Viiniä ja raitiovaunuja

Neiti X: Oli synkkä ja lumimyräkkäinen yö, kun yksinäinen neito selasi tylsyyksissään Tinderin alati huononevaa valikoimaa kotonaan. Kuinka ollakkaan pian matchiksi napsahti herrasmies, joka oli seppä kultasormuksia takova..

Sitten asiaan. Elikkä kohdalle napsahti tyyppi, olkoon hän jatkossa Seppä, jolla oli taiteellista silmää ja juttukin luisti varsin mukavasti siihen malliin, että kuvittelin mielessäni tyypin jo suunnittelemassa uniikkeja kihlasormuksiamme. Sovimme tapaamisen iltana, jolloin ulkosalle ei ollut asiaa. Sain päähäni idean lähteä Helsingin sightseeing-ajelulle raitiovaunulla, ja koska tyyppi ei ollut aivan paikallisia, pakkasin asianmukaisesti mukaan pullon hyvää viiniä ja Helsinki-tietouteni.

Tavatessamme seppä ei aluksi tunnistanut minua, mutta suli lopulta hymyyn minut nähdessään. Sain kunnian olla Sepän ensimmäinen tinder-deitti, joten jännitystä oli ilmassa puolin ja toisin. Hyppäsimme raitiovaunuun numero kolme ja minä korkkasin viinipullon. Olin varustautunut oikein kertakäyttölaseilla, mutta seppä oli sitä mieltä, ettei tällä reissulla laseja tarvittu.

Viini maistui ja raitiovaunun numerokin vaihtui matkan varrella kolmosesta kakkoseksi ja takaisin. Kallion päädyssä jäimme pois ja vierailimme pienessä oudossa kuppilassa, josta jatkoimme matkaa paikalliseen pizzeriaan. Viinipullon, muutaman siiderin ja pizzan jälkeen olin sen verran humalassa  kello oli jo sen verran, että oli mentävä nukkumaan. Hyvästelimme sepän kanssa halauksin ja sovimme olevamme yhteyksissä viestitse.

Seppä kyselikin kuulumisia tasaiseen tahtiin, mutta aikataulujen sovittaminen yhteen oli erittäin haastavaa. Kärsimättömänä naisena taisinkin sitten päästää tämän takojan menemään. Seppä oli asiasta harmissaan, mutta ymmärsi tilanteen. Jälkeenpäin mietin, että mitäpä jos olisinkin jaksanut odottaa. Toisaalta jossittelu on turhaa ja paremmin tulee toimeen jatkossa, jos toisestakin osapuolesta löytyy hiukan kärsimättömyyttä.

picky

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Vihdoin deiteillä

Neiti Y: MA eli miehetön aikakausi tuli vihdoin päätökseen. Jotain sattumuksia ja tapahtumia on ollut näidenkin deittien jälkeen, mutta kaikki aikanaan. Kerrotaanpa siis ensin tarina silmälasimiehestä.

Pitkän hiljaisen jakson jälkeen tuntui, että seuraelämäni on kuihtunut olemattomiin. Muusikon jälkeen olin viettänyt hiljaiseloa toivoen, että tapaan kuuman ja minulle täydellisen tyypin ilman Tinderöintiäkin. No enpä tavannut. Missä miehiä tavattiin ennen Tinderiä – kysyn vaan. Hiljaiseloon kyllästyneenä napsautin Tinderin auki ja selasin aikani latteaa tarjontaa.

Tiedättekö sen tunteen, kun ruutuun vilahtaa niin silmää miellyttävä tyyppi, että on pakko vähän mutista ääneen, että tulispa match tulispa match pliis pliis. Tällä kertaa Tinder-jumalien rukoileminen toimi ja matchattiin. 

Tyypissä miellyttivät lempinimensä mukaisesti tyylikkäät silmälasit, hyvä katse ja omaa silmää miellyttävä hiustyyli. Näiden speksien perusteella aloin viritellä keskustelua. Kävi ilmi, että mies oli kaupungissa työmatkalla. Niimpä sovimme tapaamisen omalla skaalallani ennätysajassa ja piakkoin istuimme jo silmälasimiehen kanssa yksillä.

Tyyppi oli ulkoisesti hyvinkin viehättävää materiaalia, eikä siinä sisuksessakaan mitään vikaa ollut. Molemmille kuitenkin kävi nopeasti selväksi, että tässä istutaan nyt lipittämässä juomaa kaverillisessa hengessä, koska kipinä puuttui täysin. Vietimme kuitenkin hauskan illan kaverillisessa hengessä, minkä jälkeen saatoin miehen tapaamispaikalle, kiitin kivasta illasta ja käänsin kurssin kohti kotia.

Deittien jälkeen mieli oli kuitenkin korkealla – peli oli taas avattu pitkän off-seasonin jälkeen.

self-five.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus