Kuten monesti ennenkin, toivotin ”joulun yllätykselle” hyvät jatkot ja kerroin etten pysty jatkamaan suhdetta kun en vain millään pysty suhtautumaan mieheen tarpeeksi kevyesti satuttamatta samalla itseäni. Tapansa mukaan hän vastasi mitäänsanomaatomasti ja toivotti minulle kaikkea hyvää. Edelleen jossain kiehahtaa kun mietinkin asiaa. Fb-feedin uudet kaverilisäykset miehen puolelta saavat aikaan lähes oksennusrefleksin. Tajutonta, tajuan kyllä. Siksi päätinkin listata suhteen hyvät ja huonot puolet alas objektiivista tarkastelua ja oman mieleni selkeyttämistä helpottamaan. Kas näin:

PLUSSAT:

Samanlainen ajatusmaailma pääpiirteittäin.

Ensimmäisistä treffeistä lähtien hyvä flow.

Hetkittäin heittäytyessään hyvin lähellä ihannemiestäni. Kesälomareissulla näin kerran ko. tapahtuvan.

Komea. 

MIINUKSET:

Huono kommunikaatio. En olisi voinut edes vuoden jälkeen kuvitellakaan esim. soittavani miehelle. Kerran kokeilin, ei vastannut. 

Itsekeskeinen tyyli sängyssä. Kiihkeä, mutta itsekeskeinen.

Sanalliset huomionosoitukset 0. Fyysiset 0,5.

Negatiivisuuteen kallistuva tyyli käsitellä asioita. Näkee enemmän ongelmia kuin ratkaisuja.

Yrittäessäni keskustella suhteen tilasta, välinpitämättömyys asian käsittelyä ja tuntemuksiani kohtaan.

Sai minut liian monta kertaa ajattelemaan, että kerran vielä. Kuten tässä. Joka kerta lopputuloksena pahempi olotila. 

En vuodenkaan jälkeen osaa sanoa, mitä päässään liikkuu. Ja kynnys kysyä yhtä suuri aina. 

Valitettavasti voisin jatkaa negatiivisten asioiden listaa vielä melko pitkälle, mutta tajuan jo tästä tilanteen näyttävän huonolta. Ilmeisesti yhteys aivojeni ja sydämeni välillä kärsii huonosta signaalista… 

Noin kaksi kuukautta sitten menin ”joulun yllätyksen” luokse viikonlopun viettoon. Kesän aikana tapasimme muutaman kerran ja yritin jälleen ravistella miehestä jonkinlaista vastausta hänen intresseistään – turhaan. Kun kerroin ettei epämääräinen meininki välillämme sovi/riitä minulle, halusi hän nähdä ja ”jutella asioista”. Ehdotuksen keskusteluun tullessa häneltä – mieheltä joka ei juuri puhu eikä pussaa ennen huolellista pohjustusta, päätin että onhan tämä juttelutuokio mentävä paikan päälle katsomaan. Viikonloppu tuli ja meni, keskustelua oli vähemmän ja hauskaa sitäkin enemmän. Varsinaisia vastauksia kysymyksiini ei tullut. Myöhemmin sain mieheltä viestin jossa kertoi ettei tällä hetkellä enempään pysty; työt vievät kaiken ajan eikä suunnitelmallinen elämä tunnu niiden ohella mitenkään mahdolliselta. Totesi, että hänen puoleltaan on ookoo nähdä silloin tällöin näissä puitteissa. Ajattelin ettei tule tapahtumaan.

Viestittelemme välillä. Jokin aika sitten hän kysyy joulun vietosta ja ehdottaa että uusisimme viime vuonna ensitreffiemme tyylisen illan – vapaapäivän vietto ja joulun pohjustus hotelliyöllä ennen kuin hän rientää aamulla työmaalle. Suostuin sen enempää asiaa ajattelematta. 

Myöhästyn hieman ja ohjaan hänet aseman läheiseen kahvilaan odottamaan. Kun saavun ovesta ja näen hänet istumassa kahvikupin ääressä (on kasvattanut pidemmän parran ja viikset – ah!) tyhmä sydämeni jättää jälleen yhden lyönnin välistä. Jokin siinä miehessä saa saman tunteen aikaan joka kerta. Objektiivisesti ajateltuna asiassa ei tietysti ole mitään järkeä. Hän ei selkeästi halua antaa itsestään yhtään enempää eikä pääse niin helposti irti omasta hieman jähmeästä kuorestaan. Mutta sitten kun hetkittäin pääsee… On kaikki kohdallaan. Ilta ja yö kuluvat tuttuun tapaan: syömme, juomme, nautimme ja nauramme. Nukahdan kainaloon ja näen unia hänestä.

Aamulla hänen lähdettyään jään vielä makoilemaan pienen sviittimme jättimäiseen sänkyyn ja mietin miksi teen saman itselleni aina uudelleen. Vähän kuin rupi joka juuri oli parantumaisillaan – et vain kertakaikkiaan voi vastustaa hieman repimästä sen reunaa kunnes huomaat haavan olevan jälleen auki.