Jokin aika sitten herään aamulla unesta jossa mieleni perukoilla yhä kaiverteleva ”joulun yllätykseksi” tituleerattu mies lähettää minulle viestin. Unessa en nää viestiä, vain ilmoituksen siitä iPhonen ruudulla. Herästessäni kurkotan salamannopeasti puhelimen käteeni vain todetakseni viestin todella olleen unta.
Tästä ehkä viikon päästä vilkaisen kännykän näyttöä maanantai-aamun kirjallisten töiden parissa ja sydän jättää lyönnin välistä: siinä se ilmoitus nyt on. HÄN on lähettänyt minulle viestin kaksi kuukautta siitä, kun totesin että miehen olisi hyvä pohtia ensin itseksensä mitä elämältään haluaa. Arvon muutaman minuutin, kannattaako viestiä avata heti. Mitä asiaa hänellä voi olla? Rehellisesti sanottuna ensimmäinen mieleeni juolahtava viestin aihealue on jokin ei-niin-iloinen yllätys josta hänellä olisi minulle ilmoitusvelvollisuus. Kärsimätön kun kuitenkin olen, en millään jaksa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa vaan luen viestin sykkeeni lähennellessä toistasataa.
Mies on tulossa lähikaupunkiini (siihen samaan, jossa tarinamme viime jouluna alkoi) muutamaksi päiväksi töihin ja kyselee puolihuolimattomasti jos minulta löytyisi kiinnostusta lähteä kahville. Hämmentävää, mutten jaksa pohtia ehdotuksen syvällisempiä merkityksiä koska olen niin innoissani! Muutaman viestin vaihdon jälkeen sovimme treffit samalle illalle ja vieläpä samaan baariin (eihän kukaan juo kahvia yhdeksän jälkeen illalla) kuin viimeksi. Mies yöpyy samassa hotellissa ja pakkaan varmuudeksi tavarani niin, että voin ajella aamulla suoraan töihin ”jos” tilanne sitä vaatisi.
Olen juuri ehtinyt maksamaan olueni kun mies saapuu baarin ovesta. Pisin halaus mitä koskaan olemme kohdatessamme vaihtaneet siinä baarimikon silmien alla. Hän näyttää hyvältä ja tuoksuu juuri siltä kuin muistinkin. Juon oluen, hän kaksi ja juttelemme rennon lennokkaaseen tyyliimme viimeajan kuulumiset. On käynyt yksillä kavereiden järjestämillä sokkotreffeillä, ei jatkoon. Vaikka itse olen ehtinyt kahdessa kuukaudessa käymään ulkona useamman miehen kanssa tunnen lievää mustasukkaisuutta hänen deitistään.
Lähdemme kävelemään baarista kohti hotellia sen enempää asiaa pohdiskelematta. Hän tarttuu minua kädestä luentevasti ja kuljemme pitkin puistoa käsikkäin, aivan kuin näin olisi aina ollutkin. Huoneeseen päästyämme suutelen häntä ja lopetan ajattelun. Koko yön mies nukkuu niin iholla kuin vain päästä voi. Joka hetki hereille havahtuessani hän silittää hiuksiani tai puristaa kättäni siitä koskaan irti päästämättä.
Parin päivän päästä lähetän viestin jossa kiitän illasta ja totean että realiteetit tuskin ovat edelleenkään muuttuneet. Töitä painetaan täysin työehtosopimusten ulkopuolella ja vapaita viikonloppuja on osunut viimeiseen seitsemään kuukauteen kaksi. Asuinkaupunkimmekaan eivät ole kartalla siirtyneet toistensa suhteen yhtään lähemmäs. Kuitenkin tunne toisen kanssa on hyvin ainutlaatuinen ja mieskin tämän omaan kiertelevään tyyliinsä myöntää. Sovimme näkevämme uudelleen ja keskustelevamme asiasta vielä.
Pieni toivon pilkahdus uudesta alusta vai rajumpi törmäys suoraan päin seinää?
