Toivunko henkisesti, entä fyysisesti?

Toipuminen keskenmenosta oli siirtynyt siihen pisteeseen, että uskalsimme alkaa haaveilla uudesta raskaudesta. Oikeastaan uusi raskaus tuntui olevan ainoa asia, mikä saisi minut siirtymään surustani eteenpäin. Tuntui epätoivoisen pitkältä ajalta odottaa kuukautisten alkamista. Epätietoisuus siitä milloin meitä taas onnistaisi, oli raastavaa. Kaikki todellakin alkoi taas alusta. Välillä tuntui, että menettämämme meille niin tärkeäksi muodostunut ihmisen alku, ansaitsisi hiukan pidemmän suruajan. Silti tiesin, että uusi raskaus ei tulisi kuitenkaan korvaamaan ajatus- tai tunnetasolla menetystämme. Niin syvät jäljet kokemus oli minuun jättänyt.

Olin kuullut useammasta lähteestä, että lääkäreiden kehotus odottaa yhdet kuukautiset välissä, olisi annettu vain raskauden keston määrittämistä varten. Toki elimistökin tarvitsee aikaa palautuakseen, mutta ajattelin että raskauden alkaminen tuskin onnistuu, jos elimistö ei ole siihen valmis. Elimistöni tuntui spontaanin ja luonnollisesti edenneen keskenmenon jälkeen palautuvan nopeasti, ja normaalit kuukautisetkin tulivat vain parin viikon päästä vuodon loppumisesta, kun minua kehotettiin varautumaan jopa kuuden viikon jaksoon.

Ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen tuntuivat toisaalta pettymykseltä, toisaalta helpotukselta. Olin lukenut ja neuvolastakin kuullut, että heti keskenmenon tai synnytyksen jälkeen elimistö saattaa olla hormonaalisesti hyvin aktiivisessa tilassa, ja raskautuminen saattaa onnistua helpostikin tuolloin. Toisaalta nyt ainakin tiesin, että elimistöni on palautunut ainakin suunnilleen normaalitilaan, ja olemme takaisin lähtöpisteessä. Normaalikierron palautuminen ei sekään ole kaikille keskenmenon kokeneille itsestäänselvyys, joten sain taas olla ylpeä kropastani. Mahtavasti selvitty!

Tässä kohtaa erityisesti olin tyytyväinen aikaisemmasta, shokkitilassa tehdystä päätöksestäni, olla ottamatta pillereitä keskenmenon etenemistä vauhdittamaan. Myöhemmin kuulin, että pillerit saavat monilla aikaan tajuttomat kivut ja pitkään jatkuvan jälkivuodon. Huomattuani verisen vuodon illalla, oltiin minulle jo seuraavana päivänä tarjoamassa noita pillereitä lääkärin toimesta. Kuitenkin kului vain tasan kaksi vuorokautta, kun pahin oli jo ohi. En kokenut fyysistä kärsimystä, ja seuraavan päivän tutkimuksessa todettiin, että kohtu oli tyhjentynyt kunnolla. Toki keskeytynyt keskenmeno on hoidettava asiaan kuuluvalla tavalla ja jälkitulehduksien mahdollisuudet minimoiden, mutta tämän tyyppisessä tapauksessa, jossa keskenmeno alkaa spontaanisti verenvuodolla ja alkion koko vastaa mahdollisissa tutkimuksissa vuodonalkamispäiviä, tekisi mieli kehottaa muitakin mielummin seuraamaan tilannetta vuorokausi tai pari. Uskon, että luonnollinen eteneminen tässä kohtaa, kuten synnytyksessäkin, on kuitenkin sekä keholle että mielelle se kaikista hellin vaihtoehto.