Ladataan...
What else is there?

Kiva haaste jälleen kerran :) Kyllähän komeita miehiä miettii mielellään!

Tässä on kolme asiaa jotka sytyttää miehissä eniten.

1. Huumorintaju

Tää on vaan jotain niin tärkeetä. Rakastan miehiä joilla on pilke silmäkulmassa, varsinkin miehiä jotka heittävät läppää itsestään. Kiinnostun heti tyypeistä jotka eivät nosta itseään liian isolle jalustalle vaan osaavat olla tarpeeksi sarkastisia. Yksi parhaita lauseita mitä oon mieheltä kuullut on "siis oonhan mä tosi komee ja veistoksellinen, varsinkin kun istun varjossa". :D Ja kun jonkun kanssa nauraa täysin vapautuneesti, noloja tilanteita ei ole olemassakaan. 

2. Hymy

No tää liittyy aika paljon edelliseen, mutta iloiset miehet jotka silminnähden nauttii elämästä ja kaikesta eteen tulevasta on kaikista ihanimpia. Katkerat ihmiset ei vaan innosta. Aito, lämmin hymy ja naururypyt silmissä on vaan jotain niin viehättävää.

3. Intohimo

Unelma-ammatissaan työskentelevät miehet on selkeästi vetävimpiä. Rakastan sitä kun mies suhtautuu johonkin todella intohimoisesti. Varsinkin omalla alallani töitä tekevät muotoilijat on musta usein kuumia, koska työtä aika harvoin tehdään rikastuminen mielessä. Ja kun saa tehdä unelmiensa töitä, kummasti se hymykin on herkässä ja läppä lentää mikä vetää kivasti yhteen nuo edelliset kohdat :) Julkkiksista esimerkiksi Arman Alizad ja Tomi Björck on musta seksikkäitä juuri siksi kun he tuntuvat aina olevan yhtä innoissaan tekemisistään.

Jos tässä olisi neljäs kohta, sanoisin että sosiaalinen taitavuus. Sellainen että tulee toimeen kaikkien kanssa, ei tuomitse ketään ja antaa kaikkien kukkinen kukkia. Ei puhu paskaa kenestäkään. 

Ulkonäköhän se loppukädessä ratkaisee ihastumisen, mutta ilman näitä kohtia en voi ihastua yhteenkään mieheen!

Ulkonäöstä voisin sanoa sen verran, että kliseisesti pitkät ja tummat miehet. En ole ikinä ihastunut yhteenkään blondiin. Silmälasipäiset huomaan aina. Skandinaavinen Aragorn-mies villapaidassa on ideaalini :)

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Nyt olisi tiedossa melkoinen kilometripostaus tästä viikonlopusta! Jotenkin haluan vaan pitää kaiken saman otsikon alla :) Aloitan ihan aikajärjestyksessä torstaista. Nukuttua ei ole tullut paljoakaan mutta naurettua kyllä niin paljon että nää päivät lisäsi mun elinaikaa ainakin viidellä vuodella. Oon väsynyt, onnellinen ja rahaton. Kööpenhamina syö rahaa kuin eläin, vaikka käytiin vain kerran ulkona syömässä eikä shopattu mitään.

Torstaina hyppäsin tosiaan Kööpenhaminan junaan. Matka on aina yhtä kiva eikä kolme ja puoli tuntia tunnu pitkältä ajalta. Musta on ihanaa kuunnella ja katsella ympärillä olevia tanskalaisia.

Hostelli sijaitsi ihan Assistens kirkegardenin vierellä graffittien täyteisellä kujalla. I approve.

Perjantai, synttäripäiväni oli melkoisen tapahtumarikas (olen muuten lukenut Eeva Kolun blogia melkein neljä vuotta ja tajusin vasta nyt että meillä on sama syntymäpäivä). Aamulla tapasimme kymmeneltä muotoilukeskuksessa mikä on suoraan Tivolin vieressä. Vuokrasin hostellilta pyörän ja pyöräilin keskustaan aamuruuhkassa. Sydän hakkasi mutta satojen muiden pyöräilijöiden joukossa oli yllättävän sujuvaa pyöräillä.

Muotoilukeskus oli korkea rakennus jonka yksi seinä oli lasia, siellä ne ihmiset istui toimistoissaan vieressä näkymä Tivoliin ja Kööpenhaminan kattojen yli. Ok. Meillä oli siellä kahden tunnin materiaaliluento. Kuvia  en valitettavasti kerennyt kiireisen aikataulun takia ottamaan.

