Ladataan...
What else is there?

Niistä on mun viikonloppu tehty! Melkoiset kolme päivää edessä. Olen yrittänyt koko viikon olla innostumatta liikaa, koska liika etukäteinen innostus ei koskaan tiedä mitään hyvää. Yritän vaan ottaa chillisti ja elää hetkessä ja katsoa rauhassa mitä eteen tulee.

Ihanaa viettää kiireetöntä aikaa kaupungissa, ihanaa päästä kaupungin yöelämään, ja ihanaa tietenkin tutustua tuohon muotoilukeskukseen. Huh huh!

Ihana ruotsalais-tanskalainen pariskunta joilla asuin viime vuonna ovat nyt saaneet pienen tyttövauvan, joten sinne ei oikein viitsi mennä humalassa remuamaan. Yöpaikkanamme toimii siis legendaarinen Sleep in heaven - nuorisohostelli. Ei tulisi mieleenkään nukkua missään muussa hostellissa. 

Kööpenhaminan junaan hyppään kolmelta. En tiedä olenko jo sanonut, mutta rakastan junia. Rakastan sitä maisemien katselua ja tunnelmaa! 

Ai että. On tämä elämä kaunista. Hyvää viikonloppua teillekin, palaan varmasti miljoonan kuvan kanssa!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Kerron nyt vähän tärkemmin siitä minkälaisia vaikeuksia oon kohdannut opiskeluissa. Olen älyttömän iloinen että pääsin kokemaan tämän koulun ja ihan oikealle tanskalaiselle luokalle, en kansainväliseen ryhmään. En missään nimessä haluaisi vaihtaa mihinkään tätä ainutlaatuista tilannetta, mutta arki osaa kuitenkin olla henkisesti tosi haastavaa mun luonteelleni. Hyvät puolet täällä voittaa toki huonot 100-0, esimerkiksi perjantaina meillä on luento Kööpenhaminassa Danish Design Centerissä mikä on niin siistiä etten tiedä miten päin olisin. Toivon siis ettei tää teksti kuulosta turhalta valittamiselta tai ininältä siitä että elämä on paskaa, koska ei ole. Haluan vaan tarkemmin eritellä miksi täällä on välillä haastavaa olla.

Olen kaikista tanskalaisten luokkien opiskelijoista ainoa joka ei puhu tanskaa. Muihin oikea tutustuminen on tästä syystä vaikeaa. En osaa olla niin ulospäinsuuntautunut, niin reipas että mulle olisi normaalia osallistua keskusteluihin englanniksi. En osaa olla sellainen "hehheh tämä tilanne on niin hauska ja ei tätä niin vakavasti tarvitse ottaa". Haluaisin olla tasa-arvoinen muiden kanssa, en kokoajan se omituinen englantia puhuva hyypiö . Joojoo, otan itseni liian vakavasti, mutta sitä on vaikeaa muuttaa ihan sormien napsautuksella. Myös se että suurin osa luokkalaisista asuu muualla kuin Herningissä on vaikeuttanut tutustumista. Ja se ettei luokalla ole yhtäkään "tukihenkilöä", sellaista tyyppiä jonka kanssa aina hengaisi, tuntuu välillä raskaalta. 

(Kuva)

 

Vaikeinta kaikista asioista on olleet ryhmätyöt mikä tuli vähän yllätyksenä. Kaksin jonkun kanssa on vielä ihan ok toimia, mutta isompi ryhmä jossa kaikki puhuu tanskaa on melkoinen haaste. Mulla oli tälläinen kurssi ennen lomaa ja nyt. Ennen lomaa ollut kurssi hävettää vähän vieläkin, se oli mun osalta melkeinpä katastrofi. En saanut varmaan kertaakaan avatuksi suutani. Kyse ei ole siitä että en ymmärtäisi mitä muut puhuu, vaan siitä että syvällisistä asioista keskustelu ja suullisesti ideointi menee semmoiselle tasolle, että en osaa varsinkaan englanniksi sanoa yhtään mitään järkevää väliin. Minuutti minuutilta on vaikeampaa avata suuta ja tällä kurssilla jäin kokonaan muurin taakse. Pyysin kurssin päätyttyä anteeksi muilta ryhmän jäseniltä etten voinut osallistua kauheasti ja he kyllä ymmärsivät eivätkä olleet yhtään vihaisia, mutta itselle jäi silti aika nihkeä fiilis. 

