Ladataan...
What else is there?

Haluan nyt myöntää ääneen, etten ole hetkeen ollut täysin onnellinen. En ole aikoihin kokenut sellaista pakahtumisen tunnetta, että en kestä enää kuinka ihanaa kaikki on. Eikä tietty aina tarvitsekaan. Saan sen fiiliksen matkustamisesta, mutta jotenkin haluaisin tapella sitä vastaan että aina pitäis olla jotain spesiaalia meneillään että olo voisi olla täysi. Haluan oppia rakastamaan omaa yllätyksetöntä arkeani yhtä paljon. 

Vaikka koitan tyytyä kaikkeen hyvään mitä mulla on, olen tylsistynyt. Aivot janoaa jotain suurta haastetta. Ihan uusia naamoja. Tuntuu että kaikki on liian turvallista ja liian samaa mitä viimeiset neljä vuotta. Mulla on kokoajan sellainen pieni kaiherrus sydämessä. Musta tuntuu että olen vähän väliinputoaja. Että teen sen mitä pitääkin tehdä, valmistuin lukiosta ja sitten lähdin opiskelemaan. Mutta en edelleenkään tiedä, mikä on se mun paikka, tai mun oma kaveriporukka. Mietin usein että missä mun pitäisi olla, jotta olo olisi täysi ja hyvä. En tiedä, teenkö mitään oikein. 

Kaikki mun elämässä vihjaa siihen suuntaan että on ison muutoksen aika. Vaikka koitankin pysyä vanhassa ja tuudittautua siihen ettei mikään muka muutu vaikka koulu loppuu. Vaikka työpaikkanikin on hyvä, mä en ole sellainen ihminen joka voisi tehdä täsmälleen samaa muuttumatonta työtä samoilla työtehtävillä vuosikausia. 

Oon joskus selittänytkin siitä että jos olisin elementti, olisin vesi. Liika paikallaan oleminen saa mut väljähtymään. Mutta kun perhana, en mä voi ikuisesti vaihtaa maisemaa. 

Haluan jatkuvasti tavata ihmisiä jotka haastaa mut, jotka ravistelee sitä mitä olen.  Sellaisia en ole tavannut nyt puoleen vuoteen. Esimerkiksi Tanskassa ollut opettaja joka epäili jokaista työtäni ja sanoi mulle lähes pelkästään kriittisiä kommentteja. Jostain syystä olen hänelle nyt kiitollinen kaikesta, vaikka silloin tuntuikin siltä että perhanan tyyppi mitä sä tollasta mulle ja mun täydellisille töille selität!!! Haluan taas tavata ihmisiä jotka kyseenalaistaa mussa kaiken. Mun aivot näköjään tylsistyy muuten ja saa aikaan sellaisia masennusfiiliksiä jotka ei oo luonteelleni yhtään ominaisia. 

Syksyksi haen muita töitä niin hyvin kuin pystyn. Mutta haluaisin myös ulkomaille. Mutta mulla on tää ihana kämppä josta en halua luopua eikä mitään hajua siitä miten vuokralaisia hankitaan. Olen päässyt nyt kaksi kertaa ulkomaille ihan hups vaan koulun kautta, seuraavaksi asia tuskin hoituu yhtä kätevästi. 

En tiedä enää mistään mitään. Tuntuu että mulla ei ole mitään. Paitsi että onhan mulla, vaikka mitä hyvää. Ja ärsyttää etten osaa olla siitä tarpeeksi kiitollinen. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

 

Kirjoitin tänne vuodenvaihteessa siitä järkytyksestä etten ollut aiemmin bongannut tätä suomalaista, järisyttävän upeaa artistia mistään yhteydestä. Löysin hänet selaamalla spotifyn listoja läpi, lähinnä ulkomaisten ihmisten profiileista. 

Uskomattoman laadukas musiikki loksautti leuan auki. Ja sitten tosiaan tajusin että tyttöhän on espoolainen. ESPOOSTA?!?! MITÄ HITTOA?

En ole tähänkään päivään mennessä nähnyt yhtäkään suomalaista lehtiartikkelia hänestä, vaikka niitä kyllä varmasti onkin jossain. 

Juuri kukaan kavereistanikaan ei tiedä kuka hän on. Jostain kertoo sekin että hän tulee Turkuun Kukaan keikalle parin viikon päästä, mikä on superpieni istumisbaari minimaalisella lavalla. Mieletön tilaisuus fanille nähdä hänet niin läheltä, mutta vähän silti ihmetyttää keikkapaikan koko.