Sitten vierailimme hostellini lähistöllä Nørrebrossa sijaitsevassa KEA- muotoilukoulussa. Ja voi miten hienot tilat opiskelijoilla olikaan, tanskassa ei selkeästi pelleillä visuaalisten alojen opiskelijoiden tilojen kanssa. :D Täälläkin meille kerrottiin erilaisista materiaaleista, tässä kuvassa näkyy erään huoneen materiaalinäytteitä. 

Iltapäivällä kuulimme vielä eräässä muotoiluyrityksessä parin tunnin esitelmän ekologisesta muovin käytöstä. 

Kaikki vierailut olivat supermielenkiintoisia ja mietin ehkä 25 kertaa päivän aikana että voi minkälaista mun elämä onkaan, miten onnekas ihminen voin olla kun saan opiskella juuri sitä mitä haluan. 

Sitten pääsi vaihtamaan vapaalle! Matkaseurani Nina saapui Herningistä päivää myöhemmin.

Juotiin hostellilla viiniä. Sitten lähdettiin kaupungille.

Voi mikä pettymys Kødbyen olikaan. Ennen täällä oli parhaat undergroundbileet, mutta paikasta on vissiin kiirinyt vähän liikaa tietoa kaikkialle, ja pari pientä baaria oli aivan liian täynnä. Ennen niin hyvä Bakken käännytti meidät ovelta. Syynähän oli siis se että mulla oli viiniä kangaskassissa, mutta niin mulla on lähes aina suomessakin baariin mentäessä mahdollisia jatkoja varten. Oltiin melko järkyttyneitä miten epäkunnioittavasti portsarit käyttäytyivät maksavia asiakkaita kohtaan. Sanoin monta kertaa että kangaskassi on jäämässä narikkaan, mutta portsari vaan hymyili ja sanoi "Have a nice night ladies, but somewhere else than here". Ei ihan uskoisi että noin käy maailman liberaaleimmassa tanskassa, missä multa ei ole vielä koskaan kysytty papereita missään ennen tätä iltaa.

On myös aika erikoista että portsari ei muka huomannut ajokortistani että mulla on syntymäpäivä. He löysivät myös vesipullon laukustani, jonka he heittivät olkansa yli kadulle. Olin niin vihainen kohtelusta että aloin itkemään. :D Mutta kyllä siitä selvittiin, jotenkin on vaan aina niin tyypillistä että tälläistä käy juuri merkkipäivinä tai juhlapyhinä, että keräsin itseni pian. Mentiin sitten ihan tavalliseen pubiin ja pian jo naurettiin taas. 

Seuraavalle päivälle ei ollut mitään kummempia suunnitelmia, haluttiin vaan kierrellä ja katsella ihan rauhassa. Mulla ei ole juuri nyt yhtään ikävä suomen talvea vaikka aina sanotaan että neljä vuodenaikaa on rikkaus. Mun mielestä kuivat kadut ja ulkona kahvilla istuminen on todella jees. Katsoin kuvia lumisesta Helsingistä ja maisema näytti mun mielestä pelkästään masentavalta. Vaikka täälläkin on pimeää iltaisin, se ei masenna.

Eilinen ilta oli ihana. Istuimme Kööpenhaminan yliopiston opiskelijabaarissa kuuntelemassa kahta superhyvää livebändiä. Musiikki oli ihanan kaunista ja haikeaa ja paikka oli täynnä mielettömän kivan näköisiä ihmisiä. Viereisessä pöydässä istui kolme pyörryttävän komeaa partamiestä flanellipaidoissaan. Ei olisi tehnyt mieli lähteä ollenkaan.

Tänään aamulla ennen bussiin lähtöä kävin vielä kahvilla ihanassa arabialaistyylisessä kahvilassa. Täällä olisin voinut istua koko päivän. Olen muistaakseni aiemminkin bongannut tän Nørrebrosta mutta en ole koskaan ollut sisällä.

Viikonlopun aikana ollaan myös jostain syystä törmätty melko moneen niin hauskaan sattumaan että mulla on posket kipeät nauramisesta. :D Asuin esimerkiksi samassa huoneessa Nokia - nimisen kiinalaistytön kanssa. Soitin tästä äidillenikin, joka on kuulemma myös nauranut asiaa koko viikonlopun.

Kun kävelimme kaupungilla, vastaan tuli mies joka kuljetti pokkana suurta vaatekaappia pyöränsä selässä. 

Nina taas näki aamukymmeneltä miten tuntematon mies juoksi kiinni olevasta pimeästä baarista ulos suuri lanttu/nauris (halkaisija oikeasti noin 30 cm) käsissään. Mies iski juureksen mielenosoituksellisesti katuun niin että se halkesi ja juoksi takaisin baariin. Tätäkin asiaa ollaan naurettu niin paljon että tukehtuminen on ollut lähellä. :D

Viimeinen niitti oli kun saavuimme bussilla takaisin Herningiin ja bussikuski meinasi ajaa aseman ohi. Kun hän huomasi tämän, hän teki kaksikerroksisella bussilla U-käännöksen keskellä suurta risteystä. Näin tanskassa.

Ja vielä viimeisenä, löysin TÄYDELLISEN biisin! Kuulin tän vaan radiosta, mietin että perhana kun on hyvä, painoin lyriikat mieleen ja googlasin. Oon kuunnellut tätä koko viikonlopun eikä kyllästytä yhtään. Tuli vähän sama fiilis kun joskus tuli Gotyen Somebody I used to know - biisistä, senkin löytäessä olin transsissa pari päivää enkä voinut kuunnella mitään muuta. 

Niin ihanan dramaattisen raastava biisi. I wanna cry and I wanna love but all my tears have been used up.

Sellanen viikonloppu! Heittämällä yksi parhaista koko vuonna.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Niistä on mun viikonloppu tehty! Melkoiset kolme päivää edessä. Olen yrittänyt koko viikon olla innostumatta liikaa, koska liika etukäteinen innostus ei koskaan tiedä mitään hyvää. Yritän vaan ottaa chillisti ja elää hetkessä ja katsoa rauhassa mitä eteen tulee.

Ihanaa viettää kiireetöntä aikaa kaupungissa, ihanaa päästä kaupungin yöelämään, ja ihanaa tietenkin tutustua tuohon muotoilukeskukseen. Huh huh!

Ihana ruotsalais-tanskalainen pariskunta joilla asuin viime vuonna ovat nyt saaneet pienen tyttövauvan, joten sinne ei oikein viitsi mennä humalassa remuamaan. Yöpaikkanamme toimii siis legendaarinen Sleep in heaven - nuorisohostelli. Ei tulisi mieleenkään nukkua missään muussa hostellissa. 

Kööpenhaminan junaan hyppään kolmelta. En tiedä olenko jo sanonut, mutta rakastan junia. Rakastan sitä maisemien katselua ja tunnelmaa! 

Ai että. On tämä elämä kaunista. Hyvää viikonloppua teillekin, palaan varmasti miljoonan kuvan kanssa!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Kerron nyt vähän tärkemmin siitä minkälaisia vaikeuksia oon kohdannut opiskeluissa. Olen älyttömän iloinen että pääsin kokemaan tämän koulun ja ihan oikealle tanskalaiselle luokalle, en kansainväliseen ryhmään. En missään nimessä haluaisi vaihtaa mihinkään tätä ainutlaatuista tilannetta, mutta arki osaa kuitenkin olla henkisesti tosi haastavaa mun luonteelleni. Hyvät puolet täällä voittaa toki huonot 100-0, esimerkiksi perjantaina meillä on luento Kööpenhaminassa Danish Design Centerissä mikä on niin siistiä etten tiedä miten päin olisin. Toivon siis ettei tää teksti kuulosta turhalta valittamiselta tai ininältä siitä että elämä on paskaa, koska ei ole. Haluan vaan tarkemmin eritellä miksi täällä on välillä haastavaa olla.

Olen kaikista tanskalaisten luokkien opiskelijoista ainoa joka ei puhu tanskaa. Muihin oikea tutustuminen on tästä syystä vaikeaa. En osaa olla niin ulospäinsuuntautunut, niin reipas että mulle olisi normaalia osallistua keskusteluihin englanniksi. En osaa olla sellainen "hehheh tämä tilanne on niin hauska ja ei tätä niin vakavasti tarvitse ottaa". Haluaisin olla tasa-arvoinen muiden kanssa, en kokoajan se omituinen englantia puhuva hyypiö . Joojoo, otan itseni liian vakavasti, mutta sitä on vaikeaa muuttaa ihan sormien napsautuksella. Myös se että suurin osa luokkalaisista asuu muualla kuin Herningissä on vaikeuttanut tutustumista. Ja se ettei luokalla ole yhtäkään "tukihenkilöä", sellaista tyyppiä jonka kanssa aina hengaisi, tuntuu välillä raskaalta. 

(Kuva)

 

Vaikeinta kaikista asioista on olleet ryhmätyöt mikä tuli vähän yllätyksenä. Kaksin jonkun kanssa on vielä ihan ok toimia, mutta isompi ryhmä jossa kaikki puhuu tanskaa on melkoinen haaste. Mulla oli tälläinen kurssi ennen lomaa ja nyt. Ennen lomaa ollut kurssi hävettää vähän vieläkin, se oli mun osalta melkeinpä katastrofi. En saanut varmaan kertaakaan avatuksi suutani. Kyse ei ole siitä että en ymmärtäisi mitä muut puhuu, vaan siitä että syvällisistä asioista keskustelu ja suullisesti ideointi menee semmoiselle tasolle, että en osaa varsinkaan englanniksi sanoa yhtään mitään järkevää väliin. Minuutti minuutilta on vaikeampaa avata suuta ja tällä kurssilla jäin kokonaan muurin taakse. Pyysin kurssin päätyttyä anteeksi muilta ryhmän jäseniltä etten voinut osallistua kauheasti ja he kyllä ymmärsivät eivätkä olleet yhtään vihaisia, mutta itselle jäi silti aika nihkeä fiilis. 

Kun vetäydyn jo ihan kotiympäristössäkin helposti kuoreeni, täällä se tapahtuu usein niin nopeasti ja voimakkaasti että on tuntunut etten kertakaikkiaan voi sille yhtään mitään. Joissain tilanteissa olen melkein huutanut itselleni pään sisällä että "sano jotain. SANO JOTAIN. AVAA SUUSI." mutta en saa avatuksi. Tuntuu että luonne pistää kirjaimellisesti jarrut kiinni ja sanoo että sori, tästä ei mennä eteenpäin, turha toivo.

 Ryhmätyötä tehdessä alan väkisinkin miettimään että noi ottais niin paljon mieluummin kenet tahansa muun kuin mut niiden ryhmään. Tuntuu siis usein siltä, että vaikka saisinkin sanottua jotain väliin rohkeuden keräämisen jälkeen, siihenkään ei oikein reagoida vaan jatketaan muista asioista puhumista. 

(Kuva)

Parhaat kaverini täällä ovat kansainvälisillä linjoilla ja välillä vähän kadehdin että he kaikki puhuvat yhdessä englantia ja kaikki on samalla viivalla. Mutta toisaalta, en mä haluaisi heidänkään linjoilleen vaihtaa. He ovat kertoneet, että opiskelijoiden yleisfiilis on epämotivoitunut eikä oikein missään yritetä parasta lopputulosta. Meidän luokalla on täysin toista, kaikki ovat huipputaitavia ja tekevät kaiken 100%, en ole tiennytkään että tälläinen opiskelijaryhmä on edes mahdollinen. Mistään tehtävistä ei valiteta enkä näe ollenkaan negatiivisuutta. Katson heitä kokoajan ylöspäin. Heidän työskentelyään on vaan niin upeaa seurata. Harmittaa kuitenkin kun keskusteluyhteys puuttuu kokonaan. 

Joidenkin luokkalaisteni kanssa en tosiaan ole saanut oikeastaan minkäänlaista puhekontaktia aikaiseksi, mutta sitten on taas pari tyyppiä joiden takia tulee päivittäin hyvä fiilis. Tälläisiä enkeleitä elämä heittää eteen aina, sellaisia jotka on vaan ihan pyyteettömästi päivästä toiseen yhtä kilttejä ja välittäviä. Olen urpoillut ties minkä asioiden kanssa kun en ole napannut jotain olennaisia asioita tehtävistä, väärinymmärryksiä tulee ihan väkisinkin. Nää tulevat aina auttamaan ja myös kyselevät että onhan kaikki nyt varmasti okei. Mulle tulee sellainen olo että miten ihmeessä saisin "maksettua takaisin" tämän hyvyyden, sanottua edes jotenkin kiitos kaikesta, miten hyvän olon se onkaan tuonut. Kerran esimerkiksi nukuin pommiin koulusta, kun menin luokkaan nämä pari ihmistä ottivat vastaan aurinkoisella hymyllä. Jo noin pieni asia saa olon lämpimäksi.

(Kuva)

Tilanne ei olisi tosiaan yhtään niin raskas jos luokalla olisi toinen samassa tilanteessa, johon voisi aina tukeutua. Ettei aina olisi se ainoa "retarded one" kuten todella lempeästi itseäni kutsun. :D Toisen vaihto-oppilaan kanssa voisi jo sekoilla ja tunaroida yhdessä ja puhua jos muiden puheista jää ulkopuolelle. Lohdutan itseäni sillä että tilanne on väliaikainen ja että ihan pian olen taas omalla luokallani suomessa, missä minulla on selkeä oma paikkani ja omat tyyppini.

