vko 2 ja ripaus ikävää

Ihanaa kevättä lukijat! 

Aurinko pääsi kuin pääsikin perille myös tänne meille japaniin. Ilmat on olleet ihanat, kuin suomen tositosi lämmin kevät tai leuto kesä. Arvatkaa hymyilyttääkö lämpö suomen säässä tapellun ajan ja kuluneiden viikkojen sateiden jälkeen!? En viitsi edes vastata hhehe. Seuraan päivittäin useaan otteeseen myös suomen säätä ja kelloa, kyllä se kunnon kevät teillekin pian tulee. Odotan kesämekkokelejä ihan älyttömästi, vaikka ilma onkin silloin kuulemma tosi hiostava. Kerron sitten omat ajatukset kun pääsen kokemaan ne ilmat.

Luen lapsille tuliaisina tuomaani muumikirjaa päivittäin, suosikki kappale kirjasta on ”Hunajamandariinit”. Siinä on mielestäni ihan älyttömän ihana kuvaus miltä hunajamandariini (mitä ikinä sitten onkaan) maistuu, sopii mielestäni myös siihen mikä mulla tulee ensimmäisenä mieleen lämpimästä ilmasta, sen tuoksusta ja yleisestä ilosta jonka se minulle tuo. Ainakin täällä japanissa pienestäkin auringonsäteestä tulee mieleen yksi syy miksi olen täällä ja kaikki ihanat hetket suomen kesästä. Ajattelin jakaa kuvauksen myös teille, todennäköisesti olen maailmanhistorian ainoa joka voi myöntää kokevansa kaikki ihanat hetket myös näin. 

”Hunajamandariini oli parasta mitä kukaan oli ikinä maistanut. 

Se maistui kesältä ja pikkuisen mansikalta ja pikkuisen appelsiinilta ja vähän siltä,

miltä ruusu ja auringon lämmittämä mäntymetsä tuoksuvat.”

Tapahtui Muumilaaksossa, J. Sinisalo.

Mulla ei nyt ole kuvia, mutta siis ihan hassua on se, miten ihmiset täällä pakoilee aurinkoa. Pyörää poljetaan joku höpsönnäköinen visiirihattu päässä, kadulla ollaan päivänvarjot auki (sateenvarjosta päivänvarjoon, just joo…) ja pitkähihaiset päällä, hatut päässä ja miehillä puvut aamusta iltaan jne. Auringon pääsyä kasvoille ja iholle yritetään siis kaikin tavoin estää. Onneksi näillä on nämä maanalaiset kävelykadut, sinne ei ainakaan aurinko paista. Puutereissa, ihovoiteissa, aurinkorasvoissa yms. on valkaisuainetta, koska ihanteellista olisi olla mahdollisimman vaalaihoinen. On se totta, tiedän minäkin auringon haitalliset vaikutukset iholle, silti vain rakastan lämpöä ja aurinkoa. En todellakaan aio käyttää kesähelteillä vaaleita sukkahousuja, mutta voin myöntää, että vaikka nyt on jo ollut tosi lämminta, olen painanut ulkona pitkä villatakki liehuen. On jotenkin tosi vaikeaa olla se ”ainoa” (ok en varmaan ole, mutta kun asun täällä niin katukuvassa on aika harvoin muita länsimaalaisia kuin me, ellen mene turistialueille) joka kulkisi t-paita päällä keväällä. Hahah, ihan tyhmä ajatus mutta huomasin tänäänkin mielummin hieman hikoilevani kävelylenkillä kuin ottavani villatakin pois. Leikkikentällä olin sitten se ainoa ”outo”. Hahahaha. Alla kuva kun täällä jo vihertää, sateiden jälkeen paistaa aina aurinko josta on hyötyä luonnollekin. 

Käytiin tänään perjantain kunniaksi syömässä ulkona. Alkuperäisenä ajatuksena oli mennä syömään Okonomiyakia, ruoka, jonka alkuperäisyydestä Osaka ja Hiroshima kilpailevat, molemmilla on oma tapansa valmistaa se. Eräänlainen pannukakku tai munakas. Kerron kun olen maistanut, ainakin se näyttää herkulliselta! Mentiin kuitenkin Okonomiyaki -paikan ollessa täynnä lasten kanssa japanilaisen ruuan pikaruokalaan. Tilaus tehtiin automaatilla (näkyy kuvassa kellon alla) ja lipukkeet annettiin asiakaspalvelijalle. Ruoka tuli nopeasti ja se oli oikeasti tosi hyvää. Otin kanaa ja jotain. Ruoan kanssa sai kylmää vihreää teetä (kannuissa pöydällä). Syön puikoilla tosiaan jo ihan ok kelvollisesti, eli siis ruoka menee suuhun asti.

