Klasari mix tape

Iik. Ensimmäinen kuukausi on melkein paketissa, ja viimeisen reilun viikon verran aika on ollut todella kortilla. Miten tässä näin kävi? Kunnioitus pidempään bloganneita kohtaan nousee, itsellä tiukka duuniputki ja lomamatka verottivat todella potentiaalisia pohdiskelutuokioita. Viimeiset klasaripostaukset edessä.

Nyt ei ole enää aikaa syventyä yhteen tyyppiin kovinkaan pitkällisesti, joten päätin ottaa irtokarkkimeiningin ja maistella yhtä sun toista näiltä tyypeiltä, jotka – syystä tai toisesta – eniten kiinnostavat.

Antonin Dvoràk

Tätä ”medium romanttista” tsekkiläissäveltäjää kohtaan tunnen vanhastaan jotain epämääräisiä sympatioita (eli kymmenvuotiaana multa olisi varmaan saanut pikkuvanhan syväanalyysin). Kun nyt kuuntelin takuuvarman Humoreskin lisäksi jotain muita biisejä, tykkäsin edelleen. Luulen että osasyy on kansanmusavaikutteilla, joista esimerkiksi Get into classical -sivustolla mainitaan. 

Aikamoinen vilkkusilmä viulisti David Garrett tyylittelee menemään.
Bela Bartok

”Organic, folksy, schizophrenic.” Unkarilainen Bartok on mielestäni jostain syystä myös tosi kiehtova. Luulen että tunnen vetoa näihin kahteen em. säveltäjään jo ihan nimienkin vuoksi, ne on vaan foneettisesti tosi toimivia, tekee mieli toistella. Lisäksi myös Bartokin kohdalla mainitaan kansanmusiikkivivahteet, jotka ilmeisesti on mulle nyt hyvä juttu. Muistan joskus pianotunneilla jotain Bartokin kappaleita hakanneeni, ja muistaakseni ne olivat harvinaisen kivoja tapauksia muuten usein vähän puuduttavan ohjelmiston seassa.

Bartok kuulostaa jotenkin elokuvalliselta, ja aika monissa elokuvissa sävellyksiä on näemmä esiintynytkin, kuten Hohdossa ja Being John Malcovichissä.

Tätä videota joku kommentoi YouTubessa täydelliseksi lokakuun musiikiksi, ja sehän sopii meille.
Herman Berlioz

Superromanttinen Berlioz kiehtoo kahdesta syystä: Morse ja Nizza.

morse_auto.jpg

Herrasmiehet harmaissa. Kuvan lähde.

Iki-ihana komisario Morse tunnetusti suurkulutti klassista musaa ja tuhahtelee Lewisille, joka ei ihan ymmärrä säveljumalien autuaaksi tekevää vaikutusta. Berlioz on yksi Morsen suosikeista joista hän blaastaa alaiselleen, ja säveltäjän ympärille jopa kehiteltiin yhden jakson juonta. Taatusti syy tutustua tyyppiin.

How nice! Nizzaan liittyvän Berlioz-tarinaan törmäsin, kun vierailin kaupungissa joitakin vuosia sitten. Provence ja erityisesti Nizzahan on aivan mielettömän upeita paikkoja, eikä ole vaikea kuvitella, että niille seuduille on menettänyt sydämensä historian saatossa yksi jos toinen. Kuulemma nuori Berlioz oli Roomassa opiskellessaan saanut kuulla, että hänen mielitietyllään oli Pariisissa toinen heila. Kuumaverinen Berliozhan ei moista sietänyt vaan suuntasi suoraan kohti kotikaupunkiaan aikeinaan poistaa päiviltä niin petturisuttura kuin vieras miekkonen. Matkalla tapahtui kuitenkin jotain, mikä muutti suunnitelmat: Berlioz pysähtyi Nizzaan. Ja kuinka ollakaan, leppeän aurinkoisen rannikon ilma tyynnytti hänen mielensä. Lopulta hän sanaili: ”oh, Nizza, kuinka kukaan voisi olla täällä vihainen”. Rakastan tuota anekdoottia aivan kuten rakastan Nizzaakin. Voisin siis ehkä kuvitella rakastavani myös Berliozia.

Symphonie Fantastique, osa 1 vaikuttaa suosituimmalta Berliozin biisiltä.

 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Pientä paniikkia ja yksi Beethoven

Oi voi. Tämä viikko on laittanut blogin todelliseen testiin. Kun työpäivät venyvät ympäripyöreiksi, klasariprojektiin on voinut vain luoda kaihoisia katseita.

Tajuan jo nyt, etten ehdi kirjoittaa kaikista niistä jutuista mitä alkukuusta mielessä liikkui. Ja tämä fiilis tulee varmasti vastaan joka kuukausi, joten todellinen tsemppihenki on tarpeen, ettei tule vedettyä leukaa rintaan, peittoa pään päälle ja unohdettua koko juttua.