Hän on voittanut muun muassa ensimmäisenä suomalaisena Nordic Music Pricen. 

Että sitä vaan ihmettelen miksi hän on jotenkin kuin ilmaa tässä maassa, kun Euroopassa hänet tunnetaan jo hyvin. Mun mielestä hänen taitonsa ansaitsisi kaiken maailman hehkutuksen ja koko maan kansallisen ylpeyden, että meiltä tulee tälläistä lahjakkuutta, tälläisellä tasolla. Milloinkohan se tapahtuu?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

 

Kaksi sanaa: HALUAN LOMALLE. Täydelle lomalle. Lomalle jossa ei ole palautettavia tekstejä, loppuunhiottavia huonekaluja ja powerpointtien palauttamista. Rakastan tätä juuri puhkeavaa kesää yli kaiken, mutta vielä en osaa enkä saa täysin rentoutua. Haluaisin suoraan sanottuna maata x-asennossa nurmikolla halaten viinitonkkaa ja menettää kontrollin elämästäni. Vielä en saa! Olen kuin sellainen lehmä joka odottaa pääsyä isolle laitumelle, juuri nyt sellaisessa tilanteessa että yritän potkia porttia rikki. Eikä se mene rikki.

Enkä kestä miten hyvä Fok_IT on joka ikinen kerta. Nauroin tälle ääneen 10 minuuttia. 

 

 

Iltatyöt ei haittaa ollenkaan, koska ne eivät sisällä perässä roikkuvia ja palautettavia tehtäviä. On ollut maailman siisteintä (jälleen kerran) tehdä työtä, jossa puhun päivittäin ihmisille esimerkiksi Nepalin tilanteesta. Mä saan palkkaa siitä että herättelen ihmisiä muistamaan maan tilanteen. En pelkästään auta niitä ihmisiä siellä vaan saan muutkin auttamaan. Hullua.

 

 Robert Mapplethorpen näyttely oli muuten huono. Tottakai se piti käydä katsomassa, mutta en kyllä osais suositella sitä kellekään. Robert oli hieno ja röyhkeä taiteilija mutta näyttely itsessään oli kamalan tylsästi rakennettu. Avarat tilat oli vähän liikaa niille töille, ne olis musta vaatinut intensiivisemmän tunnelman ja ehkä pimeämpiä huoneita. Muutenkin yksinkertaisia mustavalkoisia kuvia väsyi katselemaan. Vaikka ne tietty itsessään olikin hienoja valokuvia. Ehdottomasti parasta oli katsoa liikkuvaa kuvaa Patti Smithistä. 

Kiasmassa ei muutenkaan ollut nyt mitään tajunnanräjäyttävää. Mua koskettaa moderni taide ehdottomasti klassista taidetta enemmän, mutta nyt mikään näyttely eikä kyllä pahemmin säväyttänyt. Ei se mitään, ensi kertaan. 

Ja sitten vielä että apua, Sanni on salainen paheeni. En haluaisi tykätä näistä biiseistä mutta tykkään silti. Hipsteri mussa huutaa että EI !!!                   Mutta en pysty vastustamaankaan! Pojilla menee aina tunteisiin kun niiden kiekko ei mee mun maaliin. Hahaa. Parasta.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Mulla on musiikinkuuntelussa selkeästi nyt joku ruotsinkielinen kausi menossa. Olen koukkuuntunut kahteen ihanaan iloiseen biisiin jotka sopivat tähän kesäkauden aloittamisfiilikseen täydellisesti.

Varsinkin tämä biisi tekee mut niin iloiseksi ja onnelliseksi ettei mitään järkeä. Lauantaina olin pyörähtämässä Helsingissä, me istuttiin piknikillä ja kuunneltiin tätä biisiä ja saatiin joku kesähepuli, hypittiin ja tanssittiin nurmikolla ja laulettiin tätä kyseenalaisilla volyymeilla.....

LA LA LA LA LA LA LA LA LAA !

Maailman ihanin! Oon varmaan ens vuoden kesään asti katkera siitä että Kent menee Provinssiin eikä Ruissiin, perhana. Tänne se olis kaivattu paljon enemmän! 

Tämäkin on niin liikkis (vihaan tätä sanaa mutten tiedä hyvää vastinettakaan) ettei mitään järkeä. FÖR VI HAR VARANN , FÖR VI HAR VARANN! 

