Ladataan...
tuska onni elämä

Siinä ne nyt on. Tukipöksyt. Ja ei, en tosiaankaan aio käyttää niitä joka päivä.

Haluaisin kuitenkin puhua lisää siitä, miltä näytän. Puhun siitä, että en vaihtaisi kehossani mitään ja tiedän joidenkin ajattelevan: hyvähän ton on sanoa, kun on noin laiha! No jaa en ole laiha, olen normaalipainoinen. Aion kertoa vähän numeroita, ihan terveydenhoitajan mittaamia sellaisia. Pituuteni on 174,5 cm, olen kasvanut sentin. Voidaan varmaan syyttää salilla parantunutta ryhtiä. Painan 71,3 kg,tai siis sinä päivänä painoin ja olin yllättynyt. Yleensä vaaka näyttää ennemminkin 73 kg. BMI on terveydenhoitajan mittaamilla arvoilla 23,42, kun normaali on välillä 18,5-24,9. Vyötäronympärys on 82 cm, kun suositus on alle 80 cm. Yli 80 cm lisää terveyshaittojen todennäköisyyttä, koska sisäelimien ympärille kertyvän rasvan määrä kasvaa. Itse olen mitannut lantionympärykseni ja se on 102 cm. Kuppikokoni on 70D. Olen siis päärynä. Paitsi että hartiani ovat leveät. Käytän vaatekokoa L tai 40.

Tältä näytin yläasteella. Pituutta oli sen 173,5 cm, painoa ehkä 57 kg. BMI alle 18,5. Mahallaan makaaminen sattui, koska lantioluut painuivat patjaa vasten. Kylkiluut näkyivät. Pää näyttää suurelta. Vaatteet näyttäisivät roikkuvan päällä.. Täytyy toki ymmärtää, että olen kuvassa ehkä 15 ja siis 10 vuotta nuorempi kuin nyt. On normaalia, että en paina enää tuota veraa ja että en ole viellä silloin omannut "naisellista rasvakerrostani". Luojalle kiitos, en näytä enää samalle kuin silloin 15 vuotiaana.

 

Ylemmästä kuvasta kiitos jälleen pikkusiskolleni. Alemman kuvan on ottanut eräs toinen ystäväni.

 

Share

Ladataan...
tuska onni elämä

Kurkkua kuristaa, kyyneleet pyrkivät silmiin, ahdistaa, on hyödytön olo. Töitä on tehty, palkka tuli ja kaikki on näennäisesti hyvin. Tuntuu kuin ei kuuluisi mihinkään, tulevaisuus näyttää tyhjältä, en kuulu mihinkään.

Keikkatyöläisen arki on rikkonaista. Vapaapäivistä ei osaa nauttia. Oikein mitään ei uskaltaisi sopia, mitä jos se on ainut päivä, jolloin töitä on tarjolla?

Pienessä kaupungissa olo tuntuu yksinäiseltä. Huonosti käytetty aika valuu hukkaan. Olo on syyllinen.

En osaa. En kelpaa. En uskalla.

Siinä se taas yrittää olla, masennus.

Share

Ladataan...
tuska onni elämä

Olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että  näytän hyvältä. En haluaisi oikeastaan koskaan muuttaa mitään ulkonäössäni. SILTI minulla on päiviä, jolloin huokaisen ja olen tyytymätön johonkin kohtaan kehossani. Tai oikeammin, olen tyytymätön siihen, miltä se näyttää kyseisellä hetkellä kyseisessä vaatetuksessa. Tällainen kohta on esimerkiksi mahani. Joissakin vaatteissa se pömpöttää kuin olisi todella pahasti turvoksissa. Istuessani siihen tulee myös makkaroita. piste.

Minulla on selluliittia jaloissa. Se ei tosin minua häiritse, eikä sitä missään tapauksessa ole paljoa, eikä se ole edes kovin näkyvää. Minulla on suonikohju. Jalkateräni eivät ole maailman kauneimmat. Rintani ovat sen kokoiset, etteivät ne voi enää seistä niin pystyssä, että ne eivät "roikkuisi" ollenkaan. Minulla on arpia. Minulla on kasvoissani näppylöitä, jotka eivät kylläkään ole pahoja, eivätkä edes kovin näkyviä. Kasvoni ovat epäsymmetriset. Kulmieni välissä on "ryppy". Minulla on kaksoisleuka aina kun hymyilen leveästi tai katson alaspäin.

Kainalokarvani ja häpykarvani ovat todella vahvakasvuiset ja tummat. Ja suorat. Poskessani on luomi, josta kasvaa paksuja karvoja. Samoin nännipihojeni reunoilla kasvaa muutama paksu, tumma karva. Nypin ne pois, enkä tee niistä sen suurempaa numeroa, tuskin kukaan on edes huomannut. Hiukseni eivät ole kunnolla kiharat eivätkä suorat.

Olen kuitenkin huomannut, että minä en saa valittaa mistään noista seikoista. En saa todeta niitä ääneen. Jos joskus erehdyn niin tekemään, minut tyrmätään täydellisesti. Olen mm. maininnut, että haluaisin ostaa muotoilevat aluspöksyt. "Miksi? Mihin SÄ muka niitä tarvitset?" Tässä konkreettisin viimeaikainen kommentti, jota olen saanut kuulla. Luulenpa, ettei tällä tarkoiteta mitään pahaa, mutta on vittumaista kuulla, ettei saa valittaa, koska on niin täydellinen. Usein vastapuoli myös vertaa samaan hengenvetoon itseään minuun ja on mielestään se rumempi. Pahoitteluni, mutta minusta Te näytätte vähintään yhtä upeilta kuin minä. Minä vain myönnän näyttäväni, te tahdotte pitää itseänne rumana, miksi?

Tai ehkä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, en minäkään suostu kuuntelemaan ulkonäkövalitusta.

 

p.s. ihanasta kuvasta saamme jälleen kiittää pikkusiskoa.

Share

Ladataan...
tuska onni elämä

1. Kauneinta maailmassa on pilvet ja luminen maisema

2. Rakastan vedessä lillumista ja uimista, mutta pidän vettä myös pelottavana elementtinä

3. Ainut liha mitä ostan kotiini on kala, ja kissanruoka

4. Rakastan lunta ja pakkasta

5. Kevät on minulle vaikeaa aikaa psyykkisesti

6. Huollan kehoani hävettävän huonosti ja kärsin siitä, mutta en silti tee asialle juuri mitään

7. Minulla ei ole sisustamisen lahjaa

8. Haluaisin oman hevosen

9. Rakastan sitä linssimuhennosta, jota saa intialaisissa ravintoloissa. Haluan oppia tekemään sitä

10. Olen käyttänyt kissaani valjaissa ulkona ja nyt se kurisee jatkuvasti ulko-oven takana tai ikkunassa

Share

Ladataan...
tuska onni elämä

Onko teille koskaan annettu vastakkaisen sukupuolen toimesta arvosanaa ulkonäöstä? Minulle on. 8, jopa kahdesti, joten kaipa siihen pitää uskoa. Eikä siinä mitään, ei se kasi mikään huono numero ole, kai. Mutta pakko myöntää, että kyllä se silloin esiteininä kirpaisi aika rajusti. Varsinkin kun vieressä seisova kaveri sai paremman numeron. Mielessä heräsi sellainen surkea MIKSI ajatus.

No herää se edelleen, ei sen puoleen. Olen kuitenkin todennut, että kasvoni ovat todella epäsymmetriset. Jos ne laittaa keskeltä kahtia ja tekee kokonaiset kasvot aina yhdestä puolikkaasta, toinen naama näyttää pojalta ja toisesta naamasta tulee todella kapea. On todettu, että symmetrisyys on kaunista, joten kaipa se laskee pisteitä.

No oli miten oli en vaihtaisi mitään ulkonäossäni, joten itse olen itselleni 10 ja se lienee kuitenkin tärkeintä?

Itseasiassa sain vahvistuksen ajatukselleni uimahallissa (yllätys yllätys). Sinne kun menee maanantaipäivällä vesijumppa-aikaan, kuulee ja näkee ihmeellisiä asioita. Siellä rouvaikäiset ihmiset keskustelevat ensin siitä, miten muistavat ulkonäköön liittyvät kommentit teiniajoilta epämieluisiksi ja seuraavaksi kuulen heidän kuiskaavan keskenään, miten minun kroppani on upea. Paljastin heille tietenkin kuulleeni kohteliaisuuden ja vastaus oli epätoivoinen parahdus: "Et voinut kuulla!?"

No kuulin. En kyllä pahastunut, mutta ehkä hiukan ristiriitaista?

 

Kuva jälleen pikkusiskon ottama ja vuodelta 2013.

Share

Pages