Kun vetäydyn jo ihan kotiympäristössäkin helposti kuoreeni, täällä se tapahtuu usein niin nopeasti ja voimakkaasti että on tuntunut etten kertakaikkiaan voi sille yhtään mitään. Joissain tilanteissa olen melkein huutanut itselleni pään sisällä että "sano jotain. SANO JOTAIN. AVAA SUUSI." mutta en saa avatuksi. Tuntuu että luonne pistää kirjaimellisesti jarrut kiinni ja sanoo että sori, tästä ei mennä eteenpäin, turha toivo.

 Ryhmätyötä tehdessä alan väkisinkin miettimään että noi ottais niin paljon mieluummin kenet tahansa muun kuin mut niiden ryhmään. Tuntuu siis usein siltä, että vaikka saisinkin sanottua jotain väliin rohkeuden keräämisen jälkeen, siihenkään ei oikein reagoida vaan jatketaan muista asioista puhumista. 

(Kuva)

Parhaat kaverini täällä ovat kansainvälisillä linjoilla ja välillä vähän kadehdin että he kaikki puhuvat yhdessä englantia ja kaikki on samalla viivalla. Mutta toisaalta, en mä haluaisi heidänkään linjoilleen vaihtaa. He ovat kertoneet, että opiskelijoiden yleisfiilis on epämotivoitunut eikä oikein missään yritetä parasta lopputulosta. Meidän luokalla on täysin toista, kaikki ovat huipputaitavia ja tekevät kaiken 100%, en ole tiennytkään että tälläinen opiskelijaryhmä on edes mahdollinen. Mistään tehtävistä ei valiteta enkä näe ollenkaan negatiivisuutta. Katson heitä kokoajan ylöspäin. Heidän työskentelyään on vaan niin upeaa seurata. Harmittaa kuitenkin kun keskusteluyhteys puuttuu kokonaan. 

Joidenkin luokkalaisteni kanssa en tosiaan ole saanut oikeastaan minkäänlaista puhekontaktia aikaiseksi, mutta sitten on taas pari tyyppiä joiden takia tulee päivittäin hyvä fiilis. Tälläisiä enkeleitä elämä heittää eteen aina, sellaisia jotka on vaan ihan pyyteettömästi päivästä toiseen yhtä kilttejä ja välittäviä. Olen urpoillut ties minkä asioiden kanssa kun en ole napannut jotain olennaisia asioita tehtävistä, väärinymmärryksiä tulee ihan väkisinkin. Nää tulevat aina auttamaan ja myös kyselevät että onhan kaikki nyt varmasti okei. Mulle tulee sellainen olo että miten ihmeessä saisin "maksettua takaisin" tämän hyvyyden, sanottua edes jotenkin kiitos kaikesta, miten hyvän olon se onkaan tuonut. Kerran esimerkiksi nukuin pommiin koulusta, kun menin luokkaan nämä pari ihmistä ottivat vastaan aurinkoisella hymyllä. Jo noin pieni asia saa olon lämpimäksi.

(Kuva)

Tilanne ei olisi tosiaan yhtään niin raskas jos luokalla olisi toinen samassa tilanteessa, johon voisi aina tukeutua. Ettei aina olisi se ainoa "retarded one" kuten todella lempeästi itseäni kutsun. :D Toisen vaihto-oppilaan kanssa voisi jo sekoilla ja tunaroida yhdessä ja puhua jos muiden puheista jää ulkopuolelle. Lohdutan itseäni sillä että tilanne on väliaikainen ja että ihan pian olen taas omalla luokallani suomessa, missä minulla on selkeä oma paikkani ja omat tyyppini.

Harmittaa sekin, että oikea luonteeni ei tule muille nyt ollenkaan ilmi, vaikka tiedän että mulla olisi paljon annettavaa. Kuten INFP:n persoonallisuuteen kuuluu, vetäytyminen, hiljaisuus ja ujous saattaa helposti vaikuttaa myös ylimieliseltä, sellaiselta etten välittäisi muiden seurasta. Tuntuu vaan jotenkin mahdottomuudelta yrittää tutustua muihin pelkästään luokkahuoneessa. Mä tarvitsen ehdottomasti koulun ulkopuolisen ympäristön tähän. Mä tiedän että mun pitäisi itse olla kokoajan älyttömän aktiivinen ja aloittaa puhumaan muille, mutta se tuntuu päivä päivältä raskaammalta eikä ollenkaan luonnolliselta.

Semmoista. Kyllä tämä tästä, pärjään ihan hyvin, vaikka tilanne onkin välillä tosi stressaava. Jouluun on enää viisi viikkoa :)

Tämä on muodostunut mulle lemppariaamubiisiksi. Niin ihanan rentouttava ja eteenpäin virtaava biisi josta tulee jotenkin tosi vahvasti mieleen juuri ensilumen sataminen, jännää miten siinä voi onnistua pelkästään musiikilla!

