Saanko vielä kutsua sinua siskoksi? Mitä transsukupuolinen perheenjäsen on minulle opettanut?
On heinäkuun loppu vuonna 2017. Isosiskoni vaimoineen on kutsunut minut, vanhempani ja meidän pikkuveljemme kylään heidän luokseen. ”Olisi vähän kerrottavaakin”, siskoni sanoo ja hänen äänensä pettää. En osannut odottaa mitään spesiaalia, sukukeskeisinä ihmisinä kyläilemme usein toistemme luona ihan ilman syytä, noin niinkuin muuten vain.
Sisareni liikutus saa minut huolestumaan. Hän on kuvannut videon, jonka aikoo meille näyttää. Se on kuulemma helpompaa kuin asian kertominen kasvotusten. ”Sillä on syöpä ja se kuolee. Mä perun mun Australian matkan” ajattelin pamppailevin sydämin. Videon käynnistykseen menee ikuisuudelta tuntuva aika, oikeasti varmaan minuutti.
Kyse ei ole syövästä. Videolla siskoni kertoo, kuinka on jo kauan, käytännössä aina, tuntenut syntyneensä väärään kehoon ja sukupuoleen. Nyt hän on hakeutunut yliopistollisen sairaalan transpolille ja jos kaikki menee hyvin, käynnistetään sukupuolen korjausprosessi.
Itken koko videon ajan. Ensimmäinen ajatukseni on että minä pidän tuon ihmisen puolta. Ihan sama mitä tapahtuu, minä pidän tuon ihmisen puolta. Toinen ajatukseni on, että onko hänen pakko tehdä niin. Ei siksi, että tuleva muutos hävettäisi minua vaan siksi että kai sitä jokainen valitsisi intuitiolla rakkailleen helpon tien vaikean sijaan.
En uskalla katsoa vanhempiani. En tiedä miltä heistä tuntuu. Tiedän että ajan kanssa he varmasti ovat sinut asian suhteen, mutta mikä on ensireaktio? Miltä tuntuu kun on kasvattanut esikoisensa tytöksi, mutta hän onkin kokenut olevansa poika? Tiedän, että olen puoleni valinnut, tuli mitä tuli.
Video loppuu, itkuni ei. Vanhempani katsovat toisiaan rauhallisina ja isäni totetaa ettei tämä muuta mitään. Mikään ei tule muuttumaan vanhempieni suhteessa siskooni. Veljeni toteaa ettei tieto tullut hänelle yllätyksenä ja tokaisee hetken päästä että eikö täällä saakaan sitä kahvia. Kaikki on siis hyvin normaalia.
Minulle tieto oli yllätys. Siskoni on aina ollut poikamainen ja lisäksi hän on homoseksuaali. Kuitenkaan en ole koskaan kokenut että hän olisi yhtään vähemmän nainen kuin esimerkiksi minä. Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla nainen tai mies.
Millään tavalla ajatus sukupuolen korjaamisesti ei tunnu minusta väärältä tai siltä että sitä olisi vaikeaa hyväksyä. Ja kuitenkin minussa nousee pintaa surua, surua luopumisesta. ”Sitten mulla ei ole enää siskoa”, nyyhkytän. Hassu ajatus, etenkin kun olen kutsunut jo vuosia sisareni puolisoa toiseksi siskokseni.
Tarvitsen kuitenkin aikaa. Ensimmäisen viikon aikana ajatus siitä, että siskosta tulee veli ja se, etten saa prosessin jälkeen enää kutsua häntä hänen nykyisellä etunimellään itkettää minua joka päivä. Tätä kirjoittaessa tuntuu hassulta kuinka kiintynyt olen ollut noihin sanoihin. Ymmärrän nyt, että on jopa loukkaavaa kieltää muutosta takertumalla vanhan sukupuolen rooleihin.
Transsukupuolisuus on ollut ennen tätä minulle melko vieras asia. Outoa kyllä, koska olen aina ollut tekemisissä seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten kanssa ja ollut vahvasti sitä mieltä ettei se, kehen ihminen rakastuu, määritä hänen ihmisarvoaan. Noloa mutta suuri osa transtietoudestani on hankittu tosi-tv-sarjasta I am Caitlyn, joka seuraa Caitlyn Jennerin (Kardashianeiden isäpuoli) sukupuolen korjausprosessia. Siitä opin, että tarve edustaa sitä sukupuolta, johon kokee kuuluvansa, on ihmisellä niin suuri että jos mahdollisuutta siihen ei ole, ihmisen itsemurhariski kasvaa huomattavasti.
