Ladataan...
What else is there?

Nyt haluaisin kysyä apua joiltain muotiguruilta. Löydän yleensä aika hyvin päälleni ne vaatteet mistä pidän ja tiedän mikä sopii minkäkin kanssa, mitkä vaatteet tasapainoittaa toisiaan ja niin edelleen.

Mutta sitten, menin löytämään tälläisen Benettonin villaliivin eräältä Tukholman kirpparilta pari vuotta sitten. Rakastan sitä. Se päällä tuntuu kuin olisin a) lammaspaimen b) islantilainen taiteilija. Mutta en osaa pukea sitä! Tuntuu typerältä pitää vaatetta aina kaapin pohjalla, mutta kun en ole kertaakaan keksinyt järkevää tapaa laittaa sitä päälle. 

Pitkät vai lyhyet hihat alle, pitkät varmastikin? Musta tuntuu kauhean tunkkaiselta vaihtoehdolta? Housut vai hame? Apua. :D

Vaikeutta tuottaa ehkä eniten tuo väritys.

Ei tämmöinen täsmälleen sävy sävyyn oleva harmaakaan hirveän järkevältä näytä? :D 

Onko kellään hyviä vinkkejä?!

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Olin tosiaan ensimmäisessä harjoittelussani yhden huonekalumuotoilijan yrityksessä vuonna 2013 loppukeväällä. 

Olen ollut muutamankin kerran Köpiksessä sen jälkeen, mutta vasta nyt oli kunnolla aikaa ja semmoinen tunne että on aika mennä moikkaamaan tyyppejä. Tiedättekö kun joskus tulee vaan sellainen intuitio, että nyt.

Paikan päälle mennessä vähän hermostutti, avata ovi ja hiippailla sisään. En tiennyt keitä olisi vastassa, tiesin vain että ainakin muutama kasvo oli vaihtunut. Yksi vieras ihminen tulikin vastaan. Sitten vastaan tuli maailman paras Dawid, joka on aina maailman iloisimmalla päällä. Dawid on puolalainen mies jonka englanti on vähän ontuvaa mutta sydän pelkkää kultaa. "Well hello! I know you! Why you no call when you come? Next time you call and we go party!" Uusi tyyppi kysyi kuka olen. Dawid esitteli mut innoissaan: "THIS MY WIFE!" 

Sitten söimmekin jo lounasta yhdessä. Ja voi miten käsittämättömän ihanaa oli nähdä tutut naamat näin pitkän ajan jälkeen! Aika Kööpenhaminassa oli kuitenkin yksi onnellisimpia vaiheita mun koko elämässäni ja nää tyypit liittyi siihen niin vahvasti. Hörpin kahvia enkä pystynyt lopettamaan hymyilemistä. Pomo vitsaili että mikä mun nimi nyt taas olikaan ja että minä vuonna olinkaan siellä :D Tuntui että aikaa ei olisi kulunut paljoakaan.  

Pomo oli muutenkin superiloinen että tulin käymään, vaikka vierailu olikin lyhyt. Musta tuntui siltä että olin avautunut ja aikuistunut paljon viime näkemisestä, koska nyt tuntui ettei puhumisesta hänen kanssaan meinannut tulla loppua ollenkaan. Olisin voinut istua tuntikausia puhumassa kaikesta mahdollisesta, mutta en tietenkään halunnut häiritä toisten töiden tekoa. Pomo heitti mut vielä asemalle, ja istuttiin hetki autossakin rupattelemassa, kun nousin autosta, hän jatkoi edelleen puhetulvaa :D "Sitten vielä se ja se asia, olikohan siinä nyt kaikki". Hän oli myös iloinen kun kuuli että ymmärrän nykyään tanskaa, ja puhui aina välillä tanskaksi jotain. Se tuntui hienolta. On aina ihanaa päästä lähemmäs toista ihmistä toisen äidinkielen kautta, englanti tuntuu välillä kovin tyhjältä kieleltä. 

Lähinnä puhuimme siis muotoilusta ylipäätään, siitä miten unelmoin omasta yrityksestä ja tulevaisuudesta. Hän tarjoutui auttavaksi kädeksi jos tarvitsen apua minkään kanssa ja sanoi vastaavansa mielellään kaikkiin kysymyksiin jos yrityksen perustamisen kanssa on jotain mitä pohdin. Mikä ihana, ihana ihminen! Joidenkin kanssa on vaan niin täysin samalla aaltopituudella eikä asioita tarvitse ihan kamalasti kuvailla kun toinen ymmärtää heti.  

Olin visiitistä loppupäivän (ja edelleen) todella onnellinen. 