Kotkaan toivoisin satunnaisten baarireissujeni jatkoksi aamuja helpottamaan ruokakuvien alla olevia skootteripalveluja. Uskon näille todella olevan käyttöä meillä useammallekin kappaleelle. Yleensä kun ”aamupalan” syönti harmillisesti venähtää pitkälle iltapäivään mahdollisen huonovointisuuden takia, niin näillä säästyttäisiin turhan pitkiltä ruokatauoilta ja promillen puhaltelijoilta liikenteessä. Ruokaahan ne kaikki ovat todennäköisesti lähteneet hakemaan. Joka maailmankolkasta (esim. Kotka) ei löydy tällätavalla kätevästi useita aasialaisia ravintoloita, kun viitsii hurauttaa katutasoon hissillä. Mäkkärikin tosiaan löytyy ihan tuosta melkein nurkan takaa, en aio käydä siellä kertaakaan täällä ollessani, sen lupaan ja vannon.

Kevät on tosiaan täällä vauhdissa, samoin on kaikki ihanat erilaiset kukat ja mun uudet superkevyet lenkkarit! Ostan noita kotiin varmaan matkalaukullisen. Ihan parhaita kun juoksee leikkikentillä, pelaa jalkapalloa, työntää rattaita, loikkii 24 kerrosta iltalenkkinä (aloitan ensiviikolla… Ehkä.) ja nautiskelee kaupungista. Niin joo, siis noi on ne kolmannet kengät. Hehehehehe. Huomasin onnekseni olevani edelleen pienikokoinen ja mahtuvani täällä kaikkiin vaatteisiin mitä olen sovittanut, ihan omassa koossani, Huh! Samoin kengät sopii, mutta mulla onkin pieni jalka. On täällä silti ihmiset, miehet ja naiset, pienempiä kuin suomessa. Yksi M-kokoinen paita tuli ostettua, on varmaan niin ISOT TISSIT (tissiaihe hohhoijjaaaaa). Sukkahousut on L-LL kokoa, eli olen jättiläinen, tai sitten mulla on vaan keskivertoa lihaksikkaammat jalat! *vinkvink ja naurua*

 

 

Tänään perjantai meni rauhallisesti kotosalla ja tosiaan ulkona syömässä. Olen ihan puhki kuluneesta viikosta ja lupasin siivota huomenna kun itsekin haluan, että täällä on siistiä myös viikonloppuisin. Tekee siis ihan hyvää käydä ”ajoissa” nukkumaan, kun aamulla saa nukkua vähän pidempään jos osaisin vain. Läheisille tiedoksi, kyllä, herään edelleen viikonloppuisinkin ajoissa. Huomenna sitten jos vaikka lasi tai pullo pari viiniä. :–)

Ensimmäiset ikävän merkit on muuten nyt ilmassa, mulla siis tietenkin. Ei semmoista ikävää ettenkö haluaisi olla täällä, ei todellakaan! Ehkä semmoista ikävää (en tiedä tunnistaako tällaista fiilistä kukaan) kun kävelen kadulla ja ympärillä on vain aasialaisia, erilaisennäköisiä ihmisiä. Tykkään, ehkä jopa rakastan (?!) tätä katukuvaa ja olemista täällä, mutta se kuinka helppoa olisi mennä suomessa kaupassa kysymään missä on se ja se ja mitä tässä tuotteessa on. Nyt en tiedä useinkaan mitä syön, mitä ruokaa ostan kaupasta ja onko viinit sieltä tai täältä. Oletan syöväni broilerin jauhelihaa ja maustamatonta jugurttia kotona, todellisuudessa voin syödä vaikka ööö lampaan aivoja kivasti soseutettuna lounaaksi ja kermaviiliä tai äidinmaidonkorvikekiisseliä aamupalaksi. En ymmärrä mitä vaatekaupan kassalla minulle höpötetään tai miten kassahenkilöitä tervehditään. On tietysti ikävä myös sitä, että voin herättää siskon keskellä yötä ja itkeä suruja jos niitä on (ei ole siis täällä ollut), iltapäivällä mennä moikkaamaan koko perhettä ison keittiönpöydän ääreen ja nauraa mahan kipeäksi, tai viedä töihin palaneita pullia ja vanhoja joulusuklaita ja kaikki olisi ihan iloisia. 

Toisaalta olen myös tuhat kertaa rohkeampi kahden viikon täällä räpeltämisen jälkeen, kuin olin pari kuukautta sitten suomessa. Pari kuukautta sitten istuin kotkassa ravintolassa naama punaisena änkyttämässä liian hiljaa englanniksi tilaustani ja häpsein silmät päästäni sitä, etten uskalla heittäytyä. Nyt menen englanninkieliseen muskariin höpöttämään ja laulamaan liian kovaa lauluja, joiden sanoja en kunnolla osaa, ihan samalla tavalla kuin kotona suomessa. En hämmenny tilanteista, joissa ainoa toiveeni on, että vastapuoli osaa sanan sieltä toisen täältä englantia ja pääsemme yhteisymmärrykseen asoissa. Useimmiten huomaan olevani oikeastaan aika hyvä kiertämään sanat joita en muista, niin jotenkin toisella tapaa. Uskallan kysyä apua lauseisiin ja sanoihin, ja minua on jopa pyydetty tämän työni lisäksi puhumaan englantia toiseen perheeseen (kohteliaasti kieltäytyen tottakai). Ihan hullua. 

Noh, siinäpä oikeastaan teille ajatuksia tältä viikolta, palaamisiin, suukkoja jokaiselle!

-Essi