Samana iltana kun sain tietää siskoni aikeista korjata sukupuolensa, lähetin hänen vaimolleen viestin: ”Kiitos, sä oot pelastanut X:n (siskoni nimi) elämän. Kirjaimellisesti”. En voisi olla onnellisempi siitä, että isosisarukseni on löytänyt elämänkumppanin joka rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on. (Koskakohan minä löytäisin sellaisen? xD)
Tiedon saatuamme kaikki on vielä epävarmaa, koska transpolilla ei ole vielä tehty lopullista päätöstä siskoni korjausprosessin suhteen. Asiaa arvioidaan etenkin psykologisesta näkökulmasta eivätkä kaikki saa myönteistä päätöstä. Asia on lisäksi niin herkkä, ei häpeällinen mutta herkkä, etten puhu siitä kuin muutamalle läheisimmälle ystävälleni. Pelkään, että joku sanoo asiasta jotakin ajattelematonta ja tiedän loukkaantuvani siitä sisareni puolesta. Tietenkään en asiasta huutele paljoa myöskään sen takia, ettei se ole minun vaan siskoni yksityisasia. Tämän tekstin julkaisen luonnollisesti hänen siunauksellaan nyt kun tiedetään että asia etenee ja asiasta on tullut julkinen sukulaisten, ystävien ja työtovereiden keskuudessa. Huomaan kuitenkin aliarvioineeni ystäviäni. Kaikki suhtautuvat asiaan upeasti. Ymmärrän että maailmassa on paljon transihmisiä, jotka vastaavassa tilanteessa jäävät ilman läheisten tukea. Se tuntuu luonnollisesti väärältä ja epäreilulta.
Kun transveljeni toiveet sukupuolen korjausprosessista ovat käyneet ilmi, herää minussa toivo ja odotus. Enemmän kuin mitään, toivon että hän saa transpolilla diagnoosin, jonka jälkeen muutosprosessi voidaan käynnistää. Mikään ei tapahdu nopeasti sen jälkeenkään.
Transsukupuolinen veljeni on rohkein ja insipiroivin ihminen jonka tunnen. Hän on muuttanut ajattelutapaani. Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevaisena ihmisenä, mutta löydän nyt itsestäni jyrkempiä puolia. Aiemmin ymmärsin vähän kaikkia ja kaikkea, enää en jaksa hyväksyä ihmisiä, jotka tuomitsevat toisia heidän henkilökohtaisten valintojensa ja synnynnäisten ominaisuuksiensa perusteella.Mielestäni jokaisen tulisi kohdallaan pysähtyä ja kysyä itseltään: ”Mitä tämä minulle edes kuuluu”, ennen kuin laukoo mielipiteitä toisten, kenties täysin tuntemattomien ihmisten elämästä. Tajuan nyt itsekin aiemmin tuominneeni huomaamattani ihmisiä melko vähäisin perustein.
Olen usein hukassa sen suhteen, miten asiat pitäisi sanoittaa. Minulla riittää opettelemista siinä, että jatkossa kutsun siskoani hänen uudella nimellään ja vielä veljeksi. Ei ole yhdentekevää miten toisista puhumme, myös sanat voivat olla väkivaltaa. Nykyään kieltäydyin kuuntelemasta syrjivää puhetta sen kaikissa muodoissa ja kaikissa tilanteissa. Jos ihminen tulee eri kulttuuritaustasta voivat näkemykset esimerkiksi homojen ja naisten huonommasta asemasta olla syvälle juurtuneita ja voimakkaita. Vaikka tämä on monella tapaa ymmärrettävämpää kuin se, että sovinistisia homofoobikkoja on onnistuttu kasvattamaan vielä tämän päivän Suomessakin, kerron tasapuolisesti jokaiselle että koen moiset puheet ja asenteet loukkaavina.
En ikinä voisi muodostaa parisuhdetta ihmisen kanssa, joka kannattaa epätasa-arvoista ajattelua, kuten aiemmista postauksistani on kenties käynyt ilmi, olipa kyse sitten sukupuolisyrjinnästä tai suvaitsemattomuudesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Edellinen tapailemani mies lähti vaihtoon sillä sekunnilla kun hän päivitteli Enbuske, Veitola, Salminen-showssa vierailleen Iidan (kirjoittaa Lilyyn blogia Iidan matkassa) tilannetta, siis sitä että tämä odottaa lasta jolla on kaksi isäehdokasta. Ihan oikeasti! Keskitytään omiin elämiimme ja eletään se mahdollisimman hyvin. Se mitä naapurisi tekee, ei todellakaan kuulu sinulle eikä minulle!
Transveljeni on avannut silmäni sukupuolikeskeiselle maailmalle. Miehet vastaan naiset-asettelu on yhteiskunnassamme vahvassa ja omiaan tukemaan syrjintää. Monissa tilanteissa keskeistä on se, että kyseessä on ihminen, eikä niinkään se millaiset sukupuolielimet tällä ihmisellä on. Meille cis-heteroille (cis= vastakohta käsitteelle trans) on itsestään selvää, kumpaan pukuhuoneeseen menemme, minkä kohdan kaavakkeessa ruksitamme tai jopa se, millaisia asioita meidän oletataan sukupuolemme perusteella osaavan. Ja kuitenkin juuri me näemme vaivaa sukupuolisensitiivisyydestä ja tuomitsemme sen turhana. Me, joiden persettä se asia ei kaiva lainkaan.
Entinen siskoni ja nykyinen veljeni vaihtoi nimensä virallisesti tänään. Huomaan etten ole vieläkään päästänyt täysin irti vanhasta ja tuntuu surulliselta ”haudata” hänen naispuolinen minänsä, joka on ollut minulle hyvin rakas koko elämäni ajan. Se on kuitenkin hänen toiveensa ja tämä muutos tekee hänestä varmasti onnellisemman ihmisen. Tärkein asia, jonka tämä tilanne on minulle on opettanut että maailma ja asenteet muuttuvat kun niitä muutetaan.
Kiitos urhea isoveljeni, että olet juuri sinä <3
LUITKO JO: