Ei niin surkeiden sattumusten sarja

Istumme keittiön pöydän äärellä ja valmistamme pizzaa (viikuna – prosciutto, vahva suositus makuparille) myöhäiseksi päivälliseksi. Yhtäkkiä miehen kasvoilla tulee ehkä hieman yllättyneeksi tulkittava ilme ja suusta pohdiskelevaan sävyyn ”Heeeeeiiii…”. Hetken harkinnan jälkeen hän paljastaa, että mielessään tajusi että sinä iltana tuli kuluneeksi (lähes tarkalleen) kuukausi ensikohtaamisesta jouluna. Pizzan äärellä menossa neljännet treffit, joka kieltämättä melko vahva suorius ihmisiltä joiden työkuviot ovat aivan päinvastaiset (minun 8-16 arkena ja hänen lähes aina viikonloppuisin ympäri Suomea ja muitakin maita välillä) ja välimatkaakin toistasataa kilometriä. 

”Enpä silloin olisi uskonut, että kun kävelen sisään siitä baarin ovesta niin kuukauden päästä leikkaan mozzarellaa sun luona.”

En minäkään. Mutta yksi asia josta elämässäni tällä hetkellä pidän erityisesti on juuri se, että tällaisia asioita tapahtuu.