Onneksi pitkienkin duunipäivien taustalla on soinut klasari. Niinpä olenkin päässyt tähän herraan, joka on niin household name, että 90-luvulla hänen mukaansa nimettiin eräs älyvapaissa amerikkalaisissa lastenelokuvissa seikkailut bernhardinkoira (ne leffat olivat lapsena tietty mun suosikkeja).

Ludvig Van
beethoven-twitter2.jpg
Poster boy Beethoven – joku visersi vitsin säveltäjistä. Kuvan lähde.

Kuten Bach, myös Ludvig van Beethoven (1770-1827) oli saksalainen säveltäjä, kotoisin Bonnista. Kuten Mozart, Beethovenkin osoitti suurta musiikillista lahjakuutta jo nuorella iällä, mutta Beethovenin stoorissa lapsinerous ei korostu samalla tavalla kuin itävaltalaisen kollegansa tapauksessa. Ja aivan kuten sekä Bachin että Mozartin kohdalla, myös Beethovenista voitaisiin sanoa, että hän on maailman kaikkien aikojen kuuluisin ta paras säveltäjä. Chacun son gout. Moni saattaa muistaa kuulleensa säveltäjästä, joka vanhetessaan kuuroutui – no, se oli juuri Beethoven. Hän jatkoi silti säveltämistä!

Olen oppinut, että 1800-luvun alussa tapahtui siirtymä klassismin kaudesta romantiikkaan – ei tietenkään yhtäkkiä. Mutta vähitellen mittaan säveltäjät alkoivat kokeilla uudenlaisia musiikin rakenteita ja erilaisia instrumenttien komboja, ja se heppu, joka oli ilmeisesti kaikkein vaikutusvaltaisin, oli juurikin Beethoven. Siirtykäämme romanttisiin tunnelmiin.

Romantiikka (1800-1910)

Pitipäs ihan luntata, mitä tuli laitettua romantiikan vuosiluvuiksi aikakausien yleispostauksessani. Alku- ja loppuvuodet vähän vaihtelevat lähteestä riippuen. Tuo yllä näkyvä on jonkinlainen konsensus.

Aiemmin kerroin, mitä mieleeni tulee sanasta barokki, näin kylmiltään about vuosikymmen yliopiston ekojen luentojen jälkeen. Romantiikasta mulle tulee mieleen ensimmäisenä äkkiseltään tämä:

220px-caspar_david_friedrich_032.jpg

Vaeltaja sumumeren yllä (Der Wanderer über dem Nebelmeer, 1818). Niin ikään saksalainen romantikko Caspar David Friedrich maalasi. Kuvan lähde.

Ei siis mitään siirappista söpöilyä, vaan jylhä maisema ja myrskyävä mieli. Luotto-openi, sivusto Get into classical muotoilee asian näin:

So what’s Romantic? Well it isn’t called that because it’s a soundtrack to bouquets of flowers and walks on the beach in the rain. It’s romantic in a less modern sense of the word, which we might nowadays call “soulful”. It was soulful because up until that point music had generally been pretty boring. There were a few exceptions of course, but the bulk of what most composers had been writing was quite literally background music for rich people’s parties. 

Auts. Nyt ei kyllä varmaan Mozart & co tykänneet. No, tuosta tylsyydestä voi olla montaa mieltä. Ehkei kirjoittajakaan ole ollut aivan täysin vakavissaan.

Beethoven-suosikkeja

Beethovenin tunnetuin sävellys on 5. sinfonia (ta-ta-ta-taa, ta-ta-ta-taa…). Muita ”niin siis tää on tää” -efektin aikaa saavia biisejä ovat mm. Kuutamosonaatti ja Für Elise (tai kuten se meillä tunnetaan, ”buranalle” – ei ehkä vuosiin ole käytetty särkylääkemainoksissa, mutta edelleenkin muistan ne piinaavasti väärin soitetut ekat pianosoinnut). 

Omaksi ehdottomaksi suosikikseni on muotoutunut, ei 5. eikä usein hehkutettu 9. sinfonia, vaan 7. sinfonia, erityisesti sen II osio:

http://www.youtube.com/watch?v=4uOxOgm5jQ4

Ihastuttavan majesteetillista, vääjäämätöntä, käy sydämeen.

Ja arvatkaapa mitä? Koko sinfonian pystyy sekä kuuntelemaan että katsomaan Areenasta – RSO nimittäin esitti sen Musiikkitalossa aiemmin tässä kuussa Esa-Pekka Salosen johdolla! Ei siis haittaa vaikka asuisi kaukana kulttuurikarkeloista, nyt on tarjolla tällaista herkkua ihan kotisohvalta käsin. Enjoy!

http://areena.yle.fi/tv/1703231

salonen_iso.jpg

Esa-Pekka paikkasi Sir Robert Norringtonia, ja sehän kelpaa meille. Kuvan lähde.

Olen miettinyt, että selviäisin varmaan helpommalla, jos kirjoittelisin vähemmän. Mutta tää nyt tuntuu olevan mun staili, ainakin osassa postauksia. Kun myöhemmin muistelen näitä projekteja, saatan arvostaa.

 

Suhteet Oma elämä Musiikki Suosittelen