PERUUTUSTEN SARJA

Noniin pakastealkion sulatusjännitysnäytelmä on alkanut. Toivon todella että se kestää sen.

Miten maanantai voi olla niin todellinen supermaanantai kaikkineen haasteineen. Paitsi, että meillä syötiin aamupuuro mukisematta, jes jes! Takaposkihammas on tullut vihdoin läpi. Sanon vaan, että voi luoja se oli tiukassa ja aiheutti jos sun vaikka minkälaista lisämaustetta tähän arkeen. Niistä päällimäisenä kärsivällisyys ja hermot ->kaikkien ja nukahtaminen ->kaikkien. Puhumattakaan yöllisistä kitinöistä. Vaikkakin ne tuntuu pieneltä välillä vaivaavien unikauhukohtausten jälkeen.

No viime viikolla tämä sarja lähti. Ensin neuvolasta tuli viestiä peruutuksesta, sitten lauantai-iltana sain viestin että maanantain hieronta on peruttu. Ja kun me astelemme päiväkodin pihaan matkalla vasukeskusteluun, niin siinä kaksi minuttia ennen sen alkua saan viestin puhelimeen, että se on peruttu. Kokonaiset kaksi minuuttia ennen. Okei, oli sairastapaus ymmärrän, mutta sattuiko se todella niin sopivasti kaksi minuuttia ennen että ei sitä koko aamua ole ollut aikaa ilmoittaa tätä asiaa. Ja nyt he vähän tuskastelivat kuinka hankalat minun aikataulut on. No on! Ja kauheaa säätöä ja siirtelyjä olen jo näidenkin eteen joutunut tekemään. Siis tottakai tämä on välillä tätä, mutta minä en yksinkertaisesti enää tiedä miten saan kaiken soviteltua. Meille sopisi kyllä iltapäivät mutta heille ei. Mies menee töihin kuudelta, ettei oikein ennen sitäkään onnistu. 

Äh, hieman karkasi tämä nurina. No joo, mutta siis kyllä ymmärrän, että näitä sattuu. Luulen etten kuitenkaan ole ainoa ketä säätäminen alkaa ärsyttäämään, varsinkin kun aikataulut on tiukat. Ja vielä superkova jännitys pikkualkion puolesta. 

Ruuhkavuodet ja lisää yritetään saada ruuhkautettua 😉 Mutta jos kaikki menee just niin kivasti kun toivon, niin töitä voisin pian tehdä kotoa käsin myös. Saisin päivän, jopa kaksi vapautettua työpaikalta pois ja kotona voisin tehdä supistettua työaikaa. Se olisi ihanaa!

Edelleen täytyy vähän pyyhkäistä hikeä otsalta. Kylläpä vuosi alkoi vauhdikkaasti! Huh.

 

perhe lapset vanhemmuus tyo

VIIME KERRASTA ON NIIN KAUAN

No mutta ihanaa tammikuista sunnuntaita kaikille! 

Viime kerrasta on todellakin niin kauan aikaa. Varsinaisesti en voi sanoa, että liian kauan, koska selvästi olin kaivannut taukoa myös tästä.

Luin edellisen postaukseni ja ymmärrän hyvin miksi tarinointi on jäänyt siihen. Vähän vahingossa, mutta kuitenkin.

Täällä todellakin ollaan saatu elää sitä ihan tavallista perhearkea kaikkinensa. Ja nyt tuo, viimeksi 7kk ikäinen vauveli on kahden vuoden kynnystä elelevä taapero. Ihana ilopilleri edelleen.

Syy miksi palasinkin tänne takaisin taitaa löytyä samoista ajatuksista kun edellisessä1,5 vuoden takaisessa tekstissä. Nimittäin vauvakuume.

Viimeksi se on tungettu takaisin kuoppiinsa ja jätetty sinne. Nyt noin puolisen vuotta se on nostanut päätään, vaikka asia on jätettiinkin sinänsä omaan arvoonsa. Muutamat illat ollaan ennen nukkumaanmenoa vatvottu asioita, miten se pelottaisi, olisi kyllä ihanaa, mutta silti, pelottaisi.

Joulukuussa taisi molempien ajatuksissa kirkastua, kun mies tuli ja sanoi, että yritetään vaan. Meinasin yskäistä kahvit lattialle. Sen verran puskista tuli tämä kommentti. Olin kyllä itse jo aiemmin saanut selvyyden itselleni, että olisin valmis uuteen koitokseen, isolla JOS sanalla. Jos se onnistuu. Sitten mahassa käväisi perhosia ja taisin järkytyksestä hymyilläkin vähän. Vaikka muutama päivä menikin vielä tämän varmuuden sulatteluun, niin  otin loppuen lopuksi puhelimen käteen ja soitin mitä pakastealkiollemme kuuluu. Ja nyt on tilanne se, että olen menossa ensimmäiseen ivf-siirtoon luonnonmukaiseen kiertoon. Pitää vain toivoa, että 5pv ikäinen blastokysti selviää sulatuksesta. 

Keho on näköjään saanut olla hyvin rauhassa, kun kaikki toiminto oli niin selkeää, että uskalletaan ihan ilman lääkkeitä tähän lähteä. Siirron jälkeen saan ainoastaan luget auttamaan kiinnitymistä tai pysymistä. En edes satavarma ole mihin ne olikaan. Mutta sen verran reippaasti olen kaikissa kolmessa (se ensimmäinen km mukaan laskettuna) raskaudessa vuotanut verta, joten kaikki ”pysymis”avut otetaan vastaan. Pojan raskaudessa ne oli käytössä myös. Sattumaa sinänsä varmaan, koska ei esikoisen kohdalla ollut raskauden alkamisen kanssa vaikeuksia(vaikka siis inseminaatio), mutta niin. Siinä kävi muista syistä miten kävi.

Vuosi 2018 alkaa aika jännittävillä asioilla. Tämän kaiken lisäksi etsinnässä on myös uusi koti.

Muutosta tarvitaan. 

Ehkä tulen päivittämään asioita tännekin taas. 😉

Ihanaa alkuvuotta kaikille! <3

 

 

 

perhe raskaus-ja-synnytys lapset vanhemmuus