Ero, Vanhempi Mies sekä Potentiaalinen Mies.

Suunnittelin poistavani blogini. Edellinen teksti on syyskuulta ja vanhojen tekstien lukeminen satuttaa. Täydellinen Mies ja epätäydellinen Ilona lopettivat kuuden vuoden parisuhteen. Minulle jäi ahdistus, rahahuolia ja identiteetin jälleenrakentaminen.

 

Ystävät eivät sitä nähneet. Perheemme eivät asiasta tienneet. Vain minä ja Mies tiesimme.

Asioita, joita on tapahtunut sitten lokakuun:

  1. ero
  2. Täydellinen Mies poistui elämästäni
  3. jouduin taloudellisesti erittäin vaikeaan tilanteeseen kahden asunnon kanssa
  4. totuttelen kuuden vuoden jälkeen jälleen yksinäisyyteen
  5. asun elämäni ensimmäistä kertaa kimppa-asunnossa
  6. jouduin luopumaan ilkeästä kissastani
  7. Täydellisen Miehen perhe poistui elämästäni joulukortilla, jossa luki ”Hyvää joulua ja kaikkea hyvää jatkossakin.”
  8. minun perheeni menetti Täydellisen Miehen
  9. jouduimme jakamaan neljän vuoden yhteiselossa kertyneen omaisuuden
  10. olen tapaillut kahta miestä
  11. olen harrastanut irtosuhteita
  12. olen romahtanut
  13. olen kasannut itseni
  14. jouduin ratkomaan opiskelijahaalareistani Miehen lahkeen, joita olimme vaihtaneet
  15. olen miettinyt kuka olen
  16. menetin ystävän

(Listan jokaisesta kohdasta itsestään saisi oivan blogitekstin ja ehkä jotkut niistä vielä ansaitsevatkin tarkempaa käsittelyä omankin pääni hyvinvoinnin puolesta.)

 

Laskin kirjoittaessani, että erosta on kulunut nelisen kuukautta. Se on vähän.

Hullaannuin sinkkuelämästä hetkeksi. Sain huomiota. Juhlin. Vedin överit. Monessa suhteessa.

Tapailin kahta miestä: kumpaakin noin kuukauden. Toinen ei ole lempinimen arvoinen ja toinen oli Vanhempi Mies. Kahdeksan vuotta vanhempi tarkalleen ottaen. Olen hänen kanssaan samassa työpaikassa ja hänen osoittamansa huomio hullaannutti. Nautin hänen seurastaan ja hän kohteli minua hyvin. Ihastui. Minä jarrutin.

Sitten elämääni astui Potentiaalinen Mies.

Hän on komea. Niin komea, että unohdun välillä tuijottamaan. Hän on älykäs, mutta leikkisä. Rakastaja.

Jatkossa tulen kirjoittamaan elävästä tilanteestani Potentiaalisen Miehen kanssa. Olemme sopineet, ettemme tapaile muita. Haluan olla hänen kanssaan. Aika Täydellisen Miehen ja Potentiaalisen Miehen välillä kaipaa myös tekstiä. Ehkä Potentiaalisesta Miehestä tulee minulle Täydellinen Mies.

 

Love, Ilona

 

Alla oleva Hipstergram-otos on napattu tamperelaisessa Epäviehättävässä Anniskeluravintolassa iltana jolloin sovimme ensimmäisen kerran tapaavamme Potentiaalisen Miehen kanssa siinä mielessä.

img_20140215_224931_2.jpg

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä

Parhaiten toimiva osa.

Prologi lupasi tekstiä seksistä. Tässä sitä olisi.

 

Eilen illalla meillä oli vieraita. Oli oikein sellaiset aikuisten illalliskutsut viineineen. Ilta oli mukava ja vieraat viihtyivät. Kun vieraat alkoivat hankkia lähtöä, tuli Mieheltä katse.

Ja sellainen katse tarkoittaa vain yhtä asiaa. Sellaisella katseella riisutaan vaatteet. Eikä edes niin kuvainnollisesti.

Heräsin aamulla alasti, musiikki päällä ja meikit naamalla. Ilmeisesti oli illalla hieman väsyttänyt. Mies teki aamupalan valmiiksi.

 

Kuudessa vuodessa oppii tuntemaan toisen aika hyvin. Olen oppinut myös, että laatu ja määrä vaihtelevat. Loppujen lopuksi on aina kyse toisen tuntemisesta ja pyytämisestä. Jos jokin ei miellytä tai jotain haluaa lisää, ei tarvitse kuin pyytää. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Ihminen, jonka tunnet parhaiten ja jonka kanssa jaat kaiken ja silti punastuttaa kuin pientä koulutyttöä asiasta puhuessa. Sitten Prologin kirjoittamisen, olen kasvattanut itsetuntoani valtavasti ja ymmärtänyt ongelmien liittyneen minuun. Tutusta saa tuntematonta kokeilemalla uutta. Ja taas punastuttaa.

 

Cosmopolitan etc. on opettanut meille, että miehet haluavat aina. Meidän suhteessamme se olen yleensä minä, joka ainakin ilmaisee tarpeensa. En muista, että kuuden vuoden aikana ”tarjouksesta” olisi koskaan kieltäydytty. Tämä voisi merkitä sitä, että Mies muiden lajitoveriensa tapaan haluaa myös aina, muttei pyydä. Tämähän aiheuttaa pahoja pahoja itsetuntokriisejä, kun asiaa alkaa kunnolla pohtia. Siinä itsenäinen nainen alkaa väkisinkin miettiä, pitäisikö sarjakuvakalsarit vaihtaa vakituisesti pitsipöksyihin. Toisaalta itsenäinen nainenhan voi pyytää.

Itsetuntokriiseistä alkaa kuitenkin päästä yli tekemällä. Tekemällä sitä! Ja harjoitus taas tekee mestarin. Ja ainahan voi pyytää pyytämään.

Vaikka meillä on omat ongelmamme ja kuuteen vuoteen mahtuu pitkiäkin kuivia kausia voin rinta rottingilla ilmoittaa maailmalle, että tämä me osataan!

 

Love, Ilona.

 

Kuvassa makuuhuoneemme oven kyltti, johon nokkela ystävä teki mahtavan modauksen.

kuvatus.jpg

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi