Kaikessa soi klasari

Kuinka mainio ilmiö onkaan, että kun alkaa virittäytyä jonkin asian aaltopituudelle, universumi tuntuu kuin kutsusta lähettävän asiaan liittyviä vinkkejä. Yhtäkkiä klasaria on joka puolella. Ja sehän sopii tiedonjanoiselle kulttuurihupakolle!

Universumin vinkki nro 1

Juoksulenkillä päädyin puoliksi sattumalta kuuntelemaan Ylen Areenasta Radio 1:n ohjelmaa Välilevyjä (lempiradio-ohjelmiani noin viiden vuoden takaa, luulin sen jo ajat sitten kadonneen lähetysvirrasta). Alun perin maanantaina 24.9 lähetetyn ohjelman otsikko oli ”Kuuntelepa tätä!” ja siinä esiteltiin amerikkalaisen musiikkitoimittaja Alex Rossin kirjaa Listen to this!

 

Radio-ohjelman esittelytekstissä kirjoitetaan, että opus on ”sikäli erikoinen klassisen musiikin kirja, että se on myynyt miljoonia”. Toimittaja Kare Eskolan (joka btw yhdistää ohjelmissaan onnistuneesti sivistyneen sävyn kepeän humoristiseen otteeseen) tunnin mittainen alustus sai minut vakuuttuneesi siitä, että kyseessä on vallan vastustamaton teos. Välilevyissä soitettiin Rossin esittelemiä biisejä ja musiikillisia ilmiöitä sekä annettiin näytteitä siitä, miten hän nivoo esimerkiksi Claudio Monteverdin 1600-luvulla säveltämän ”Lamento della ninfan” Bob Dylanin ”Simple Twist of Faten” bassokuljetukseen. Juuri tällaista viihdyttävää valistusta kaipaan! Aion hankkia teoksen käsiini välittömästi. Ja kirjoittelen sitten lisää.

Ane Brunin versio Claudio Monteverdin ”Lamento della ninfasta”.
Universumin vinkki nro 2

 

Haruki Murakamin romaani Sputnik – rakastettuni osui koriin kirjastossa. Alkuosiossa henkilöhahmot Sumire ja Miu huomaavat löytävänsä yhteisen sävelen (heh) – klassisesta musiikista.

He molemmat rakastivat pianomusiikkia ja olivat vakuuttuneita siitä, että Beethovenin sonaatti nro 32 oli musiikin historian ehdoton huippu. Ja että Wilhelm Backhausin verrattomasta sonaatin tulkinnasta Decca-yhtiölle oli tullut tulkinnan mittapuu. Kuinka kiehtova, sykkivä ja hyväntuulinen se olikaan!

Vladimir Horowitzin monauraaliset levytykset Chopinista, erityisesti scherzot, ovat sävähdyttäviä, eikö totta? Friedrich Guldan esitykset Debussyn preludeista ovat henkeviä ja ihania (…).

Hieman myöhemmin toisessa tilanteessa ”kahvilan katossa olevista kaiuttimista kuului Astrud Gilberton laulama vanha bossa nova -kappale, ’Vie minut Aruandaan’, hän lauloi”.

Oi, kuinka rakastankaan kirjoja, jotka tarjoavat soundtrackin lukemisen taustalle! Joskaan en voi olla Sumiren ja Miun kanssa ainakaan vielä samaa mieltä tuosta Beethovenin sonaatista. Kuuntelin Spotifysta Wilhelm Backhausin tulkintaa enkä voi myöntää tunteneeni tulkintaa ”kiehtovaksi, sykkiväksi ja hyväntuuliseksi”.

Universumin vinkki nro 3

Applen kotisivulla oli aamulla tribuutti vuosi sitten edesmenneelle Steve Jobsille. Kiinnitin heti huomiota taustalla soineeseen sellokappaleeseen. Kyllä, Bachia! Sitähän juuri viikonloppuna kuuntelin. Kyseessä oli sellosarja no. 1, G-duuri. Tykkään.

Tämä biisi on muuten tribuuttia käsittelevän nettiartikkelin erään kommentoijan mukaan aikamoinen presishitti (Jenkeissä?): ”It seems to have become a go-to piece for stately presentations. Colbert used it last week in his ”elegant” re-presentation of Romney’s comments caught at a private fundraiser.”