Viidennet treffit. Ensitapaamisesta kaksi kuukautta. Mies on ollut kuukauden mittaisella työreissulla toisella puolella Suomea. Viestittelemme kepeään sävyyn melko useasti, emme kuitenkaan päivittäin. Kun feedilleni tulee ilmoitus miehen uudesta kaverista facebookissa, olen tietysti heti stalkkaamassa. Epäilemättä Tinder -tyttöjä. Tunnen pientä mustasukkaisuutta vaikka yritän muistuttaa itseäni että syyllistyn itse aivan samoihin asioihin. Tapaamisesta on jälleen tulossa pikainen; aamulla jo lähtö seuraavalle lähes yhtä pitkälle keikalle. Ajan toistasataa kilometria odottavissa tunnelmissa.

Kun astun sisään miehen omakätisesti remointoimaan asuntoon, olen myyty. Huoneisto on kuin itse sisustamani tai oikeastaan jopa parempi. Pidän miehistä jotka ovat hyviä käsistään ja asuntoa katsellessa miehen pisteet nousevat entuudestaan. Kun  mies sitten esittelee minulle ennen remonttia otettuja kuvia, ilmestyy koneelle viesti joltakulta. Sivuutan asian. Mies pitää kännykäänsä tiukasti näyttö alaspäin käännettynä koko illan. Keskustelemme ohimmen Tinderistä ja hän toteaa, että eipä ole ollut kiinnostusta siellä pyöriä. Hymyilen.

Juuri kun olemme asettuneet sängyllä hyvään asentoon nukkumaanmenoa varten, miehen kännykän näyttöön syttyy valo viestin johdosta. Ehdin nähdä vilauksen tutusta kuvakkeesta – Tinder. Sattumaa ehkä, mutta omani harvoin pitää itsestään meteliä kun en sitä ole käyttänytkään. Vatsanpohjassa tuntuu ahdistava olo. Mies kuorsaa tänään kovaa, ilmeisesti yliväsynyt reissustaan. Hetken pyörittyäni hiivin vessaan ja jotain syystä avaan lavuaarin alla olevan ison laatikon…

Siteitä. Meikinpoistoaineita. Kuivashampoota. Fööni. Sikin sokin kuin juuri eilen käytettyinä. Tuijotan laatikkoa epätodellisin fiiliksin. Erostaan on kulunut suurin piirtein sama aika kuin omastani, eivätkä ole asuneet yhdessä. Yritän miettiä, että ehkä tavaroita ei tästä syystä ole tullut mieleen hakea kun ovat niitä kakkoskodin tuplakappaleita. Palaan sänkyyn mutten saa unta ajatuksiltani. Siirryn sohvalle kuorsaukseen vedoten ja jatkan pyörimistä. Mietin, miten ottaisin asian puheeksi. Itsekin olen tapaillut muita ihmisiä eli en ole mikään toista arvostelemaan. Silti tunne on etova. Olisin halukas keskittymään vain miehen tapailuun mutten ole saanut asiaa otettua puheeksi. Tämän illan tapahtumien johdosta en enää tiedä mitä ajatella. Aamulla en saa suutani avattua.

Ajan kotiin enkä pysty pidättelemään kyyneleitä. Yritän järkiperäisesti selittää itselleni että reaktioni on kohtuuton ja olen tekopyhä. Ei auta. Pysähdyn puolivälissä matkaa ja lähetän miehelle pitkän viestin jossa esitän asiani. Että en tietyllä tavalla halua muuttaa mitään ja että ymmärrän suhteen haasteet välimatkoista reissuhommiin. Mutta haluaisin silti keskittyä tapaamaan vain häntä ja haluaisin tietää hänen ajatuksensa asiaan.

Jään odottamaan vastausta ja kuuntelen kaikki synkimmät rakkauslaulut.