Ladataan...
Valonkantaja

 

 

Monien mielestä onnen etsiminen on ansa – väitetään, että onni ei löydy etsimällä?  Niin tai näin - onnea tulisi löytyä jokaisen elämästä. Onnellisuuden tavoitteleminen ei ole huikentelevaa tai tarpeetonta, vaan järkevää ja ainakin pienessä mittakaavassa elämän laatua parantavaa.

 

Onni ja sen eri ulottuvuudet tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Onnellisuuden määritteleminen ulkoa päin olisi tekopyhää ja tekisi onnellisuudesta päälle liimattua. Onnellisuus on ennen kaikkea subjektiivinen olotila - jokainen kokee sen omalla tavallaan. Yleisellä tasolla onnellisuudella tarkoitetaan väljästi ainakin tyytyväisyyttä elämään, kykyä elää kokonaisvaltaisesti ja myönteisiä tunnekokemuksia

 

Onnellisuus on sekä fyysinen, että henkinen olotila. Onni voi olla kuplivaa ja kihelmöivää tunnetta, kirkkaita ajatuksia tai rentoa rauhallista fiilistä.  Joskus onni saattaa iskeä niin lujaa, että hengitys tuntuu salpautuvan. Jokainen joka on joskus itkenyt onnen kyyneleitä, tietää miltä tuntuu kun onni lyö voimalla. Tällaisten hetkien kokeminen antaa elämälle merkityksellisyyttä ja perspektiiviä.

 

Joskus kuulee sanottavan, että onnellisuutta voisi teeskennellä. Väitän että aidon erottaa kyllä jäljitelmästä. Joskus perspektiivin vaihtaminen auttaa kirkastamaan tämän tyyppiset ajatukset.

 

 

Vinkkini onnellisuuden etsimiseen:

 

On hyvä muistaa, että jos ei ole koskaan tyytyväinen, onni karkaa kauemmaksi. Jos onnellisuuden kokemiselle lyö kovin monta "sitten kun"-leimaa, sitä on hyvin vaikea tavoittaa. Onnea ei kannata jäädä odottelemaan, vaan tarttua hetkeen. Keskinkertainen elämä on oikein hyvä lähtökohta onnellisuuden löytymiselle.

 

Liittäisin mieluusti onnellisuuden etsimiseen toiminnan käsitteen. On tärkeää tehdä asioita, jotka nostavat omaa ja toisten onnellisuutta. Kun onnea tarkastelee tätä kautta, se näkyy henkilökohtaisen ulottuvuuden lisäksi myös kollektiivisena olotilana. Onni peilaa takaisin muiden ihmisten hyvästä olosta. Vanha viisaus kehottaa meitä kohtelemaan toisia ihmisiä, niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
Suomalaisen ”onnellisuusprofessori” Markku Ojasen mukaan klassiset hyveet, kuten nöyryys, kiitollisuus, kohteliaisuus ja anteliaisuus edistävät hyvinvointia ja lisäävät itsekunnioitusta.

 

Mielestäni onni on myös arvokysymys. Aika-ajoin on hyvä kysyä itseltään, elääkö omien arvojensa mukaista elämää? Meillä on usein tapana luetella asioita, joita pidämme elämässä tärkeinä. Kun samaa asiaa tarkastellaan kalenterin tasolta, ja lasketaan paljonko aikaa olet käyttänyt näihin tärkeinä pitämiisi asioihin, saattaa arvopohja näyttäytyä toisenlaisena?  Silloin voi käydä itsensä kanssa keskustelua siitä, onko esim. perhe todella tärkeä, jos läheisille ei löydy aikaa?

 

Onnea kannattaa opetella tunnistamaan pienistä asioista. Arjesta kannattaa etsiä niitä asioita, jotka tuovat sinulle hyvää mieltä. Onnea voi tuoda näkyväksi omassa arjessa, esimerkiksi tekemällä kiitollisuusharjoituksia. Alkuun pääse listaamalla iltaisin mielessään muutamia asioita, jotka saavat aikaan onnen tunnetta, ja joista voi olla kiitollinen.  

 

 

Voiko onnea löytyä terapeutin vastaanotolta?