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Siis, nyt. Nyt on sellainen ilmiö joka iskee muhun tuhannella voltilla. METSURISEKSUAALIT. OI KYLLÄ.

Ensin oli tämä Man buns - linkki jonka kolme kaveriani linkitti mulle lyhyellä aikavälillä, joka valloitti facebookin ja osan lilyäkin, joka esiintyi jopa meidän Trendien sosiologia- luennon powerpointissa. Ei siis luokkalaisen vaan opettajan. Jokaisella miehellä on muhkea parta.

Sitten trendikurssilla puhuttiin myös tutkijan tekemästä matemaattisesta kaavasta mikä kertoo, miksi kaikilla hipsterimiehillä on parta. Itse tutkimus löytyy täältä: http://arxiv.org/pdf/1410.8001v1.pdf

Nyt.fi innostui aiheesta ja suomensi trendin omaksi nimikkeekseen. Tämän hetken trendit autenttisuus, metsäily, sienten kerääminen ja hipsterparrat ovat nyt siis yhdessä metsuriseksuaalisuus. Aiii jumalauta, HNNGGH!! Mun miesmaulle on nyt näköjään virallinen yläotsikko!

Löysin juuri lemppari-instagramtilini, lumbersexual.

 

Joo. Jos teiltä löytyy tälläisiä tyyppejä nurkissa pyörimässä niin mulle saa lähettää postissa. Gaaaah.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

 

Nyt on kyllä sanottava ettei mun asenteeni tätä päivää kohti ollut mitenkään negatiivinen vielä aamulla. Koululla piti olla vasta klo 13 mikä tarkoitti hidasta aamua, mistä olin todella hyvällä tuulella. Ajattelin että tämä vois olla poikkeuksellisesti hyvä maanantai.

Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes lähdin ihmisten ilmoille.

Koululla muhun iski täysin selittämätön päänsärkykohtaus, samaan aikaan huimasi ja päätä särki. Nyt kuitenkin esiteltiin koko loppuvuoden projekti joten ei ihan tehnyt mieli lähteä kesken pois. Mullahan ei koskaan särje päätä, ehkä kerran tai kaksi vuodessa.

Kun ajoin pyörällä kotiin ohjaustanko hajosi. Sain sen juuri ja juuri korjattua niin että se on edelleen täysin vinossa. Tällä hetkellä ei ole rahaa viedä sitä korjattavaksi joten tottakai se hajoaa juuri nyt. :D 

Kun saavuin kotiin, pöydällä odotti lasku vuokraisännältä. Suomen pankki oli selittämättömästä syystä palauttanut vuokranmaksun tililleni, jonka huomasin vasta tänään. Vuokraisäntä ei tietenkään ole asiasta kovin iloinen. Tälläiset asiat on ulkomailla tuplasti kuumottavampia kuin suomessa. 

Myös salijäsenyys päättyi tänään, ja koska mun oli kertakaikkiaan pakko päästä treenaamaan, tiesi se lisää rahanmenoa. Että niin, musta tuntuu edelleenkin ettei tätä kaikkea olisi voinut tulla mitenkään vastaan esimerkiksi perjantaina. 

Ei mun kohdalla maanantain vihaaminen todellakaan tarkoita elämäni vihaamista, tässä päivässä on aina vaan jotain erityisen maagisen negatiivista. Mutta eikun tiistaita kohti, cheers!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Tiedättekö, mua ei haittaa tämä marraskuu ollenkaan. Itseasiassa aika kiva möllötyskuukausi. Olen aina tykännyt loppusyksystä ja inhonnut sen sijaan kevättä. Tässä vuodenajassa on sitä jotain. Ei ole vielä sitä "mitähelvettiämäteenelämänikanssa"-kriisiä mikä iskee heti uuden vuoden jälkeen. 

