Mitä jos olisin valinnut toisin? Kaikissa niissä käänteissä, joita elämässä on ollut – olisinko onnellisempi nyt? Aina välillä huomaan miettiväni uudelleen omia valintojani ja tekosiani. 

Ensimmäisen varsinaisen poikaystävän kanssa olin aika onnellinen. Tyytyväinen. Ystävät väittivät, että tyydyn liian vähään ja saisin paremman. No.. En nyt tiedä, ei se nyt ihan niin ole mennyt. Toisaalta olen onnellinen, että kaikki meni niinkuin meni. Ja vielä yllättävän kivuttomasti. Seuraavan poikaystävän kanssa vähän sama juttu. Ensimmäisen lisäksi seuraava tosin oli epäluotettavuuden lisäksi myös aika laiska ja aikaansaamaton. 

Hah, en itsekään ole mikään täydellisen ihmisen roolimalli.

Tällä hetkellä taas on niin monta projektia menossa, että en tiedä mihin kohtaan saisin mahtumaan ihanan, täydellisen miehen (..siis minkä?) ja siihen sitten vielä vauva kaupanpäälle. Ystävän menevät naimisiin ja saavat ihania vauvoja, elävät elämäänsä eteenpäin. Pikkuhiljaa olen alkanut kuulemaan sitä ikuista kyselyä, että jokos on poikaystävä löytynyt. No, tavallaan on – montakin, erilaista ja välillä vielä yhtäaikaa. Saattais mennä monellakin kyselijällä naama ruttuun kun alkaisin näitä suhdekuvioitani selvittämään. 

Vihasin lapsia, kunnes tajusin, että rakastan lapsia.

Miten ihminen voi yhtäkkiä tajuta, että haluaakin jotain aivan muuta elämältä, kuin mitä on luullut? Mitä helvettiä? Mun elämältä on mennyt pohja. Luulin, että olen yksinäinen susi, nuorehko, seksikkäästi omasta tahdostaan käytännön sinkku. Ja totuus onkin, että vauva pitää saada. Ja siis sinkkuhan olen varmasti oman hankaluuteni ja vittumaisuuteni takia. Älkää käsittäkö väärin, nuo kaksi ominaisuutta on olemassa kaiken tän mun ihanuuden keskellä ihan puoliksi salaa, mutta välillä ne ottaa ylivallan. Oma osuutensa tähän jäätävän vauvakuumeeseen on tietysti se, että aloitin viime syksynä sosionomiksi opiskelun ja kaikkien (erityisesti minun) yllätykseksi valitsin varhaiskasvatuksen suuntauksen. Mitä tapahtuu?

(Kuva: Pixabay)