Ladataan...
What else is there?

Viime postauksessa näkyi nää pienet kuvat logosuunnitelmistani. Graafisen identiteetin kurssia on enää tää viikko jäljellä, sniff. Oon rakastanut tän oman ajan määrää ja mielenkiintoisia tehtäviä. Jäävuoret ovat tosiaan kiinnostaneet mua jo kauan ja olen jo kauan sitten päättänyt että haluan yritykseeni jäävuorilogon. Jotenkin kuvaa katsellessa tuli mieleen nimi "deep design" mutta tuolla nimellä on olemassa jo kymmeniä firmoja, joten käänsin nimen sitten ruotsiksi, djup design. 

Tällä kurssilla on ollut ideana tehdä aika paljon töitä itsenäisesti, välillä vaan kokoonnutaan luokkaan esittelemään prosessiaan ja saamaan kritiikkiä muilta, mikä on todella fiksu työskentelytapa.

Ensimmäinen muille esittelemäni idea oli ylhäällä vasemmalla näkyvä suunnitelma. Tykkäsin miten muut sanoivat ihan suoraan mielipiteensä, esimerkiksi yksi luokkalaiseni sanoi että tuo ei näytä jäävuorelta, mikä on ihan totta mutta mitä en itse ihan tajunnut. Omalle työlleen tulee tietyllä tavalla sokeaksi kun sitä työstää pitkään, ja pidin tosi paljon siitä miten hyviä ohjeita sain sekä muilta luokkalaisilta että opettajalta.

Opettajan kommentit parin sekunnin katsomisen jälkeen olivat että nimen ja kuvan välillä on hyvä olla kontrasti, että joko tekstin pitäisi olla itse tehdyn näköinen tai sitten kuvan, mutta ei molempien. Hän käski myös tekemään töitä värien kanssa.

Nimestä pitivät kaikki, joten sen olen pitämässä. 

Eiliset suunnitelmani ovat nyt tälläisiä. Haluan ehdottomasti lisätä mukaan vielä tummansinistä väriä. Ja nää pitää tosiaan piirtää vielä Illustratorilla. Mutta kritiikin perusteella ymmärsin että jäävuoren on hyvä olla vähän realistisemman ja kolmiulotteisemman näköinen. Mää niin nään jo ton painettuna kangaskasseihin!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Voi miten rakastankaan täällä olemista. Pahoittelen, tiedän että oon sanonut sen jo abaut 999 kertaa ja tulen varmasti vielä sanomaankin. On vähän vaikeaa kuvailla miltä täällä oleminen tuntuu Suomeen verrattuna. Täältä katsottuna Suomi on mulle nyt vähän sellainen auringonlaskun maa. Vaikka miten rakastankin esimerkiksi Turkua ja kaikkia ihmisiä kotimaassa ja vaikka mulle on tärkeää palata sinne, juuri tällä hetkellä tuntuu että mikään ei ole parempi paikka kuin Tanska. Mä luulen että tää johtuu siitä miten oma alani on niin iso ja tärkeä osa mua, ja miten erilailla se on täällä elossa kuin Suomessa.

Punon kokoajan juonia päässäni että miten pääsen tänne asumaan ja töihin tämän vaihdon jälkeen. Kielen oppiminen on nyt ykkösasia, ja opiskelen sitä ilmaiseksi yhteensä 6 tuntia viikossa, mikä on ihan mahtavaa. 

Torstain tunneilla oli niin mahtava opettaja että mun vatsalihaksiin sattui kaikesta siitä nauramisesta. Joitain ihmisiä on vähän vaikea kuvailla, mutta jos yhdellä sanalla pitäisi häntä kuvailla niin se sana olisi hervoton. Tulin luokkaan vähän väsyneenä, mutta väsymys kaikkosi aika pian taivaan tuuliin kun tää energiapakkaus nimeltään Anders käveli luokkaan. En tiedä oonko koskaan tavannut yhtä aurinkoista ja nauravaista ihmistä! Mua nauratti pitkin tuntia joka kerta miten hän selitti kuinka sanoja lausuessa puolet konsonanteista jätetään lausumatta ja korvataan kurkkuäänteillä, ja hän huomasi tämän ja häntä itseään alkoi naurattaa se myös. Että voi se opiskelu kyllä joskus olla todella hauskaakin :D nyt ihan odotan että olisi jo ensi torstai!

Tänään taas käydessäni kaupungilla tuntematon, yybersympaattinen tanskalaispappa alkoi selittää mulle jotain pyörästään. En ymmärtänyt juuri mitään hänen murteestaan ja sanoin että "jeg taeler ikke dansk, jeg er finsk."  Pappa vaan hymyili ja sanoi että "Velkommen til Denmark!"  Hymyilin tuon jälkeen varmaan tunnin putkeen, tuli jotenkin tosi lämmin olo. Kassajonossa taas edellä oleva nainen katsoi jostain syystä mua pitkään silmiin ja hymyili sitten oikein leveästi, siis ihan oikeasti tälläisellä ilmeellä ^_____________^. Eihän siinä muu auttanut kuin hymyillä takaisin. Miten ihania tyyppejä!

 En tiedä mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta täällä pienet arkisetkin jutut tuntuu hyviltä, tulen onnelliseksi ihan jo siitä että saan keittää kahvia ja juoda sen rauhassa omassa huoneessani. Tänään isoin ohjelmanumero on sienikeiton keittäminen. Elämä on parhaimmillaan yksinkertaisena. 

