Tinder: Meille matka on määränpää
Tätä blogia on pistetty pystyyn useamman viinipullon ja kantabaarissa istutun illan ajan. Tänään oli kuitenkin se päivä, kun ajatukset ja visiot näkivät päivänvalon täällä Lilyssä.
Kirjoitamme blogia sekä yksin että yhdessä. Jotta Tinder-deittejä tulisi myös lisää, kirjoitamme blogia nimimerkeillä neiti X ja neiti Y. Jokaisessa postauksessa käydään läpi ainakin yksi mennyt, nykyinen tai tuleva Tinder-keissi. Blogi tarjoaa vertaistukea kaikille Tinder-metsässä suunnistaville: toivotaan, että hyviä rasteja löytyy.
Aloitetaan siitä, mistä kaikki alkoi, eli ensimmäiset Tinder-deitit:
Neiti X:
Joulu 2013: Ystävä kehuu Tinder-sovellusta. Lataan tinderin samana iltana kotona ja aloitan miehien selaamisen. Tarjonta ei suoraan sanottuna päätä huimaa.
Tammikuu 2014: Ensimmäiset deitit koittavat. Whatsappiin on siirrytty ja keskusteltu on viikkoja. Mies on kotoisin samasta kaupungista kuin minä ja tuntuu olevan ainakin huumorin puolesta samalla aaltopituudella. Sovimme, että käymme kahvilla. Jännittää tavata ensimmäistä kertaa täysin itselle tuntematon mies Tinderin kautta.
Deitit: Istun ratikassa jännityksestä soikeana. Olemme sopineet tapaavamme senaatintorilla. Jään pois ratikasta ja kävelen kohti tapaamispaikkaa. Ensivilkaisulla en tunnista miestä, katse nauliutuu Jalaksen työmaihareihin. Tervehdin miestä epäuskoisena ja esittäydyn. Kohtaan Tinderin nurjat puolet heti ensikättelyssä: kuvien luoma illuusio ei vastaa todellisuutta. Mietin, voinko kääntyä kannoillani ja lähteä pois.
Kävelemme vaivautuneessa ilmapiirissä läheiseen kahvilaan. Matkalla ”Jalas” ilmoittaa ylpeänä googlettaneensa minut ja alkaa kysellä asioita minusta googletuksen pohjalta. Total turn off.
Tuskallisen pitkän kahvittelun jälkeen: Tiivistettynä deitit olivat kuin huono työhaastattelu höystettynä tissien tuijotuksella. Kahvien jälkeen Jalas kyselee jatkotapaamista, mutta ilmoitan kohteliaasti tapaamistemme olevan tässä. Jatkamme matkaa eri suuntiin: nousen ratikkaan takaisin kohti Kalliota.
Näin pohjalta on suunta vain ylöspäin. Seuraavana vuorossa mies pohjoisesta.
Neiti Y:
Lokakuu 2014: On erottu, karattu ja asetuttu omaan asuntoon. Tinder-sormea alkaa syyhyttää siihen malliin, että sovellus on pakko vihdoin ladata. Säikähdän, kun ensimmäinen match alkaa jutella minulle: mitä vastaan? APUA?! Toivun järkytyksestä kuitenki nopeasti ja alan totutella vapaan naisen rooliin.
Viikko Tinderissä: Lyhyestä välimatkasta alkanut keskustelu on päätynyt siihen, että laittelemme toisillemme viestejä yhteisiksi todetusta ruokakaupasta ja yhteisiltä pysäkeiltä. Kerron, etten ole käynyt vielä yksilläkään Tinder-deiteillä. Deiteille meno jännittää liikaa, olen ollut ”deiteillä” viimeksi lukioaikana. Päädymme spontaaneille lauantai-iltapäivän deiteille baariin, joka on asuntojemme puolimatkassa.
Deitit: Mies on myönteinen yllätys. Kutsutaan miestä tässä ”huikaksi”. Deitit alkavat hyvin: huikka halaa hyvin ja on pitkä. Turn off tulee kuitenkin tiskillä. Päädymme yhteisestä päätöksestä tilaamaan alkoholia, vaikka kello ei ole vielä ylittänyt virallista cocktail hourin -rajaa. Baarimikko olettaa, että mies maksaa molempien juomat, koska tilaamme juomat yhdessä. Huikka päättää kuitenkin pelastaa tilanteen ja ohjeistaa baarimikkoa kysymällä, voisiko juomat saada erikseen. Kyseessä on siis todella _halpa_ paikka, joten juomiemme yhteissumma ei päätä huimaa.
Tässä kohtaa on sanottava, että en oleta automaattisesti deiteille mennessäni, että mies maksaa juomat. Kuitenkin se, että mies katsoo asiakseen korjata baarimikon oletuksen työkeällä äänensävyllä edes katsomatta minua, saa olon tuntumaan halvalta. Deitit on taputeltu minun osaltani jo tässä vaiheessa. Siirrymme istumaan ja juttelemme ihan mukavissa tunnelmissa. Huomaan kuitenkin deittien ensijännityksestä toivuttuani, että huikka hörppii lonkeroaan melko nopeaan tahtiin. En voi olla miettimättä, haluaako huikka nopeasti minusta eroon. Lopulta huikka saa lasin pohjan näkyviin ja kaverikin jo kuulemma odottaa. Hätäinen halaus ja nähdään. Ensimmäiset Tinder-deitit on käyty.
Tarina jatkuu siten, että päädyn myöhemmin ehdottelemaan huikalle fwb-suhdetta. Huikka suostuu.
Kuulemme mieluusti kommenttiboksissa muiden ensimmäisiä deittikokemuksia Tinderistä tai IRL. Jaa parhaat ja pahimmat kokemukset!