Ihkut lukijani (tiedän teitä olevan ainakin kaksi, vuhuu!), älkää erehtykö luulemaan, että oon saanut kamerani roudattua jollekin reissulle mukaan. Nää kuvat on vaan oikeesti kivoja ja hienoja siksi, kun uusi ystäväni räpsi niitä hieman KÖHHH laadukkaammalla puhelimellaan kuin mun on. Eli ykskään ei ole mun ottama.

Olin sopinut yhden työkaverin kanssa, että tavataan juhannusaattona kello viisi Battery Parkissa, siellä oli ruotsalaisten isot midsummerfestivaalit. Huikkasin vielä toimistolta lähtiessäni toiseen duuniin, että soittelen kunhan pääsen. No lähdin neljän jälkeen metrolla kohti Manhattanin eteläkärkee, soitin sille tyypille kun pääsin perille eikä hän vastannut. Soitin uusiksi muutaman kerran, eikä mitään. No tunnin odottelun jälkeen oli pakko todeta, että minulle on tehty elämäni ensimmäiset oharit. Hieman tunsin oloni yksinäiseksi, kun joka puolella näin kaveriporukoita ja perheitä juhlimassa, syömässä ja juomassa. Mä olen iso tyttö ja kestän kyllä, jos joku sanoo, että me ei haluta olla sun kanssa leiki yksinäs typerä. Mutta oharit? Aika lame. Ei olla kakkosluokalla enää. En oo häntä nähnyt sen koommin toimistolla, mutta en kyllä oo saanut minkäänmoista selitystä tai pahoittelujakaan. Kohteliasta 🙂 Tässä aikani paasatessa tuli mieleen, että oon tainnut ite olla vähän samanlainen doody head joskus. SORGE KAMUT.
No sit mietin siinä istuessani, että vaihtoehtoina on olla säälittävä ja lähtä kotiin viettää juhannusta yksin, TAI pörrätä yksinään siellä (ja olla hieman säälittävä enivei). Sitten tajusin, että tyttö jonka huoneessa asun, jätti mulle kaverinsa siskon puhelinnumeron (joka oli täällä käymässä). Arvelin, että hää kun on ruotsalainen niin luultavasti on paikan päällä itsekin. Ja voi että, olihan hän ja ystävänsä kanssa. Heidän nimet on nyt S ja J, koska en halua kenenkään muiden nimiä tänne luvatta laittaa. Tavattiin ja meistä tuli hetkessä ylimmät ystävykset. We had the best time ever, syötiin mansikkakakkua ja juteltiin kaikesta ja tuijotettiin ihmisiä. Ruotsalaiset on hassuja. Ne rakensi sellasen ison tankotyyppisen jutskan, jonka ne päällysti miljoonilla kukkasilla. Sitten siellä soitettiin jotain tanhua ja tyypit humppasi onnessaan tän horsmatangon ympärillä. Ihmiset perheineen istui pikniköimässä vilteillään, tai hengailivat porukoissa pöytien ääressä. Kaikilla kaks-kolmekymppisillä tytöillä oli valkonen mekko (kuulema tapa juhannuksena ja kesällä ylipäätään) ja tukassa seppele. Sen ikäiset pojat oli just niin stereotyperuotsalaisia, hipstereitä mutta hirveen sliikkejä sellasia, siis tiiättekö sen tyylin, että ollaan olevinaan boheemeja mutta jokainen vaatekappale ja asuste on mietitty kuitenkin vimosen päälle ja kaikki on maksanut vähän liikaa. Meikä soluttauduin siis mustissa tekonahkashortseissa ja räikeenkuviollisessa napapaidassani joukkoon loistavasti!

Siinä J:n kanssa mussutamme mansikanmollukkakermakakkua. En oo kakkuihminen oikeestaan, mutta täytyy sanoo, että oli mukava saada pieni palanen Suomen kesää lautasella. Siellä hohkaa sopivasti sopimattomat kirkkaanvihreet kynsilakkanikin.

