Pari päivää ennen kuin tuli kuluneeksi neljä kuukautta ensitreffeistä ”joulun yllätyksen” kanssa vihellettiin peli poikki. Tiedostan, että minulla (ja varmaan monella muullakin ihastuneella) on tapana luoda ihastuksen kohteelle ominaisuuksia joita hänellä ei välttämättä oikeasti ole. Peilata omia halujaan ja toiveitaan tähän. Tulla sokeaksi toisen käytöksessä havaittaville pienille vihjeille koska ei haluaisi luopua niistä hyvistä hetkistä. 

Miehen käytöksessä pienet vihjeet kuten pitkään venyneet vastaukset viesteihin tuntuivat aluksi mitättömiltä mutta alkoivat pikkuhiljaa ärsyttää. Reissusta lähettämäni postikortti mainittiin puolihuolimattomaati sivulauseessa ilman minkäänlaista viitettä edes pienestä ilahduksesta niiden ainaisten laskujen ja Journalisti -lehtien joukossa. Asemalla tavatessa pitkän erossaolon jälkeen muutaman sekunnin halaus. Neljässä kuukaudessa yksi ainoa puhelinsoitto, sekin kun olin hieman eksyksissä miehen kotikaupungissa ja kaipasin reittiohjeita.

Päädyin kysymään muutaman kerran suoraan miehen ajatuksista. Vastauksen ollessa toistamiseen tasoa ”en tiedä, en osaa sanoa, en pysty käsittelemään asiaa käytännön ihmisenä” päätin säästää itseäni edessä olevalta haaksirikolta ja todeta, että miehen lienee aika selvitellä nämä asiat itselleen koska omalla kohdallani ajatukset suhteen edistämisestä olivat hyvinkin selkeitä. 

Suhteen aikana ehdin siteerata yhtä lempirunokirjoistani kahdesti. Ensitapaamisella jouluaamuna kun nousin hotellin sängystä ja mies jäi hymyillen katsomaan perääni totesin että ”lähtemättömän vaikutuksen voi tehdä vain hän joka lähtee”. Neljä kuukautta myöhemmin miehen kierrellessä vastauksissaan käännyin jälleen Kotron puoleen ja kirjoitin: 

”mutta näissä asioissa jos ei tiedä rakas

silloin tietää jo”