PERUUTUSTEN SARJA
Noniin pakastealkion sulatusjännitysnäytelmä on alkanut. Toivon todella että se kestää sen.
Miten maanantai voi olla niin todellinen supermaanantai kaikkineen haasteineen. Paitsi, että meillä syötiin aamupuuro mukisematta, jes jes! Takaposkihammas on tullut vihdoin läpi. Sanon vaan, että voi luoja se oli tiukassa ja aiheutti jos sun vaikka minkälaista lisämaustetta tähän arkeen. Niistä päällimäisenä kärsivällisyys ja hermot ->kaikkien ja nukahtaminen ->kaikkien. Puhumattakaan yöllisistä kitinöistä. Vaikkakin ne tuntuu pieneltä välillä vaivaavien unikauhukohtausten jälkeen.
No viime viikolla tämä sarja lähti. Ensin neuvolasta tuli viestiä peruutuksesta, sitten lauantai-iltana sain viestin että maanantain hieronta on peruttu. Ja kun me astelemme päiväkodin pihaan matkalla vasukeskusteluun, niin siinä kaksi minuttia ennen sen alkua saan viestin puhelimeen, että se on peruttu. Kokonaiset kaksi minuuttia ennen. Okei, oli sairastapaus ymmärrän, mutta sattuiko se todella niin sopivasti kaksi minuuttia ennen että ei sitä koko aamua ole ollut aikaa ilmoittaa tätä asiaa. Ja nyt he vähän tuskastelivat kuinka hankalat minun aikataulut on. No on! Ja kauheaa säätöä ja siirtelyjä olen jo näidenkin eteen joutunut tekemään. Siis tottakai tämä on välillä tätä, mutta minä en yksinkertaisesti enää tiedä miten saan kaiken soviteltua. Meille sopisi kyllä iltapäivät mutta heille ei. Mies menee töihin kuudelta, ettei oikein ennen sitäkään onnistu.
Äh, hieman karkasi tämä nurina. No joo, mutta siis kyllä ymmärrän, että näitä sattuu. Luulen etten kuitenkaan ole ainoa ketä säätäminen alkaa ärsyttäämään, varsinkin kun aikataulut on tiukat. Ja vielä superkova jännitys pikkualkion puolesta.
Ruuhkavuodet ja lisää yritetään saada ruuhkautettua 😉 Mutta jos kaikki menee just niin kivasti kun toivon, niin töitä voisin pian tehdä kotoa käsin myös. Saisin päivän, jopa kaksi vapautettua työpaikalta pois ja kotona voisin tehdä supistettua työaikaa. Se olisi ihanaa!
Edelleen täytyy vähän pyyhkäistä hikeä otsalta. Kylläpä vuosi alkoi vauhdikkaasti! Huh.
Hei! Luin blogiasi vuodesta 2015 alkionsiirrosta tähän uusimpaan postaukseen asti. Itkin, nauroin ja itkin vielä lisää.
Minulla on kohdussa nyt blastokysti kolmatta päivää. Takana on niin paljon hoitoja jo ja lapsettomuusvuosia, että hetkittäin samaistuin kokemuksiisi hirveän vahvasti. Olet käynyt niin hirveän tunneskaalan läpi viime vuosina miehesi kanssa! <3 Ihailen sinnikkyyttänne ja kahdehdin sydämeni pohjasta sitä, miten olette nyt saaneet tuon pienen pojan omaksenne. Sanoitat kaikki ne ajatukset, mitä itsekin olen täss vuosien varrella ajatellut.
Toivoisin kovasti, että kirjoittaisit siitä, miten kolmannen lapsen yrittäminen sujui/sujuu. Pelkääpä kyllä, että ei toivotulla tavalla, koska et ole päivittänyt blogiasi enää.
Toivottavasti voitte hyvin, koko perhe. Toivon sitä koko sydämestäni. Kaikkea hyvää sinulle, lapsellesi ja miehellesi. Kiitos, että kirjoitit toisen lapsen raskaus- ja vauva-ajoista. Kiitos, että rohkeasti avasit elämääsi! Sain sinulta paljon vertaistukea. <3<3<3
Alkiolle ja teille kaikille <3