<3

Sydämiä kaikille, mä alan selkeästi seota tästä toukokuusta!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Jostain tuli mieleen, että minä muuten rakastan tätä musikaalia. Olen nähnyt elämässäni kymmeniä näytelmiä ja musikaaleja, ja nautin live-esityksistä kyllä jokaisella kerralla, mutta mikään ei ole sekoittanut päätäni niinkuin Oopperan kummitus. Olen nähnyt musikaalin Lontoossa kaksi kertaa. 

Ekalla kerralla menin täysin sekaisin. Muistan kun tultiin ulos teatterista ja mun oli vaikeaa astua takaisin moderniin maailmaan 1800-luvun Pariisista. Mietin että missä mä olen ja miten täällä ihmiset vaan jatkaa normaalia elämäänsä kun tuolla sisällä teatterissa tapahtui juuri sitä mitä tapahtui? Makasin yölläkin vielä valveilla ties miten pitkään, en saanut millään unta, veri oli täynnä adrenaliinia. :D Jos jollain tavalla voisin nollata aivoni tämän esityksen osalta ja kokea saman kokemuksen uudelleen, tekisin sen  mielelläni.

Toisella kerralla mua vaan itketti, miten ihanaa on että ihmiskunta on saanut aikaiseksi jotain niin upeaa kulttuuria kuin mitä se esitys on.

Tietenkin broadwaylla kaikki musikaalit on huipputasoa huippunäyttelijöillä, mutta mun mielestä mikään ei ole vastaavalla tavalla niin synkän karismaattinen, pysäyttävä ja koskettava kuin tämä. Penkissä istuu ihan liimattuna. Onhan koko tarinan lähtökohta jo mielenkiintoinen, ajatus Oopperan rakenteissa elävästä kummituksesta on jo itsessään sillä lailla karmivan kiehtova. Ja kun siihen lisää rakkaustarinan ja mielettömän musiikin... Huhhuh.

 

 

Itse näin musikaalin Her Majesty's Theatressa jossa alkuperäisnäytös esitettiin ekan kerran vuonna 1986. Siitä lähtien se on pyörinyt siellä tauotta, mikä on musta jo itsessään aika päätöntä, että musikaali voi pyöriä niin kauan. Esityksiä on viikon jokaisena päivänä ja ne ovat lähes aina loppuunmyytyjä.

Kummituksen osa on ehkä maailman haastavin musikaalinäyttelijän rooli, ja osaan etsitään näyttelijöitä vuosikausien prosesseilla. Yksi näyttelijä on roolissaan yleensä noin kaksi vuotta kerrallaan. En voi mitenkään käsittää miten joku voi vetää lähes joka ilta sellaista roolia missä pelkästään täydellinen laulutaito ei riitä vaan samalla pitää myös näytellä!

Tässä on yksi näyte muutaman kauden kummituksena esiintyneen John Owen-Jonesin laulutaidoista. Näin hänet toisessa näkemässäni esityksessä. Eikö ookkin mielettömän ihana? :) tuo biisi on musikaalissa kohdassa, jossa kummitus viettelee ja tavallaan hypnotisoi naispääosan, Christinen laulullaan.  

 

Close your eyes and surrender to your darkest dreams

Purge your thoughts of the life you knew before

Close your eyes, let your spirit start to soar

And you'll live as you've never lived before
 

Musikaalista tehtyä Hollywood-leffaa en voi sietää, ihan jo siksi koska en siedä Gerard Butleria. Kummituksen pitäis ehdottomasti olla joku laulutaitoinen tyyppi ja koko sen hahmon hieno karisma ja vaikuttavuus tuhottiin tekorusketuksella ja lihaksilla... Koko idea on siinä että hahmo kompensoi pelottavaa ulkonäköään laulullaan, ja elokuvassa asia on päinvastoin. 

 

Ihan oikeasti. Mikä kummitus tuo nyt sitten on? Lähinnä joku Fabio maski naamassa.... :D

Tämä musikaaliversio sitten taas, oh. Mikä tyylikkyys. 

Että suosittelen ihan jokaiselle tähän musikaaliin poikkeamista jos olette Lontoossa tai vaikka New Yorkissa käymässä! Ihan varma en ole missä muualla se pyörii just nyt mutta varsinkin tuo Lontoon melko pienen teatterin tunnelma on ihan omaa luokkaansa :) Liput oli muistaakseni jotain 30-80 puntaa istumapaikasta riippuen, ihan ylimmille paikoille ei kannata mennä koska teatteri on sen verran vanha että ne halvimmat paikat on joskus oikeasti rakennettu köyhimpiä ihmisiä varten, sieltä näkee lähinnä näyttelijöiden päät. :D Itse ainakin jätän mielelläni shoppaamisen välistä jos rahat on mahdollista käyttää tälläiseen kulttuurin tukemiseen. 