 

Tutkimusten mukaan psykoterapian on todettu nostavan onnellisuutta. Vaikutuksen on myös todettu olevan melko pitkäaikainen. Onnistunut lopputulos selittynee toisaalta terapeutin ja asiakkaan välisellä hyvällä suhteella, sekä toisaalta sillä, että asiakkaan oma odotus paranemisen suhteen on positiivinen. Mielen kanssa työskentely on elämän laatua parantava projekti, samaan tapaan kuin vaikkapa fyysisen kunnon kohottaminen.

 

Psykoterapeutti ja asiakas asettavat usein tavoitteita yhteiselle työskentelylle. Nykyään käytetään tavoitteena monesti ”hyvän elämän” käsitettä. Tämä tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta mieluusti liittäisin tähän myös onnellisuuden ulottuvuuden. Onnellisuutta on usein vaikea kokea kokonaisvaltaisesti, mutta pieniä onnen murusia kannattaa lähteä rohkeasti tavoittelemaan.  On hyvä muistaa, että ihmisen ei tarvitse olla erityisen onnekas kokeakseen onnellisuutta. Joskus onnen tunnistaminen arkielämästä auttaa oikean polun alkuun. 

 

 

Be happy in the moment, that's enough. Each moment is all we need, not more.

-Mother Teresa-

 

 

 

Ladataan...
Valonkantaja

 

 

 

 

Elämällä on tapana yllättää - niin hyvässä kuin pahassa. Me kaikki käymme taisteluita. Jokaisella on kipuja, arpia ja tunteita, joiden kanssa on vaikea elää. Olisiko liikaa pyydetty, jos olisimme vähän kiltimpiä toisillemme?

 

 

Huonoista fiiliksistä ja heikkouksista ei ole aina helppoa kertoa muille. Haluamme usein piilottaa kolhut ja iskut, jotka ovat osuneet suoraan sieluun. Heikkouden näyttäminen ei ole helppoa, ja siksi se puetaan usein kovuuden tai välinpitämättömyyden muotoon. Ulkokuoren kovettaminen on monesti yksinkertaisempaa, kuin katseen kääntäminen kohti kipua.

 

 

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Vaikka elämää yrittäisi kuinka aktiivisesti hallita, se tuo mukanaan yllätyksiä, joihin ei ole voinut  mitenkään valmistautua. Juuri tästä syystä elämää ei edes kannata yrittää täysin kontrolloida. Oman hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeämpää opiskella taitoja, jotka opettavat elämään ympäröivän maailman kanssa sellaisena kuin se on. On hirveän terveellistä opetella kestämään ohimenevää kipua, opetella hyväksyntää ja harjoitella epämiellyttäviltä tuntuvien fiilisten kanssa elämistä.

 

 

Meillä on varsin erilainen tapa kohdata vaikeutemme. Toiset ottavat aktiivisemmin roolia ongelmien selvittämisessä, kun taas toiset saattavat lamaantua ja käpertyä kuoreensa. Häpeä määrittelee myös voimakkaasti käsitystämme siitä, minkälaisista asioista haluamme puhua toisillemme. Häpeä sulkee suun erityisesti silloin, jos ongelma on niin suuri tai vaikea, että sitä ei oikein haluaisi myöntää itselleenkään. Tunteita olisi kuitenkin hyvä ja terveellistä tuulettaa, ennenkuin pienet asiat kasvavat liian suuriksi.

 

 

Moni meistä sinnittelee arjessa viimeisillä voimillaan. Sitä on kuitenkin äärimmäisen vaikea nähdä päällepäin, koska piiloudumme erilaisten roolien taakse. Kipu voidaan naamioida yhtä hyvin hymyllä ja hyvällä tuulella, kuin hermostuneisuudella tai täydellisellä hiljaisuudella. Tämä tekee heikkouden tunnistamisesta niin vaikeaa. Vain äärimmäisen harva uskaltaa myöntää olevansa katkeamispisteessä.