Ton sinisen teltan takana kököttää vapausmuikkeli roihunsa kanssa. Tuli vähän semmoinen tunne, että Statue of Libertyä ei oo kovin soveliasta nimittää vapausmuikkeliksi. Muistui mieleen tosta, kun joskus nuorempana oltiin rakkaan ystäväni kanssa sovittu, että tavataan keskustassa ja se oli odottamassa Siskotyttö -patsaan huudeilla. Ei tiennyt sen patsaan nimeä niin ohjeisti puhelimeen olevansa ”Lekah….:n” luona. Loppuosa tuosta sanasta on niin ruma etten kehtaa sitä tähän kirjottaa, mutta rimmaa sanan ”nuora” kanssa. Voi meitä penskoja, hohooo.

Käytiin yhtenä päivänä tyttöjen kanssa myös ulkoilmaleffassa Bryant Parkissa. Ekaksi istuttiin penkeillä odottamassa, että ne avais nurmikon. Juteltiin kaikenmoista, tytöt oli käyneet shoppailemassa ja mä marmatin töistäni. Sit kun kello oli vaille viisi, ne aukaisi portit aluelle. Huvittavaa oli, että sekuntiakaan vaille viisi ei saanut astua nurmikolle. No J ja minä tietenkään, as usual, ei oltu ihan kartalla. Me kälätettiin kovaan ääneen ja otettiin muutama topakka marssiaskel nurmelle kun kello oli 16:58. Seurauksena oli kovasti käsillään huitova leffayleisö ja mukavat huudot vartijalta. Sit kun kello löi tasaa ja summeri soi, jengi oikeesti JUOKSI valtaamaan oman paikkansa. Niillä oli viltit jo valmiusasennossa ollut pitkän aikaa. Me lampsittiin ihan kaikessa rauhassa ja saatiin silti oikein mainio paikka. Se nurtsialue oli tosi iso ja lisäksi siellä reunoilla on hullusti penkkejä. Silti tää paikka veti niin itsensä aivan täyteen jengiä, se täyttyi silminnähden ihan järkyttävää tahtia. Ei olleet kovin väärässä nämä kilpajuoksijat sillon kello viisi reikäreikä. Mutustettiin poppareita ja muffinsseja viltillämme (jonka minä olin viisaana muistanut pakata aamulla mukaan töihin lähtiessä) ja tais jokunen meistä torkahtaakin hieman siinä odotellessa. Sitten kun kankaalla vihdoin alkoi tapahtua siinä ysin aikoihin, oli jengi NIIN onnellisia. Raikuvien hurraahuutojen ja taputuksien jälkeen leffakokemus alkoi Looney Tunesilla ja Bugs Bunnylla. Sit kun tuli itse leffan alkuteksti, kaikki nousi seisomaan ja alkoi tanssia ja laulaa musiikin tahdissa. Oli aika mieletön fiilis 🙂 Leffan nimi oli Invasion of the Body Snatchers. Se oli 50-luvulla tehty, mustavalkonen alienit valtaa maailman -tarina. Ihan hauska, vaikka komedia se ei tosiaan ollu (sci-fi ja thriller oli nimetty genreiksi hahaa). Välillä oli niin tökeröjä kohtauksia, joista tiesi, että ne on olleet siihen aikaan tosissaan niiden juttujensa kanssa, mutta tänä päivänä ne vaan naurattaa. Esimerkkinä, yks leidi oli surullinen ja masenteli kotonaan ja toinen leidi meni sinne kylään lohduttamaan. Sit tää lohduttajaleidi oli tekemässä lähtöä, oli menossa syömään miehensä kanssa ja kysyi tältä masentelijaleidiltä ”Or would you like me to stay?” Masentunut leidi vastasi ”Ofcourse not!” Okei en tiiä kuulostiko tämä näin selitettynä yhtään hassulta, mutta kyllä vaan koko yleisö repesi nauruun tuon dialogin jälkeen. Sitten kun leffa loppui, taas kaikki nousi ylös ja taputti niin villisti. Paikka tyhjeni melkein yhtä nopeesti kuin oli täyttynytkin.

Hei kaverit, saa myös kommentoida! Olis nimittäin kiva tietää, kuka siellä tätä lukee 🙂 Ja muutenkin, että mitä ootte mieltä ja mitä sinne kuuluu ja ihan vaikka voi kertoo vitsin.

Palataan taas! Koikkelismoikkelis

PII.ES.
Oon ollut täällä kuukauden, MITÄ! Hieman nopsaan tuo aika kuluu.
 

PII.PII.ES.
Ikävä on kummitsirbulaa, kamuja, perhettä ja oltermannia ja upsiiderin ekstrakuivaa.