Täähän tulee syksyllä myös Suomeen, mutta toistaiseksi en uskaltaisi sitä suositella, varsinkin jos biisit on suomeksi, ajatuskin saa suoraan sanottuna aikaan inhonväreitä... 

 

And in this labyrinth

where night is blind

the Phantom of the Opera is there,

inside your mind

 

vs.

 

Tässä labyrintissä 

Missä yö on sokea

Oopperan kummitus

On sisällä mielessäsi

 

:DD Okei joo. Voihan se toisaalta olla ihan toimivakin ! Mene ja tiedä. Itse olen jo päättänyt että haluan ainakin vielä kerran elämässäni kokea musikaalin Lontoossa, pitää katsoa milloin sinne ehtisi seuraavan kerran.  Menkää tekin! Kokemus on sellainen, mitä ei voi unohtaa.

&list=PLBF72E556D298AA95&index=6

Tässä vielä tämä alkuperäisen castin esitys nimikkobiisistä. En ennen ekaa musikaalin näkemiskertaa ollut kuullut edes tätä biisiä, mikä varmasti auttoi siihen päänräjähdysfiilikseen, niin upea tämä on :D Huhhuh varsinkin noi kummituksen osuudet. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

(Kuvien copyright: MINÄ)

Fiilikset : wuhuu ja huhhuh! Loppuseminaari eli koko lopputyön ärsyttävin vaihe on ohitse! Työssä on kyllä vielä tehtävä viimeiset loppusilaukset ja samoin haluan vielä tämän kuun aikana saada valmiiksi pari muuta huonekalua, mutta muuten pahimmat opiskelut tältä vuodelta on tässä. Niin mahtavaa. Lopputyön powerpointin tekeminen oli maailman vaikeinta ikinä, oli niin sellainen fiilis että mä en jumalauta jaksa enään, oon jo tehnyt hyvän tekstin ja tuotteen, eikö se riitä?!!? Mutta jostain puristin viimeiset voimat ja pian esitelmä olikin sitten selätetty. WUHUUU.

Haluan kyllä vielä opiskella jossain vaiheessa lisää mutta nyt tarvii kyllä hengähdystauon. Haluan kerätä motivaatiota ja rahaa ainakin vuoden verran.

Puhuttiin juuri luokkalaisen kanssa siitä miten pieniä oltiinkaan kun koulu alkoi. Selailin vähän facebookkia taaksepäin.

Tollanen pikkunen mä tosiaan olin! Tuossa pornositzeillä ihan kauhuissani Turun menosta. No ei vaan, muistan että se tänne muutto oli superjännittävää ja ihanaa. 

Muistan että ekana vuonna en edes tiennyt onko tää mun ala, siis vaikka se kiinnostikin paljon en ollut yhtään varma omista taidoistani. Tuntui että pääsin kouluunkin ihan vaan piirtämistaidoillani. Vielä harjoittelussa Kööpenhaminassa en tiennyt yhtään onko musta tähän. Sitten se jostain syystä alkoi yhtäkkiä tuntua siltä että kyllä mä osaan suunnitella tuotteita ja mulla on ihan tarpeeksi luovaa silmää siihen. Joskus ajattelin että haluan sisustussuunnittelijaksi ja että tää muotoilijan pohja on hyvä siihen. Nyt tuntuu että haluan olla nimenomaan huonekalumuotoilija niin selkeästi kuin mahdollista.

Oon myös oppinut muotoilijana katkaisemaan taiteilijan selän itsessäni, että en ole enää töissäni niin suurpiirteinen huithapeli vaan osaan keskittyä yksityiskohtiin ja suunnitella superyksinkertaisia tuotteita rönsyilevien sijaan.

Ala on vaan niin loputtoman mielenkiintoinen ja ihana ettei mitään järkeä. Oon niin onnekas. Vaikka koulu on joskus ärsyttänyt opetuksen tasoltaan, on se kuitenkin antanut mulle just ne eväät mitä oon tarvinnut. Oon päässyt Tanskaan kahdesti ! Ja kaikkea mahdollista muutakin. Nyt on maailma enemmän auki hyvin moneen uuteen työpaikkaan ja kouluun.

Pariisin Kevään uusi levy on yllättävän kiva. Edellinen oli ihan paska ja on tuntunut siltä että ne yrittää tehdä levyjä ihan pakkosyötöllä, mutta tää onkin itseasiassa tosi toimiva. Ens viikolla nään bändin livenä, ootan sitä tosi paljon!

Share
Ladataan...

Pages