 

 

Maailma tarvitsee lisää kiltteyttä! Pahan olon taltuttamiseksi tarvitaan myötätuntoa, sekä ihmisiä, jotka pois katsomisen sijaan katsovat suoraan kohti. Toivoisin jokaiselle mahdollisuutta tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Ihmisen muuttuminen näkymättömäksi järisyttää aina henkistä hyvinvointia ja saa aikaan kivuliaita tunteita. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Etenkään silloin, kun elämä heittää kapuloita rattaisiin.

 

 

Sanotaan, että kiltteys on yksi älykkyyden muoto. Pieni teko tai ele voi olla jollekin todella suuri asia. Käännekohta. Asia jonka toinen muistaa vielä vuosien ja vuosikymmenien päästä. Katso siis kohti. Ojenna käsi. Kysy: mitä kuuluu? Kysy: voinko auttaa? Kerro että olet tavoitettavissa, jos toinen haluaa puhua. Tarjoa apuasi pienissä asioissa. Se voi olla alku. Uskalla kävellä vastavirtaan maailmassa jossa kiltteys on aliarvostettua.

 

 

Omaan muistiini on piirtynyt syvä jälki niistä ihmisistä, jotka ovat auttaneet silloin kun olen itse ollut heikoilla. Muistan kuka ojensi minulle auttavan kätensä. Muistan myös edelleen kuka sanoi ne lohduttavat sanat, jotka osuivat suoraan sydämeen. Katson tällaisia ihmisiä aina ylöspäin ja tunnen suurta kiitollisuutta heitä kohtaan. Näillä ihmisillä on erityinen paikka sydämessäni. Tämä kirjoitus onkin sinulle, joka olet kulkenut rinnallani vaikeuksien läpi – kiitos että olit siinä <3. Kiitos että uskoit minuun silloinkin, kun horisontti meinasi kadota. Uskon siihen että hyvä lähtee aina kiertämään.

 

 

 

Today's mood - be gentle to those who are hurt and fragile.
They are still hanging on and stretching themselves towars the light.

 

 

 

 

 

Ladataan...
Valonkantaja

 

 

Tämä kirjoitus on kaikille teille äideille, isoäideille, äitipuolille, varaäideille ja muille jotka saatte huolehtia pienistä ihmisistä. Se on yksi parhaista asioista, mitä elämällä on tarjota!

 

 

Voi olla että olen väärässä, mutta väitän että usein meillä äideillä on liian kovia vaatimuksia itseämme kohtaan. Yritämme suoriutua yhtäaikaa perheen hoitamisesta, kodin siistimisestä, itsensä kehittämisestä, kunnianhimoisen uran rakentamisesta ja vaikka mistä. Usein tässä tilanteessa homma kaatuukin omaan mahdottomuuteensa. Seuraa riittämättömyyden tunnetta ja syyllisyyttä sekä väsymystä. Aidon äitiyden sijaan perhe-elämästä saattaa rakentua kaunis kulissi, joka näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Mutta äitiys on paljon muutakin.

 

 

Äitiys on vahvasti tunnepitoinen ja henkilökohtainen tehtävä. Yksi äidin roolin parhaista piirteistä on se, että voi kokea tekevänsä jotain todella tärkeää ja merkityksellistä. Äitiyteen kuuluu monenlaisia tunteita; se on sekoitus syvällistä lapseen kohdistuvaa iloa ja rakkautta, joka ilmenee yhtä aikaa epävarmuuden, syyllisyyden, väsymyksen ja huolen kanssa. Sanotaan että äidillä on aina sydän vähän kallellaan. Ei ihme, että näiden suurten tuntemuksien pyörityksessä saattaa horisontti joskus kadota.

 

 

Topi Linjama kuvaili Helsingin Sanomissa äitiyttä sanoen: ”Jos äitiys on 90-prosenttisesti hyvää, silloin se on huonoa, koska siitä puuttuu 10 prosenttia.”  Ikävä sanoa, mutta usein tuntuu siltä, että monet meistä äideistä sortuvat juuri tähän. Pitäisi aina olla parempi, täydellisempi, ehtivämpi. Lisäksi äiti joutuu hakemaan tasapainoa omien tarpeiden ja lapsen tarpeiden välillä. Usein ajatellaan, että äitien ei sovi olla liian itsekkäitä, ja moni saattaa valita huomaamattaan uhrautujan roolin.

