Ensimmäisiä treffejä eron jälkeen (Hra nro 1)
Ensimmäisille treffeille eron jälkeen suuntasin Tinderin kautta tulleeseen, mutta jo tosiaan aiemmilta vuosilta tutun ihmisen kanssa. Kyseinen herra oli pyytänyt minua treffeile aiemminkin noin nelisen vuotta sitten, ennen viimeistä parisuhdettani. Tilanne oli tuolloin jo ex-poikaystävän kanssa sen verran lämmennyt, että en halunnut lähteä treffeille vaikka emme vielä seurustelleetkaan. Viime vuosina olemme löyhästi muutamissa juhlatilaisuuksissa tavanneet ja muutamia sanoja vaihtaneet. En kuitenkaan ollut ajatellut kyseistä henkilöä varsinaisesti missään vaiheessa kovin potentiaalisena treffikumppanina, vaikka mitään varsinaista syytä tähän ei ollutkaan. Mies on erittäin hyväkuntoinen ja urheilullinen (sanotaanko, että tyypin vatsalihakset erottuvat niin hyvin että itselle tulee jopa lievä ahdistus..), korkeasti koulutettu, hyväkäytöksinen ja mukava. Takana hänellä on muutama vakavampi parisuhde joista ensimmäisestä matkaan jäänyt ala-astetta lopettelemassa oleva lapsi. Lapsi asuu miehen luona vuoroviikoin, joka tässä tilanteessa aiheuttaa sen, että tapaamisille tulee usein viikon tauko. Tähän kun vielä yhdistetään työt toisessa kaupungissa, tapaamisille jää aikaa yleensä yhtenä iltana viikossa.
Ensimmäisille treffeille sovimme minun ehdotuksestani patikoinnin pienen ajomatkan päässä olevalle luonnonpuistolle. Jännitti, kun mietin mitä laitan päälle puoliksi sateiselle vaellukselle. Päädyin kuitenkin järkeviin vaatteisiin täysin ulkonäöstäkään tinkimättä. Mies ehdotti eväitä (söpöä!) jotka voitaisiin sitten nauttia laavulla. Keitin kahvin termospulloon ja lähdin avoimin mielin paikalle.
Autossa ensitöikseen mies halasi, joka jostain syystä sai poskeni hieman punastumaan (reaktio, joka on yleistynyt viimeaikoina. Todella raivostuttavaa, koska ei pysty peittämään täysin ajatuksiaan posket punaisina…). Juttua riitti mukavasti niin ajomatkalle kuin melkein kolmen tunnin kävelylle ja eväsretkelle. Mies on hyvä keskustelemaan ja huomaa, että tietyllä tavalla kypsä mikä on aina miellyttänyt minua. Ymmärsin puheistaan, ettei itsekään ole tällä hetkellä etsimässä mitään tiettyä vaan enemmänkin avoimin mielin katselemassa ympärilleen.
Tämän jälkeen olemme nähneet yhteensä kolme kertaa tähän mennessä. Yhdessäolo on tuntunut mukavalta ja naurettu on paljon. Kahtena seuravaana kertana keskityimme hyvän ruoan valmistukseen ja saatettiin siinä sivussa muutama viinilasillinenkin nauttia. Viinin rohkaisemana tilanne on päässyt myös hieman lämpenemään ja suorastaan kuumenemaankin viimeisillä treffeillä. Tilanteet ovat tuntuneet melko luontevilta vaikkakin mistään tajunnanräjäyttävistä intohimon hetkistä ei vielä voida puhuakaan..
Kuten kaikissa kivoissa tarinoissa, tulee lopulta se mutta. Emme ole nyt nähneet reiluun viikkoon mutta viestiteltyä on tullut (miehen aloitteesta) joka ilta. Viesteissään hän on kuitenkin aina toisinaan sivulauseissaan tuonut jollain tasolla esille ”suhteemme” tilanteen. Viimeksi muutama päivä sitten mies tiedusteli, olenko harmissani siitä etten päässytkään viettämään villiä sinkkuaikaa koska hän tarttui mukaan tässä vaiheessa. Kröhöm. Meinasin tukehtua. Omien tietojeni mukaan kun edelleen olen tuossa ”villissä sinkkuajassa” ja myös hänelle kertonut aikomuksistani mennä treffeille myös muiden kanssa…
Tässä taitaa vielä käydä huonosti.