Ja kun Tanskassa ei vieläkään ole suomalaiselle ollenkaan kylmä ja Rains-sadetakin kanssa voi viipottaa vielä pitkin kyliä, ei tarvitse edes säästä         valittaa. Ensi viikolla on synttäritkin. Tajusin muuten, että pelkän arkipyöräilyn johdosta pyöräilen viikottain n. 60 kilometriä. Ihan vaan koulu - keskusta- koti väli aiheuttaa tämän. Ei tässä lihomisestakaan siis tarvii huolehtia. :D

Eilen tänne saapui keikalle yksi minun ja toisen täällä opiskelevan suomitytön ikisuosikeista. Ihana, ihana Mew. Tajusin juuri että olen kuunnellut bändiä jo kymmenen vuotta, mihin tää aika menee? Näin ekan kerran bändin muistaakseni vuoden 2008-provinssirockissa, sateisella Seinäjoella. Toisen kerran viime vuonna Musen lämppärinä. Nuo keikat ei ole jääneet kauhean ikimuistoisina mieleen, mutta tämä kyllä jäi. Näin pienessä kaupungissa on Tavastiaa vastaava ihana klubi, jossa pääsimme ihailemaan bändiä kahden metrin päästä. Uskotte varmasti että tunnelma oli täysin omaa luokkaansa jo siksikin että välispiikit olivat tanskaksi. 

Jonas Bjerre ei ole vanhentunut koko Mewin uran aikana päivääkään, Suomessa häneltä kysyttäisiin varmaan edelleen paperit. Miten suloinen ilmestys hän olikaan :) luontaisesti eksyneen koiranpennun näköinen, välillä väläyttäen maailman suloisimman hymyn yleisöön.  Kun Comforting sounds alkoi, kitaristi asteli suoraan eteemme ja Jonas hiippaili siihen viereen kosketusetäisyydelle meistä. Että ihan mukavasti saatiin rahoille vastinetta!

Jälleen tuli mieleen miksi keikoilla tulee käytyä niin harvoin. Mikään ei ole niin ihanaa kuin livemusiikki. 

Yöstä löytyi tämmöinen valoinstallaatioseinä. Meniskö tää jopa asukuvasta, ohhoh. :D  Yöllä istumme myös katukiveyksellä ja joimme viiniä suoraan pullosta, eikä ollut yhtään kylmä. Ohi menneet tanskalaiset katsoivat vähän pitkään hulluja suomalaisia. Viime yö tuntui meille lämpötasoltaan samalta kuin tämän vuoden juhannus ja niin se itseasiassa taisi ollakin kun ottaa huomioon että sillä viikolla suomessa satoi lunta. Aika jännää.

Tässä näkyy vähän paremmin maailman kaunein Monkin paita joka päällä bailasin. Rakastan Monkia kokoajan lisää, miten siellä voikaan olla aina niin ihania vaatteita. Tuokin paita tuntuu ja näyttää kalliilta designer-luomukselta mutta maksoi vaan parikymppiä. 

Tämäkin biisi kuultiin eilen, muistan että rakastin sitä jo 13-vuotiaana. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Tanskassa järjestetään nyt ensi viikolla design-kilpailu jossa on mahdollisuus esitellä tuotteensa melko vaikutusvaltaiselle tuomaristolle Kööpenhaminassa. Voittaja saa 9000 tanskan kruunua, tuotteen tuotantoon, jutun Mad & Bolig - lehteen ja matkan Kanadaan tutustumaan paikallisten puuseppien töihin. Ymmärtääkseni siellä saa sitten myös valmistaa oman tuotteensa. Että joo, ihan kivat palkinnot.

Suurin osa luokkalaisistani osallistuu kilpailuun, itse en voinut osallistua koska en ole täysiaikainen opiskelija. Olisin ehkä muutenkin jättänyt välistä, koska koulun verstas ei ole minulle tuttu eikä siellä saa juurikaan tehdä töitä kouluaikojen ulkopuolella, eikä tanskaksi työn esittely suju vielä ihan muitta mutkitta.. :D

Ajattelin nyt vaan kertoa asiasta, jos tätä nyt muotoiluihmiset lukee niin varmasti kiinnostaa nähdä minkälaista muotoilua tän maan opiskelijat tuottaa noin kahden kuukauden työajalla. Kaikki 74 kilpailutyötä ovat nähtävissä täällä:

http://www.madogbolig.dk/indretning/boligtrends/mad-boligs-designpris-2014

Jos nuo kuvat näkyy samassa järjestyksessä kuin mulle, heti kuusi ensimmäistä työtä on koululaisteni suunnittelemia.

Lempparini on tämä Aarhusin arkkitehtikoulussa (unelmani) opiskelevien Anne Holmin ja Sigrid Smetanan suunnittelema vapaasti muunneltavissa oleva hylly:

Rakastan ton puun väriä ja selkeästi näkyvissä olevia raitoja. Veikkaisin puuta saarniksi, mutta en ole ihan varma. Superkaunis. Ja ideakin on ihana :) Tuon ottaisin seinälleni koska vaan.

 

Share
Ladataan...

Pages