Voi tätä elämää kun tuollaisia kokemuksia heittää tielle. 

<3

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Olen nyt takaisin Suomessa. Vähän hirvittää ja pelottaa. Ensinnäkin, täällä on talvi, apua sentään :D Toiseksi, mulla ei ole enää kotiavaimia Tanskaan. En voi mennä sinne enää tuosta noin vain. Se on kamalaa. Se on mun koti myös!

(No okei, oli Tanskassakin sattumalta talvi juuri viimeiset päivät.)

(Bongasin silti ainakin kolmet shortsit ja t-paidat)

Vaikka oli ihanaa siivota ja laittaa kämppä pakettiin ja lopettaa hetkeksi matkalaukkuelämä, odotan vähän kauhulla koska sellainen sielun murtava ikävä iskee. 

Täälläkin on siis vaikka mitä kivaa nyt tiedossa, on ihanaa kun huomaa kavereiden innon paluustani. On hyvä että ei tarvitse ainakaan heidän hermojaan enää koetella, ei ole hirveän kivaa aiheuttaa toisille jatkuvaa ikävää. Ylihuomenna aloitetaan luokkalaisen kanssa päättötyön tekeminen tosissaan ja mennään haastattelemaan tulevia potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Ensi viikolla on Tukholman messut, ja on maailman parasta lähteä sinne juuri luokkalaisten kanssa! Olen ikävoinyt niii'iiin paljon ajan viettämistä heidän kanssaan.

Mutta. Apua.  MULLA EI OLE PALUULIPPUA.

Tanskassa aika oli kokoajan jotenkin vähän spesiaalin tuntuista. Vaikka sielläkin oli arki, se ei kuitenkaan ollut ihan kunnon arkea niinkuin täällä. Siihen tunteeseen jäi koukkuun. Että kaupan kassat eivät puhuneet Suomea. Että kaikki oli juuri vähän virkistävästi erilaista.

Seuraava matka on tiedossa Belgian Antwerpeniin, missä asuu Sophie joka oli suomalaisen Ninan ohella parhaat uudet tuttavuudet. Tuntuu että pakkohan mun on sieltä reilata Tanskaan myös, en kestä muuten... :D

Toisaalta, tää talvi saattaa vaikuttaa mielialaan aika paljonkin. En tiedä pelottaisiko mikään jos ulkona olisi keskikesä, haittaisiko sekuntiakaan olla täällä. Ehkä odotan suosiolla kevääseen ja katson sitten mielialan uudelleen. 

Eilen kävin tosiaan vanhalla työpaikallani. Voi miten ihanaa se olikaan. Kerron siitä vielä erillisessä postauksessa!

Muistin pitkästä aikaa tän yllättävän melankolisen kauniin SMG:n biisin. Tää on mun mieliala just nyt. Voih.

Sano taas hei tyttökulta

Sä kuulut mun kainalooni

Ja totisesti tiedän siinä mun on lämmin

että ulkona helposti jäätyy.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Tästä haasteesta mulle tuli ensin mieleen, että mulla ei taida olla aiheeseen mitään ihan hirveän mullistavaa sanottavaa. Kevät 2012 oli niin vähän aikaa sitten! Aika on mennyt ihan järjetöntä vauhtia , en ole itsekään tajunnut sitä. Samalla on kuitenkin tapahtunut sen verran että olenhan mä väkisinkin eri ihminen kuin silloin.

Keväällä 2012 olin opiskellut koulussani puoli vuotta. Turku tuntui vielä vähän "pelottavalta" ja tuntemattomalta paikalta. Sitten aloitin työt UNICEFilla, ja löysin kunnolla paikkani kaupungissa. Olin ennen työtä vasta vähän alkamassa avautua Riihimäki-minästä joka oli aina ihan lukossa. Muistan että pääsin monien hakijoiden joukosta haastatteluun myös erääseen jokilaivatyöhön. Haastattelussa pelkäsin niin paljon että tärisin. Juuri tuollainen stressaaja mä olen joskus ollut! Kiitos elämän olen nyt osannut helpottaa ja ottaa itseni vähemmän vakavasti.

Elämäni kannalta oli juuri oikein että pääsin UNICEFille jokilaivan sijaan. Jatkuva ihmisille puhuminen ja sosiaalisuus avasi mut. 2012 taisi olla se vuosi kun tajusin vahvimmin kuka oikein olen. 

Voisin myös uskaltaa sanoa että näissä kolmessa vuodessa olen kasvanut aikuiseksi. Lapsi sisältä ei lähde koskaan mihinkään, mutta nyt alkaa tuntua ekaa kertaa siltä että olen aika kaukana teinistä. Joo tiedän että nauran tälle lauseelle viiden vuoden päästä, että juu niin varmaan, mutta kuitenkin. Nykyään osaan puhua paljon vanhempienkin ihmisten kanssa ihan normaaleja keskusteluja ja pitää itseäni yhtenä heistä. 

