Miten juuri minulle voi käydä näin?
”Noin 50% kaikista alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon, ja jo todetuistakin raskauksista noin 20%.”
Miksi helvetissä sain kuulla tästä vasta nyt? Miksi kukaan ei kertonut meille ensimmäisellä neuvolakäynnillä että näinkin suuri riski on vielä olemassa? Näillä prosenteilla keskenmenon riski on melko suuri, joten todennäköistä on, että joillekin se kyllä osuu kohdalle. Pessimisti ei olisi pettynyt. Neuvolassa selittivät syyksi tähän realiteettien peittelyyn sen, että he eivät halua viedä onnensa kukkuloilla olevilta pareilta tuota onnea pelottelemalla tosiasioilla. Onko se sitten parempi, että syöksytään suin päin varaamaan ultraa, ja verikoetta, ja lääkärikäyntiä, ja seuraavaa neuvolaa. Ja juuri kun huojentuneena ajattelee, että näin sitä vaan mennään eteenpäin, niin tiputaankin kovaa ja korkealta? Ensimmäisten päivien lohduttoman surun jälkeen viha alkoi nostaa päätään. Teki mieli syyttää neuvolaa tämän tuskan aiheuttamisesta, kun eivät varoitelleet yhtään.
Kolme päivää sitten olin vielä ollut onnellisesti raskaana odottaen tulevaa. Nyt olo oli tyhjä. Jäljellä oli vain muistot niistä pienistä onnenhetkistä, joita tuo elämän suuri ihme sai meidät tuntemaan. Ultratutkimuksessa tyhjentymisen jälkeen todettiin, että kaikki oli edennyt niin kuin pitääkin, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Aikaisemmin kokemani suuri pettymys omaan kroppaani kohtaan oli musertava. Minä, joka olen aina terve ja hyvinvoiva, en juurikaan sairastele, ja silloin tällöin pidän jopa huolta itsestäni. Miten minun täydellisen terve kroppani voi pettää minut näin? Pettymys alkoi hiukan hälvetä, kun keskenmeno etenikin luonnollisesti, ja huomasin että hei, kroppani toimii sittenkin!
Jotain hyvää oli myös siinä, että kolme päivää ennen keskenmenon alkamista olin ehtinyt mainita parille läheiselleni raskaudesta. Sain kuulla eräästä tuttavastamme, joka oli kokenut aikanaan saman. Vieläpä kolmesti. Uskaltauduin epätietoisuuden hetkellä soittamaan hänelle. Sainkin hyviä neuvoja ja ymmärrystä, ja lisäksi toivoa tulevasta. Hänellä oli takanaan kolme keskenmenoa ennen ensimmäistä lastaan, ja nyt hänellä oli myös lapsia kolmin kappalein. Toivoa antoi se, että vaikka minullekin kävisi samoin, jonain kauniina päivänä meitäkin kenties onnistaisi. Toisaalta kun aikaisemmin olin ajatellut yhden keskenmenon kokeneena, että miten minulle voi käydä näin, niin nyt tajusin myös oman kuolevaisuuteni. Minulle voi vielä yhtä hyvin käydä vaikka miten, vaikkapa kolmesti. Edelleenkään en voi ymmärtää, miten joku voi selvitä kolmesta keskenmenosta säilyttäen toivonkipinän elämään ja uskon ensimmäisen lapsen saamiseen. Onneksi monet selviävät.