Treeniviikonloppu

Neiti X: Edellisessä postauksessa mainitun kaksilahkeisen kanssa on varsin mukava viettää aikaa, oleminen on vaivatonta ja helppoa. Makkarin puolellakin hommat luistavat, mutta tyyppi ei omista suullisia taitoja. Miehen aiemmassa suhteessa nainen ei pitänyt suuseksistä ( voi mistä onkaan jäänyt paitsi ) ja täten tyypin ei ole tarvinnut kyseisiä taitoja harjoittaa laisinkaan.

Ymmärrän tilanteen sikäli, että ensimmäinen poikaystäväni oli kyseisissä toimissa surkea, enkä ensikertalaisena osannut häntä neuvoa. En siis itsekään luonnollisesti tuolloin pitänyt alakerrassa vierailusta ollenkaan. Hiljattain tilanne kuitenkin korjaantui, kun kohdalle osui suoranainen monitaituri ja taivaan portit aukenivat myös neiti X:lle.

Neiti Y: Myös täällä kamppaillaan AIVAN SAMAN aihepiirin parissa. Saimme tästä Neiti X:n kanssa makoisat naurut, kun tilanteiden samankaltaisuus selvisi. On täysin ymmärrettävää, että kaikki naiset eivät pidä suuseksistä, eikä tarvitsekaan. Omalla kohdalla kyseinen ruokalaji kuuluu kuitenkin top-listan kärkikahinoihin, joten opetushommiinhan tässä pääsee.

Onneksi näillä oppitunneilla oppilasta ei tarvitse patistaa hommiin, vaan motivaatio on jostain syystä kunnossa ihan ilmankin.

sogood.gif

Siispä hommiin! Molemmat neidit kaipaavat vinkkejä, kokemuksia ja huikeita (ja myös niitä surkeita) kehitystarinoita kaikenlaisista seksitreeneistä…

Neidit toivottavat antoisaa viikonloppua!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.