Pre Helsinki ja Creative Currency -seminaari

Torstaina järjestettiin Mediakeskus Lumessa Creative Currency -seminaari, joka oli osa Pre Helsinki -tapahtuman ohjemistoa. Seminaarissa keskusteltiin muotiteollisuuden nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista. Nelituntinen seminaari piti sisällään paljon asiaa ja mielenkiintoisia näkökulmia.

Varoitus: Nyt seuraa paljon luettavaa!

Puhujapaneeliin oli kutsuttu joukko muotinimiä, jotka kaikki edustavat omalla osaamisalueellaan alan ehdotonta kärkeä.

Seminaarin aloitti taustalla soiva avantgardistinen soundtrack. Diorin syysmalliston muotinäytöksen nähneet saattoivat tunnistaa äänimaiseman näytöksen musiikiksi. Teoksesta vastasi ranskalainen DJ Michel Gaubert, joka lensi Helsinkiin suoraan Monacosta Diorin resort-kokoelman esittelytilaisuudesta. Gaubert on työskennellyt muodin parissa jo kolmen vuosikymmenen ajan ja tuottanut näytösmusiikkeja Chanelille, Diorille, Célinelle, Guccille, Valentinolle, J.W. Andersonille ja monille muille muodin kärkinimille.

Paneeliin kuuluivat myös ranskalaisen Rue du Mailin perustaja Marc Ascoli, lontoosta käsin työskentelevä stailisti ja Carine Roitfeldin entinen assistentti Benjamin Bruno, Antwerpenissa sijaitsevan MoMu Fashion Museumin kuraattori Karen Van Godtsenhoven ja CANDY-lehden takaa löytyvä Luis Venegas. Lisäksi paneelissa istui –henkilökohtainen suosikkini– irlantilaissuunnittelija Jonathan Anderson. Puhetta johti A Magazine Curetad by -lehden päätoimittaja Daniel Thawley.

Kuinka breikata muotibusineksessa?

Seminaariohjelma alkoi pohtimalla pienten brändien haasteita. Koska seminaari järjestettiin yhdessä Aalto-yliopiston kanssa, suuntasivat panelistit keskusteluaan selvästi opiskelijayleisölle. Ja hyvä niin. Jonathan Anderson kertoi oman merkkinsä alkutaipaleesta ja haasteista, joita hän on urallaan kohdannut. Anderson aloitti muotiuransa ikkunasomistajana Pradalla. Opintonsa hän suoritti London College of Fashionissa miesten vaatteiden parissa. Suuntautuminen miesten vaatteisiin ei kuitenkaan ollut tarkoituksellista, sillä kyseinen linja oli ainoa, johon Anderson hyväksyttiin. Opintojensa jälkeen Anderson perusti J.W. Anderson -nimikkomerkkinsä.

Pienen merkin pyörittäminen ei ole helppoa ja se vaatii paljon tahtoa ja rohkeutta. Suunnittelija vastaa paitsi merkkinsä taiteellisesta puolesta, mutta myös kaikesta muusta yrityksen pyörittämiseen vaadittavasta toiminnasta. Anderson hoitaa itse tilauksiaan ja vastailee yrityksenä sähköpostiliikenteeseen. Kun J.W. Andersonin tilausmäärät alkoivat kasvaa, oli yritys mennä konkurssiin. Pienellä toimijalla ei usein ole resursseja vastata äkkiä kasvaviin tilauksiin, materiaalikuluihin ja tuotantokustannuksiin. J.W. Andersonin apuun riensi Topshop, joka on tunnetaan paikallisen muotiteollisuuden tukijana Isossa-Britanniassa.

Kuinka aloitteleva toimija sitten saa jalansijaa äärimmilleen paisuneilla muotimarkkinoilla? Jonathan Anderson uskoo ja vannoo muodin demokratisoitumisen sekä internetin ja sosiaalisen median luomien mahdollisuuksien nimeen. Saavutettavuus on avainsana. Jos nuori suunnittelija lukitsee itsensä jo aikaisessa vaiheessa norsunluutorniin, eivät tulevaisuuden näkymät ole valoisat. Tärkeintä on löytää oma ääni sekä visio ja tuoda ne ihmisten tietoisuuteen. Digiviidakossa on kuitenkin helppo hukata oma identiteettinsä, joten sitä tulee vaalia myös digitaalisessa ympäristössä.

Digimaailma – uhka vai mahdollisuus?

Internetin ja sosiaalisen median myötä muuttunut muotikenttä herätti mielenkiintoista keskustelua. Panelistit jakautuivat näkemystensä kanssa selkeästi kahteen koulukuntaan. Rohkenen jopa väitää, että kyseessä oli sukupolvien välinen näkemysero. Marc Ascoli ja Michel Gaubert ottivat asiaan hieman konservatiivisemman kannan. Etenkin Gaubert tuntui olevan vahvasti muodin demokratisoitumista ja helposti saavutettavuutta vastaan. Hänen näkemyksensä mukaan internet on antanut äänen joukolle teeskentelijöille, jotka eivät todellisuudessa tiedä muotiteollisuudesta mitään. Sanaa ei suoranaisesti lausuttu, mutta Gaubert lienee tässä viitanneen bloggaajiin. Marc Ascoli oli varovaisesti samaa mieltä.

Jonathan Anderson tiivisti toisen näkökulman. Hänen mielestään jokainen on oikeutettu lausumaan oman mielipiteensä, jos sellainen on. On lukijan vastuulla päättää onko näkökulma relevantti vaiko ei. Jokainen voi valita oman totuutensa, oli sen sitten sanonut Suzy Menkes tai tuntemattomuudesta noussut bloggaaja. Paneeli pohti asiaa myös e-commercen näkökulmasta. Nuoret merkit ovat ymmärtäneet nettikaupan ja voimakkaan digipresenssin tärkeyden, mutta monilla isoilla tekijöillä on tässä suhteessa vielä paljon opittavaa. Isoista muotitaloista ainoastaan Burberry on toiminut suunnannäyttäjänä sosiaalisen median hyödyntämisessä e-commercen tarpeisiin.

Yhdessä tekemisen tärkeys

Keskustelussa tuli ilmi myös yhteistyön tärkeys. Muodin parissa moni asia on kiinni oikeista yhteistyökumppaneista. Paneeli olikin yhtä mieltä siitä, että kun oikeat kumppanit löytää, on niistä pidettävä kiinni. Kunnioitus on tässä asiassa avainsana. Luovan alan toimijan pitää pystyä ottamaan vastaan kritiikkiä ja sitä on vastavuoroisesti uskallettava myös antaa. Esimerkkinä Jonathan Anderson mainitsi tuoreen Versus-kokoelmansa, jonka työstämiseen myös Donatella Versace osallistui. Vaikka työskentely muodin todellisen legendan kanssa olikin jännittävää, oli Andersonin pystyttävä pitämään kiinni omasta näkemyksestään. Välillä se tarkoitti Donatellan ideoiden tyrmäämistä. Jonathan Anderson paljasti myös hauskan yksityiskohdan Versus-kokoelmastaan: sen työstämiseen meni kokonaisuudessaan vain kolme päivää.

Ketjuliikkeiden ja muotitalojen yhteistyökokoelmat sen sijaan voivat olla pienemmille merkeille hyviä oppimisprosesseja. Yhteistyökokoelma antaa mahdollisuuden testata omaa brändiä suurilla massoilla. Kun volyymit ovat suuret, näkee helposti mikä myy. Jos yhteistyökumppani antaa suunnittelijalle vapaat kädet, voi yhteistyön nimissä toteuttaa myös ideoita, joihin omalla merkillä ei ole resursseja. J.W. Anderson for Topshop -kokoelma piti esimerkiksi sisällään kaikkea aina kynistä kiltteihin saakka. Kokoelma antoi Jonathan Andersonille tilaisuuden luoda tuoteperhe, joka kuvasti hänen laajempaa muotivisiotaan.

Sukupuolirajat -mitä ne ovat?

CANDY-lehteä luotsaava Louis Venegas nosti esille mielenkiintoisen näkökulman sukupuolirajoista ja niiden rikkomisesta. Naiset ovat kulkeneet miesten vaatteissa vuosikymmenet, mutta mies naisten vaatteissa on pitkään ollut tabu. Asia on kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa. CANDY-lehti on toiminut edelläkävijänä ja se tulikin tunnetuksi muutama vuosi sitten laittamalla kanteensa Hollywood-tähti James Francon drag-asussa. Terry Richardsonin valokuvaama kansi nosti kohun, jota puitiin jopa Ellen DeGeneresin keskusteluohjelmassa. Miehet naisten vaatteissa ei ole kuitenkaan tavaton näky muotiympyröissä. Naisten vaatteisiin tai asuteisiin pukeutumista ei katsota enää kannanotoksi tai lueta drag-pukeutumiseksi. Rajasta on tullut häilyvä.

Jonathan Anderson on tosin aiheuttanut tässäkin suhteessa pientä kuohuntaa viimeisimmillä miesten mallistoillaan. Rohkeasti sukupuolirajoja rikkovat mallistot ovat kävelyttäneet miesmalleja näytölavoille pikkumekoissa, korseteissa ja röyhelöshortseissa. Sukupuolirajoilla leikkiminen ei ole suunnittelijalle kuitenkaan itseisarvoista. Mallistojen tarkoituksena oli rikkoa totuttuja kaavoja ja linjoja. Suunnittelija halusi nähdä miten korsettiin pukeutuminen muuttaa miehen ryhtiä ja olemusta. Anderson kertoi mallistojen taustalla olevan ajatus uuden löytämisestä. A-linjainen mekko naisen yllä ei tarjoa muotikentälle mitään uutta, mutta miehen yllä se herättää mielenkiintoa. Sukupuolirajoja rikkovien kokoelmien takaa löytyy myös hyvin käytännönläheinen syy: kokoelmat työstetään resurssisyistä pareittain ja samaa konseptia tutkien.

Muotia museoon ja kuluttajan vastuu

Seminaarin loppupuolella keskustelu kääntyi itselleni erityisen tuttuun aihepiiriin, nimittäin muotiin museoympäristössä. Kuraattorina työskentelevä Karen Van Godtsenhoven kertoi museotyön olevan haastavaa. Museoiden tarkoituksen on tallentaa ajan henkeä ja aikaa kuvastavaa muotia. Haasteena on löytää valtavasta tarjonnasta ne merkityksellisimmät asiat. Myös nykyvaatteiden laatu tuottaa museoille ongelmia, sillä vaatteet eivät enää säily entiseen tapaan. Museon arkeen saatta kuulua myös keskustelua siitä pitäisikö kokoelmaan tallentaa esimerkiksi Crocsit. Museon tehtävänä on tallentaa myös vaatteita, joita ihmiset käyttävät jokapäiväisessä arjessa.

Nykyvaatteiden laatukysymys johdatteli keskustelun ajankohtaisesti Bangladeshiin. Paneeli toivoi viime aikaisten tapahtumien herättäneen kuluttajia pohtimaan omaa kulutuskäyttäytymistään. Vaatteiden alkuperää on usein hankala selvittää, mutta hyvänä tienviittana voi aina pitää epäilyttävän alhaista hintaa. Totuus kuitenkin on se, että maksoipa t-paita 5€ tai 100€, on se todennäköisesti hinnasta huolimatta valmistettu samassa paikassa. Vastuu siis ei ole vain kuluttajalla, mutta myös valmistajalla. Briteissä kovassa suosioissa olevat fast fashion -markkinat ovatkin alkaneet ottamaan tapahtumien myötä lisää vastuuta. Primark jäi nimeltä mainitsematta, mutta Jonathan Anderson kertoi briteissä toimivan alan markkinajohtajan juuri lahjoittaneen mittavan summan Bangladeshiin. Luksusmerkeillä sääntelyä peliin sen sijaan tuovat suuret tavarataloketjut, jotka ovat tarkkoja valikoimiinsa otettavien tuotteiden alkuperästä. Vaikka maata mullistavia muutoksia ei heti tapahtuisikaan, on hyvä huomata, että alalla keskustellaan asiasta ja siihen suhtaudutaan vakavuudella.

Mitä jäi käteen?

Nelituntinen seminaari piti sisällään niin valtavasti asiaa, että tähän raporttiin siitä päätyi vain murto-osa. Koska omista opinnoistani on vielä suhteellisen vähän aikaa, olivat keskustelujen aihepiirit vielä tuoreessa muistissa yliopistoajoilta. Uusia oivalluksia ei siis juuri tullut, mutta hyödyllisiä ja mielenkiintoisia näkökulmia seminaarissa esitettiin senkin edestä. Ennen kaikkea on mukavaa ja positiivista, että Suomessa järjestetään vastaavia tapahtumia, ja että kansainvälinen muotimaailma kiinnittää hetkeksi katseensa myös suomalaiseen muotikenttään.

Osallistujia seminaarissa oli runsaasti, mutta suomalaiseen tyyliin yleisön kysymykset jäivät esittämättä. Harmillista. Itselläni nousi kysymyksiä puheosuuden aikana useitakin, mutta kuten eräs rohkea yleisöstä totesi, olivat ne jo unohtuneet kun kysymysosioon vihdoin päästiin. Ja ylöshän niitä kysymyksi ei tietenkään voinut kirjoittaa…

Toivottavasti vastaava seminaari nähdään myös ensi vuonna, mikäli Pre Helsinki saa jatkoa.

——-

Creative Currency Seminar

Yesterday I went to Creative Currency fashion seminar held by Pre Helsinki and Aalto University.

Among the panelists were Michel Gaubert, Marc Ascoli, Benjamin Bruno, Karen Van Godtsenhoven, Luis Venegas and Jonathan Anderson. The discussion was hosted and led by Daniel Thawley, the editor-in-chief of ”A Magazine Curated by”.

Key subjects in the discussion were young and independent brands, gender roles in fashion and the importance of teamwork between different discourses in fashion.

Very interesting talk and it was nice to see some top fashion names here in Helsinki.