Olen tavannut Turun kautta niin paljon uusia inspiroivia ihmisiä että olen oppinut paremmin tunnistamaan minkälaisten ihmisten kanssa mun kannattaa viettää aikaa, keidät kannattaa jättää taka-alalle ja minkälaisista tyypeistä tykkään ihan helvetisti. Se on aika rentouttavaa. Olen alkanut uskoa että maailmassa on oikeasti aika todella paljon hyviä ihmisiä.

Jos pitäisi joku neuvo sanoa sille minulle vuonna 2012, on se vaan että tee kaikki juuri niin kuin teetkin. Mitään en muuttais. Oikeeseen suuntaan oon mennyt.

 "Olisin voinut elää toisen elämän, mutta tätä elämää en toisin."  

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Tänään oli luultavasti talven ensimmäinen päivä, kun huurre pysyi maassa ja puissa koko päivän sulamatta. Kun siihen yhdistää sumun, päivä oli pyörryttävän kaunis. Ilma oli juuri sopivan raikas, mutta ei yhtään kylmä. Pärjäsin villapaidalla ja sadetakilla. Ei tuullutkaan ollenkaan. 

Kouluni istuu maisemaan tosi nätisti. Tykkään siitä miten punaruskea tie ja vihreät nurmikot pomppaavat huurteen keskeltä esiin. :)

Huomenna mulla on viimeinen koulupäivä, mikä on toisaalta helpotus, toisaalta tietenkin vähän haikeaa. Toisaalta odotan jo kovasti että pääsen raahaamaan kaikki mahdolliset kimpsut ja kampsut kotiin ja aloittamaan puhtaalta pöydältä, kun on jo monta viikkoa on ollut vähän levoton olo kun tietää lähtevänsä. Ei ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään. 

Toisaalta tänne jää monta ihanaa naamaa joiden kanssa en tule enää olemaan tekemisissä. 

Olin tänään tekemässä ryhmätyötä kun yksi luokkalaisistani tuli kysymään että koska olen lähdössä.

- Katarina, hvornår går du til hjem?

- Mandag.

- Mandag?

- Ja, den her er min sidste kurs. 

- Så du kommer ikke næste uge?

- Nej.

- Aaa. Okej.

Sydämeni särkyi ihan totaalisesti hänen hämmästyneelle ilmeelleen :D "niin nopeasti? aijaa..."  Sniff. Varsinkin hän parin muun tyypin lisäksi on ollut koko syksyn niin ihana ja auttavainen ja aina katsomassa perääni. Toivon heille niin paljon kaikkea hyvää tulevaisuuteen, jotkut ihmiset vaan on niin upeita täysin pyyteettä. Ja varmasti juuri tästä tyypistä tullaan vielä kuulemaankin, sen huomaa heti, kyseessä on niin ammattitaitoinen henkilö ja kaikkien kaveri. Katsotaan vaan niin parin vuoden päästä esittelen hänen yrityksensä samalla lailla kuin WOUDin vähän aikaa sitten. 

Olen niin onnellinen että tulin tänne. Eikä tää varmasti ole viimeinen kerta, jos minä saan päättää. 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
What else is there?

Kölnissä käynnistyi juuri kuuden päivän IMM - huonekalumessut.  Seurailen aika paljon eri muotoiluyritysten facebooksivuja ja instagramia, ja tätä messua ne on nyt selkeästi tulvillaan. Myös Northmodernia Kööpenhaminassa. Törmäsin Danish Design Makers - kollektiivin My Story - projektiin. VOI JESTAS SENTÄÄN. 

(Offset - Johansen Faurschou)

(Box - Thomas Albertsen)

(Kin - Antonio Scaffidi)

(Jojo Felt Lamps - Claus Bjerre)

(Woven - Mjuka Franziska Cadmus & Annika Steven)

MITEN KAUNIITA NÄÄ KUVAT ON!??!? En oo varmaan koskaan nähnyt näin kauniita tuotekuvia!! Miten kauniit värimaailmat ja metsä! 

Herranjestas! Saan slaagin tämmöisistä. U-p-e-a toteutus, en tiedä miten päin olisin! 

Huomasin myös että tuollahan on yksi kollektiivin jäsenistä mun opettajani täällä. 

Onneksi kohta on tosiaan Tukholman messut, pääsen taas kiljumaan ja saamaan sydäreitä sinnekin. :D

 

Share
Ladataan...

Pages