Meet the parents

Neiti X: Tänä viikonloppuna koittaa se hetki, kun vien toisen puoliskon ensimmäistä kertaa omien vanhempieni luo. Matkattavana on useampi tunti ja tarkoitus olisi viipyä pitkä viikonloppu vanhempieni luona. Pojan vanhemmat tapasin itse muutamia viikkoja sitten, ja he olivat varsin leppoista porukkaa. Viime viikonloppuna kävimme vuorostamme hänen veljensä ja tämän vaimon luona. 

Tapaaminen oli rento, mitä nyt silmäpareja oli useampi, koska kyseessä olivat pienimuotoiset illanistujaiset. Sillä aikaa kun miehet istuivat saunassa ja tenttasivat poikaystävääni, minä istuin sohvalla tentattavana naisten puolesta 😀 Selvisin ilmeisesti kunnialla.

Omat vanhempani ovat myös varsin rentoja. Isäni kuultua, että tapailen uutta ”kloppia” hän vain tokaisi että ”Vai oot kesäkollin ottanu, syksyllähän tuo joutaa sitten ulkoruokintaan.” Ensimmäisen poikaystäväni tavatessaan hän mainitsi ruokapöydässä humoristisesti viskaavansa tyypin virtaan.. Exäni meinasi krapuloissaan tukehtua ruokaansa 😀

Vanhempien tapaaminen on aina jännittävää ja tavallaan taas askel vakavampaan suuntaan, joten kertokaapas omia kokemuksianne vanhempien ensi tapaamisesta puolin ja toisin ja toivottakaa onnea koitokseen 😉

tentti.gif

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Miksi juuri hän? – jaa tarina parisuhteestasi

Neiti Y: Parisen viikkoa miehetöntä aikaa viettäneenä voin sanoa, että ihan hyvin on mennyt. Vanhoihin tapoihin olisi selkeästi helppo palata. Olen lukemattomia kertoja saanut itseni kiinni pohtimasta sitä, pitäisikö kutsua joku tyyppi vähän kyläilemään. Näinä hetkinä olen kuitenkin hengittänyt syvään ja kirkastanut tavoitteet mielessäni: jotain merkityksellisempää kiitos!

Olen kaikkien self help -gurujen kanssa yhdestä asiasta samaa mieltä: haaveilu ja unelmointi auttaa tavoitteiden saavuttamisessa. Duunikentälläkin yleensä alkaa tapahtua, kun itsensä pystyy nauramatta tai nolostumatta kuvittelemaan haluamaansa hommaan. Kokeillaan siis samaa tässäkin ja hekumoidaan hyvillä parisuhteilla.

perfect.gif

Siispä oikeita parisuhdestooreja kehiin! Kerro, miten olet löytänyt HYVÄN parisuhteen. Mikä suhteessa ja kumppanissa on tai oli kultaa? Sillä ei ole väliä, oletko tuossa suhteessa enää – myös menneisyyden hyvät suhteet otetaan ilolla vastaan.

Suhteet Rakkaus