Harmittaa sekin, että oikea luonteeni ei tule muille nyt ollenkaan ilmi, vaikka tiedän että mulla olisi paljon annettavaa. Kuten INFP:n persoonallisuuteen kuuluu, vetäytyminen, hiljaisuus ja ujous saattaa helposti vaikuttaa myös ylimieliseltä, sellaiselta etten välittäisi muiden seurasta. Tuntuu vaan jotenkin mahdottomuudelta yrittää tutustua muihin pelkästään luokkahuoneessa. Mä tarvitsen ehdottomasti koulun ulkopuolisen ympäristön tähän. Mä tiedän että mun pitäisi itse olla kokoajan älyttömän aktiivinen ja aloittaa puhumaan muille, mutta se tuntuu päivä päivältä raskaammalta eikä ollenkaan luonnolliselta.

Semmoista. Kyllä tämä tästä, pärjään ihan hyvin, vaikka tilanne onkin välillä tosi stressaava. Jouluun on enää viisi viikkoa :)

Tämä on muodostunut mulle lemppariaamubiisiksi. Niin ihanan rentouttava ja eteenpäin virtaava biisi josta tulee jotenkin tosi vahvasti mieleen juuri ensilumen sataminen, jännää miten siinä voi onnistua pelkästään musiikilla!

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Siis, nyt. Nyt on sellainen ilmiö joka iskee muhun tuhannella voltilla. METSURISEKSUAALIT. OI KYLLÄ.

Ensin oli tämä Man buns - linkki jonka kolme kaveriani linkitti mulle lyhyellä aikavälillä, joka valloitti facebookin ja osan lilyäkin, joka esiintyi jopa meidän Trendien sosiologia- luennon powerpointissa. Ei siis luokkalaisen vaan opettajan. Jokaisella miehellä on muhkea parta.

Sitten trendikurssilla puhuttiin myös tutkijan tekemästä matemaattisesta kaavasta mikä kertoo, miksi kaikilla hipsterimiehillä on parta. Itse tutkimus löytyy täältä: http://arxiv.org/pdf/1410.8001v1.pdf

Nyt.fi innostui aiheesta ja suomensi trendin omaksi nimikkeekseen. Tämän hetken trendit autenttisuus, metsäily, sienten kerääminen ja hipsterparrat ovat nyt siis yhdessä metsuriseksuaalisuus. Aiii jumalauta, HNNGGH!! Mun miesmaulle on nyt näköjään virallinen yläotsikko!

Löysin juuri lemppari-instagramtilini, lumbersexual.

 

Joo. Jos teiltä löytyy tälläisiä tyyppejä nurkissa pyörimässä niin mulle saa lähettää postissa. Gaaaah.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

 

Nyt on kyllä sanottava ettei mun asenteeni tätä päivää kohti ollut mitenkään negatiivinen vielä aamulla. Koululla piti olla vasta klo 13 mikä tarkoitti hidasta aamua, mistä olin todella hyvällä tuulella. Ajattelin että tämä vois olla poikkeuksellisesti hyvä maanantai.

Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes lähdin ihmisten ilmoille.

Koululla muhun iski täysin selittämätön päänsärkykohtaus, samaan aikaan huimasi ja päätä särki. Nyt kuitenkin esiteltiin koko loppuvuoden projekti joten ei ihan tehnyt mieli lähteä kesken pois. Mullahan ei koskaan särje päätä, ehkä kerran tai kaksi vuodessa.

Kun ajoin pyörällä kotiin ohjaustanko hajosi. Sain sen juuri ja juuri korjattua niin että se on edelleen täysin vinossa. Tällä hetkellä ei ole rahaa viedä sitä korjattavaksi joten tottakai se hajoaa juuri nyt. :D 

Kun saavuin kotiin, pöydällä odotti lasku vuokraisännältä. Suomen pankki oli selittämättömästä syystä palauttanut vuokranmaksun tililleni, jonka huomasin vasta tänään. Vuokraisäntä ei tietenkään ole asiasta kovin iloinen. Tälläiset asiat on ulkomailla tuplasti kuumottavampia kuin suomessa. 

Myös salijäsenyys päättyi tänään, ja koska mun oli kertakaikkiaan pakko päästä treenaamaan, tiesi se lisää rahanmenoa. Että niin, musta tuntuu edelleenkin ettei tätä kaikkea olisi voinut tulla mitenkään vastaan esimerkiksi perjantaina. 

Ei mun kohdalla maanantain vihaaminen todellakaan tarkoita elämäni vihaamista, tässä päivässä on aina vaan jotain erityisen maagisen negatiivista. Mutta eikun tiistaita kohti, cheers!

 

Share
Ladataan...

Pages