Tämä juttu lasketteli omille teilleen jo viikonloppuna, mutta ei anneta sen häiritä, olkaatte hyvä:

Neiti X:  Tuossa aiemmin mainitsin Junnusta numero 2. Tämä nuori mies osui kohdalleni ystävänpäiväviikolla. Sillä samaisella viikolla, kun mr. Riesling ilmoitti valinneensa exänsä sijastani. Tästä sitten hiukan närkästyneenä halusin itselleni vähän piristystä.

Työviikko oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä mitään varsinaisesti potentiaalista ollut kiikarissa. Junnu #2 viritteli mukavan oloista keskustelua Tinderin puolella ja puhettakin oli josko viikonloppuna näkisimme. Omien ajatusten karkaamista jutustelun lomassa ei ainakaan helpottanu se, että olin käynyt katsomassa Fifty shades of greyn Finnkinon punaisilla penkeillä.  Köykäisestä elokuvasta huolimatta himot olivat heränneet henkiin.

Deittipäivä koitti. Työpäivän päätteeksi olin – monella tapaa – nälkäinen. Sovittiin, että käydään kaupasta hakemassa laskiaispullat ja tullaan mun luo kahville (Note to self: ei suositeltavaa). Jännittyneenä odottelin tyyppiä tapaamispaikalla ja yllätyin taas positiivisesti: pitkä ja söpö kundi, mutta 3 – 4 vuoden ikäero näkyi kuitenkin olemuksessa. Tyyppi ei täten herättänyt suurempia tuntemuksia ja deitit oli osaltani pistetty pakettiin.

Junnu#2 maksoi pullat, koska lupasin keitellä kahvit. Kahvit juotiin ja sitten jaariteltiin. Tyyppi oli kova puhumaan; itsestään, työstään, rahasta, sekä siitä mitä kaikkea kivaa sillä saa kun sitä on. Valitettavan hyvä olen esittämään kiinnostunutta ja kuuntelemaan, vaikka aihe ei kiinnostaisi pätkääkään ja tämä nyt kostautui.

Pahinta kahvitteluissa omassa kämpässä tuntemattoman kanssa on se, jos tyyppi ei tajua poistua. Niin tyly en ole, että kehotan vierasta poistumaan. Noin pari tuntia istuskeltuaan ja kelloaan (muka huomaamattomasti) vilkuiltuaan Junnu#2 viimein ilmoittaa poistuvansa. Puhetta jatkosta ei ole, eikä tule. Vaivihkaa poistan tyypin matcheista seuraavana päivänä.

Onko teille tullut vastaan tilanteita, mitkä ovat tuntuneet ikuisuuksilta?