Otin eilen yhteyttä tyttöön joka järjestää tätä festivaalia ja haki työryhmään vapaaehtoisia auttajia. Toivon kovasti että pääsisin osaksi jotain työryhmää, koska toi vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta jutulta! Sinne tehdään mm. installaatioita käytetyistä huonekaluista. Tälläiset jutut on mulle niin mielenkiintoisia etten tarvitse palkkaa. Rakastan Aarhusia koska se tuntuu suorastaan kuplivan tälläisiä tapahtumia.

Että sellaista tähän viikkoon!

Huomasin muuten Google analyticsistä että 60% tän blogin lukijoista on miehiä... Mitä hittoa??! En tiedä pitääkö tää oikeesti paikkansa vai dataileeko siellä moni vaan poikaystäviensä koneilta :D Mutta joka tapauksessa, moi vaan teillekin! *miehekäs high five*

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Jos etsitte kauniita sisustusjulisteita niin tässäpä olis aivan mahtava nettikauppa. Julisteet eivät ole mitään ihan pimeän hintaisia ja kun ostaa vähintään kaksi, shipping (miten tää suomennetaan? laivaus? kuljetus kuulostaa väärältä) on ilmainen :) Itse rakastuin varsinkin tähän hirveen, ja aivan mahtavaan mustavalkoiseen seiloritauluun.

http://www.paper-collective.com/

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

En ole tänne tainnut erikseen vielä kertoa siitä miten paljon vihaan esiintymistä. Oon tainnut mainita sen pari kertaa, mutta en ole kertonut miten paljon oikeasti sitä pelkään. 

Vuosien saatossa olen aina pelännyt luokan eteen menemistä ihan yhtä paljon, ja vaikka opetussuunnitelman mukaan tilanteeseen pitäisi pikkuhiljaa tottua, mulla pelkoreaktio on melkeinpä pahentunut vuosien varrella. Kun jotain asiaa pelkää tarpeeksi, ei järki saa sitä pelkoa enää laimenemaan. Kroppaan ja sen hermoihin jää ihan fyysinen muistijälki pelottavasta tilanteesta.

Oon ollut koulussani nyt erityisesti sen takia kovilla, että melkein päivittäin pitää mennä selittämään tekemistään asioista luokan eteen. Lyhyesti mutta kuitenkin. Muille se on lastenleikkiä, mulle kamala haaste. Kun odotan omaa vuoroani, en voi keskittyä muiden puheisiin ollenkaan. Sydän hakkaa niin paljon että pelkään pyörtyväni. Reaktio ei ihan aina ole yhtä voimakas mutta kuitenkin niin vahva että luokan edessä ollessa yleensä tärisen. 

Mua ei lohduta ollenkaan se että olen opiskeluaikani aina selvinnyt kaikista esiintymisistä, ja että tiedän että kun olen itse tilanteessa osaan kyllä hallita sen.  Eikä mua lohduta sekään ettei jännitys näy muille. Aika ennen esiintymistä on aina ihan yhtä paha. Mulle tulee sellainen olo kuin jollain saaliseläimellä joka haluaisi juosta pakoon mutta ei pääse. Myöskään sillä ei ole merkitystä että tunnen kaikki luokkalaiseni hyvin ja että he tietävät jännitykseni.

Yhtä hyvin kuin ahtaanpaikankammoiselle voi sanoa että "mene tuohon lukolla suljettuun laatikkoon viideksi minuutiksi" ja sitten yrittäisi lohduttaa että se on vaan viisi minuuttia, niin samoin mulle voi sanoa esitelmän pitämisestä.

Pahin tilanne tähän asti on ollut luultavasti harjoitteluseminaari viime vuoden syksyllä, jolloin minun täytyi kertoa powerpointin avulla harjoittelustani kaikille muille muotoiluopiskelijoille ja opettajille. En tiedä vieläkään miten selvisin tilanteesta, mutta muistan sen olleen ihan käsittämättömän kamala. Olisi ihanaa pystyä olemaan tilanteessa ihan vaan rauhallinen ja nauttimaan siitä että saa kertoa kokemuksistaan muille. Pakoon juoksemisvaisto kuitenkin pysyy päällä koko esiintymisen ajan ja puhun yleensä noin neljäsosan siitä kaikesta mitä oon suunnitellut puhuvani.

Ensi keväänä meidän täytyy esitellä päättötyö opettajien ja muiden opiskelijoiden kuunnellessa, ja oon tullut tulokseen etten halua edes yrittää selvitä tilanteesta yksin vaan menen puhumaan tästä koulupsykologille. On ruvennut tuntumaan siltä että nyt on omat keinot käytetty ja koska opiskelua on kuitenkin vielä paljon edessä ja näiltä tilanteilta ei voi välttyä. Olen lukenut esimerkiksi Läsnäolon voiman, ja tiedän hyvin miten mieleni käyttäytyy, että pelko on vaan yksi ääni pään sisällä joka pitäisi pystyä hiljentämään. Minä en pysty. 

Aina kun odotan omaa vuoroani ja sydän hakkaa, ajattelen että en jaksa, oon niin täynnä tätä, jumalauta sentään. Vaikka en varmasti koskaan opi nauttimaan tilanteesta, toivon että joku päivä osaisin vaan kävellä yleisön eteen ilman että sydämen syke muuttuisi mihinkään!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Rakastan HAY:n brändissä erityisesti sen värimaailmoja ja värien käyttöä. Näiden uuden malliston kuvien katselu teki iloiseksi, ei voi olla kovin synkkä syksy tälläisten väriskaalojen ympäröimänä :)

Share
Ladataan...

Pages