Hups.

Noooo, missasin eilisen! Vaikka ajattelin asiaa ennen treenaamaan lähtöä ja sen jälkeenkin – mutta sitten vain unohdin. Oh well. Näissä asioissa olen kuitenkin onnistunut: olen pessyt hampaat joka aamu koko viikon (jes), olen juonut paljon vettä (hurraa) ja eilistä lukuunottamatta olen päivittänyt tätä blogia joka päivä. 

Nyt pitäisi lähteä kohti yliopistoa. Mutta on niin kylmä, enkö saisi vain jäädä sisälle katsomaan sarjoja (vaikka ei ole mitään millä katsoa. Alan vakavasti harkita Netflixin hankkimista), juomaan teetä (oi kyllä kyllä kyllä!) ja syömään irtokarkkeja (vaikka olen karkkilakossa. Enkä edes tykkää irtokarkeista. Tykkään siitä ajatuksesta, että minulla on kulhollinen värikkäitä, hyvältä maistuvia asioita jotka tekevät minut onnelliseksi, vaikka totuus on että aina kun seison irtokarkkihyllyn edessä kauha kädessäni, en voi kerätä pussiin mitään, kun tajuan että ei, en oikeasti halua syödä niitä.). 
Tai selaamaan asuntosivustoja ja haaveilemaan asunnosta Tukholmassa.
Tai vain makaamaan. Tyydyn sohvaan ja teehen ja blogien selailuun. 

 

ei sitten, julma maailma. Kylmään joulukuuilmaan siis. 

Suhteet Oma elämä