 

 

Täydellisiä äitejä ei ole olemassakaan. Täydellisen äidin myytti on yhtä totta kuin Joulupukki. Äiti-myytti istuu kuitenkin arjessamme tiukasti, ja yrittää velvoittaa äitejä pullantuoksuiseen elämään. Mielestäni äiti-myytti kaipaa kiireesti päivittämistä tähän päivään ja aikakauteen. Ja tähän arvokeskusteluun täytyy yhtä lailla osallistua sekä äitien itsensä, että ympäröivän maailman. Äidin näkökulmasta on todella tärkeää, ettei lähde tavoittelemaan sellaista, joka on mahdotonta saavuttaa. Ja niin tai näin – epäonnistumisia tulee ja ne kuuluvat elämään.

 

 

Tavoitteita äitiydelle tuntuvat asettavan myös helposti muut henkilöt kuin äiti itse. Kummit, mummit, sukulaiset ja työtoverit ja toiset äidit esittävät mielellään neuvoja ja ajatuksia siitä, miten äidin hommaa pitäisi hoitaa. Tuore äiti joutuu kamppailemaan pienen nyytin kanssa myös omien hormonaalisten muutosten, sekä unenpuutteesta johtuvan väsymyksen kanssa. Tämän yhtälön seurauksena voi olla hyvin vaikeaa ajatella selkeästi.

 

 

Olisi hirveän tärkeää, että äitiydestä ei tulisi suorittamista. Eikä koko ajan tarvitse olla kivaa. Sanotaan, että kasvatuksen suurin harha on se, että se voisi sujua vain positiivisten tunteiden vallassa. Matkan varrelle mahtuu kaikenlaista känkkäränkkää, sekä lasten että vanhempien puolelta. Ns. ”super-äideillä” on myös todettu suurentunut riski sairastua masennukseen.
 

 

Mikä meidän muiden rooliksi jää äitiyden tukemisessa? Äidit tarvitsevat kokemukseni mukaan ainakin lepoa, apua arjen pyörittämiseen, arvostusta  työstään sekä myös omaa, ilman lapsia vietettyä aikaa. Muistetaan myös kertoa äideille, että he tekevät hyvää työtä! Jaetaan vastuuta, ja tarjoudutaan apuun. Otetaan vähän rennommin, ja pyydetään äitejäkin ottamaan vähän rennommin. Ympäristön hyväksyntä ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta keventävät osaltaan paineita myös äitiyden harteilta.

 

 

Lapset tarvitsevat elämäänsä ennen kaikkea huolenpitoa ja rakkautta. Sillä, onko keittiö siistitty ja soseet tehty puhtaista luomuraaka-aineista, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, tuntevatko lapset itsensä rakastetuiksi. Pienet ihmiset arvostavat enemmän läsnäoloa ja yhdessä vietettyä aikaa, kuin sitä, onko olohuoneen lipastolta pyyhitty pölyt. Onnistumista ei kannata mitata pelkästään lopputuloksen perusteella. Myös matka ja sen varrella koetut yhteiset hetket ovat tärkeitä.

 

Lapsille on tärkeää antaa läsnäoloa, hellyyttä ja rajoja. Tärkeintä tässä – niin kuin monessa muussakin kohtaa elämässä – on rakkaus. Äitiys on ennen kaikkea rakastamisen ja välittämisen tehtävä. Kun keskitytään siihen, päästään jo melko pitkälle. Koska täydellisiä äitejä ei ole olemassakaan, kannattaa olla edes keskinkertainen. Uskon että useimmat meistä tekevät parhaansa. Ja se riittää.

 

 

 

 

Sinä ainoa tekoni jota mä en koskaan kadu
Mutta mietin miten kohtelet elämää
Mihin se sua johtaa, mitä vielä ottaa
Enkä edes tunne niin sua nenän päästä varpaisiin

Tänään on kaikki hyvin,
minä tiedän sä tulit käymään vaan
On silti mulla takiasi
aina sydän vähän kallellaan
sydän vähän kallellaan

-Kaija Koo-

 

 

 

Pages