan uusi ja erittäin siisti. Sen tarjontaan kuuluu viikottain 80 ohjattua tuntia, joista itse ajattelin hyödyntää lähinnä joogaa. Muuten treenaan mieluummin vapailla painoilla ja teen funktionaalista treeniä, jossa voi omalla kehonpainolla treenata monta lihasryhmää samaan aikaan sen sijaan, että kiertää masiinoita treenaten yhtä lihasryhmää kerrallaan. Katsotaan jos uskaltaudun myös testaamaan crossfit-aluetta...

Salilla on myös kaikenlaista pientä kivaa ekstraa, kuten pyyhepalvelu, jotta märkää pyyhettä ei tarvitse roudata kassissa kotiin. Aulasta löytyy smoothiebaari, ja asiakkaiden käytössä on erilaisia palveluita spa-tyyppisestä hieronnasta fysioterapiaan ja personal trainingiin. Suomalaisena tietysti arvostan sitä, että suihkujen lisäksi asiakkaiden käytössä on perinteinen sauna sekä höyrysauna.

Äitinä salilla lähes tärkeintä on kuitenkin lapsiparkki ja sen toimivuus. Aiemmalla salillani henkilökuntaa oli usein naftisti ja lapsiparkki täynnä, ja voin sanoa ettei mikään ärsytä enemmän kuin lapsiparkin ovelta käännyttäminen sen jälkeen, kun on lastannut revohkansa autoon ja vaivalla järjestänyt salille aikaa hektisen arjen keskelle. Puhumattakaan siitä, kuinka raivostuttavaa on maksaa palvelusta, joka saattaa hyvällä tuurilla olla saatavilla - tai sitten ei. 

Tätä taustaa vasten oli ilo viedä lapset Mountainside Fitnessin lapsiparkkiin, jossa on upeat fasiliteetit ja osaava henkilökunta. Heillä on aina tarpeeksi henkilökuntaa reservissä, jotta kukaan ei joudu käännytetyksi ovelta. Isommille lapsille on kiipeilytelineitä, liukumäkiä, askarteluaktiviteetteja, leffateatteri ja minisali, jossa on aikuisten treenilaitteita muistuttavat laitteet. Vauvoille on oma rauhallisempi osastonsa, jossa on vauvakeinuja rivissä. Useimmiten pikku-ukkoni on kuitenkin saanut nautiskella hoitajan sylistä. Hoitajat jopa vaihtavat vaippoja ja ruokkivat vauvoja, jotta äidin ei tarvitse keskeyttää treeniä. On aika luksusta, että näinkin pieniä otetaan salille hoitoon. 

Tämän lisäksi salilla järjestetään viikoittain "Parents´ Night Out", jolloin lapset saa tuoda pientä lisämaksua vastaan viideksi tunniksi pitämään hauskaa, kun vanhemmat lähtevät ulos syömään tms. Ilmoitin tytöt Halloween-tapahtumaan, jossa illan mittaan syödään illallinen, askarrellaan, pukeudutaan naamiaisasuihin ja tehdään pieni trick-or-treat-kierros. Mikäs sen hauskempaa! (Ja mahtavaa, että saan ulkoistaa karkki-ja-keppostelun jollekin muulle :D)

Nyt siis on tavoitteena päästä gymille nelisen kertaa viikossa, mikä ei ole mikään mahdottomuus sillä on oikeastaan aika kivaa saada arkiaamuihin jotain ohjelmaa. Tällä viikolla pääsin jo tavoitteeseeni! Tarkoitus on tehdä joka kerta 68 minuutin treeni, jota PT suositteli: 8 min lämmittely, 30 min painotreeniä (vuoropäivin yläkroppa ja jalat) sekä 30 min cardiota loppuun. Ajattelin sen lisäksi vielä varioida settiä joogalla ja 30 minuutin HIIT-treeniohjelmalla, jonka aiempi PT:ni laati minulle parisen vuotta sitten.

Jotta tämä postaus ei paisu pitkäksi kuin nälkävuosi, jatkan seuraavassa postauksessa treenitavoitteista ja ah-niin-ihanista raskauskiloista.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Vauvan syntymän jälkeen olen pääasiassa kokkaillut omia perusvarmoja (lue: nopeita ja helppoja) reseptejä, joilla ei yksinkertaisesti voi mennä pieleen - edes silloin, kun taustalla huutaa kolme lasta ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle. (Meidän perheessä nälkäkiukku on näköjään geneettistä, koska maailmanlopun tunnelma iskee päälle yleensä juuri silloin, kun yritän apinanraivolla kuoria perunoita ja hämmentää neljää eri keitosta liedellä...) Joskus kuitenkin iskee totaalikyllästyminen omiin vanhoihin luottoaterioihin, ja tekee mieli kokeilla jotain uutta.

Vaikka normaalisti inhoan Facebook-feedin mainostulvaa (onneksi on adblock), satuin kerrankin löytämään kohdennetuista mainoksista jotain itseäni kiinnostavaa. Nimittäin Tasty-reseptisivuston. Siis kerrassaan nerokas idea! Reseptit on purkitettu helposti ymmärrettävään ja kompaktiin videomuotoon, jossa näkee nopeasti eri valmistusvaiheet, ainekset ja lopputuloksen samassa paketissa. Joskus valmiiden reseptien merestä on hankalaa löytää toimivaa ohjetta, ja joskus jo pelkästään ainesosaluettelo saa kylmän hien otsalle. Nämä reseptit ovat kuitenkin todella simppeleitä eivätkä vaadi MasterChefin osaamista. Olen jo tallentanut ja kokeillut näistä resepteistä aika monta, ja kaikki niistä ovat jääneet omaan repertuaariin!

Viimeisen parin viikon aikana olen tehnyt tätä ruokaa jo kolmesti, sillä se vaan on niin helppo ja hyvä. Jutun juju on mausteseos, jota voi tehdä omista perusmausteista vähän isomman setin kerralla, joten sitä jää valmiiksi seuraavia kokkauskertoja varten. (Takaan, että haluat tehdä tätä vielä uudestaankin!) Tiskaamista syvästi inhoavana arvostan myös sitä, että ruuan voi tehdä yhdelle uunipellille eikä tarvitse sotkea kolmea pannua ja kattilaa ja kippoa eri valmistusvaiheissa.

Yhden pienen muutoksen tekisin reseptiin: jos perunoista tykkää enemmän rapsakoina, suosittelen paistamaan niitä uunissa ensin noin 15 min ennen kuin lisää kanan ja parsakaalin pellille perunoiden seuraksi. Videon lisäksi reseptit löytyvät myös kirjoitettuina (linkki on aina videon yhteydessä).

Bon appetit!

 

P.S. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan vilpitön suositus muille kiireisille & helppojen reseptien ystäville!

 

Share
Ladataan...

Pages