Att sluta älska nån

Alle vuosi sitten ihastuin nuoreen mieheen, jonka hymy valaisi universumin. (voi luoja miten kaipaan sitä hymyä) Ongelma oli, että tällä kaverilla oli tyttöystävä, joka tosin asui toisessa maassa. Aloimme hengailla samassa kaveriporukassa ja ihastuin entistä enemmän, ja lopulta se oli niin näkyvää, että St Patrickin päivänä kysyin että onko hän huomannut, kuinka paljon pidän hänestä. Vastaus oli kyllä. Ja sitten seurasi se sydämen särkevä osa: että hän piti tyttöystävästään. Että hän piti minusta, mutta eri tavalla. Totesin, että se oli hänen ongelmansa ja menetyksensä, koska olin niin mahtava. ”I think it’s your problem as well…” hän vastasi ja siinä vaiheessa oluen antama rohkeus kului loppuun ja juoksin vessaan itkemään. Loppuillan ajan koetin hengata samassa porukassa hänen kanssaan ja näyttää, että kaikki on okei, että selviän tällaisesta. Mutta vaikeaa se oli, varsinkin kun paikalle sattui poika, jonka olimme tavanneet muutama viikko aiemmin juhlissa, ja hän oli luullut meitä pariksi. Ja ilmeisesti se luulo oli jäänyt päälle, koska tällainen keskustelu seurasi:
”Hey, I know you, you’re the cute couple from the corridor party!”
Yleistä hämminkiä, jonka aikana tunnistimme pojan ja selitimme että ei, emme ole pari.  
”That’s what I just told him, that we should be a couple, and he was just like ’naah I don’t like you’.”
”I didn’t say that.”
Ja tässä kohtaa poika katosi. Kävi ehkä vähän awkwardiksi.

”I really see you as a good friend.” Sinä yönä itkin silmäni turvoksiin, ja seuraavana päivänä lamauduin kotiin. Mitä ihmiset nyt yleensä tekevät, kun sydämen tilalla on vain tyhjyyttä, joka imee sisäänsä kaiken mitä ympäriltä löytyy. Musta neliö, jonne kaikki katosi.
 

Jatkoimme kavereina. Mielstäni handlasin tilanteen aika hyvin, ja koetin olla hänen seurassaan samanlainen kuin ennenkin. Tilanne oli kuitenkin se, että minun listallani hän oli aina ensimmäisellä sijalla, kun taas minä en varmaan edes ollut hänen top 10:sään. Joten hän särki sydämeni yhä uudelleen ja uudelleen, ja aina kasasin sen takaisin kokoon. Toukokuussa näin hänet pari kertaa tanssimassa hyvin intiimisti erään toisen tytön kanssa – joka samaan aikaan harrasti seksiä erään yhteisen kaverimme kanssa ja flirttaili ja suuteli toisen yhteisen kaverimme kanssa. Siis kolme ihmistä samasta kaveriporukasta samaan aikaan. Totesin, että jos hän – ihastukseni siis – mielummin on ihmisen kanssa, joka käyttäytyy noin, on ehkä todellakin parempi, ettei meillä ole mitään. Tyttöystävä oli myös vielä olemassa. 
Uhh, olen taistellut tämän asian kanssa niin paljon, koettanut olla ajattelematta tuota tyttöä. Mutta kieltämättä yhä vähän loukkaa ja ennen kaikkea kuvottaa kun ajattelen heitä yhdessä, ja että he ovat suudelleet. Eijei hyi. Ei. Kuvottavaa.  
Mutta sillä ei ole väliä. Nu släpper jag det, enkä enää ajattele sitä.

Pidimme yhteyttä kesän, ja loppukesästä tekstailumme muuttui vähän flirttailevaksi.

Elokuussa menin käymään. Kun ilmoitin tulostani, en saanut toivomaani reaktiota – en saanut juuri mitään reaktiota, ja todella harkitisin peruvani koko matkan. Mutta menin kuitenkin, kun olin jo ostanut liput. Sinä iltana selvisi, että hän ei enää seurustellut. Nukuimme samassa sängyssä, hän kietoi kätensä ympärilleni ja silitti reittäni. Siinä kaikki. 

Vierailuni jälkeen hän oli etäinen eikä enää vastannut viesteihini samalla lailla. Muutamaa viikkoa myöhemmin selvisi, että hän oli luullut että jotain tapahtuisi sinä yönä, ja että hän olisi halunnut jotain tapahtuvan. 

Osa minusta toivoo niin, että olisimme harrastaneet seksiä silloin kun vielä tunsin enemmän. Ah sitä tuskaa ja poltetta ja kaipausta jota tunsin sen viikonlopun jälkeen. Jokainen solu ihossani kaipasi häntä, ja tunsin sen kohdan jota hän oli hyväillyt useita päiviä sen jälkeen. 

Mutta koska hänen reaktionsa kun ilmoitin tulostani oli ollut niin jäinen, olin päättänyt että ei mitään, ollaan vaan kavereita. Ja olin tiennyt tyttöystävän poissaolosta reilun tunnin. Ja olin koko edellisen vuoden kuvitellut että oli jotain enemmän kuin mitä olikaan.

 

Kutsuin hänet luokseni syntymäpäiväkseni, tai joksikin muuksi viikonlopuksi. Ajattelin, että hän vielä luuli että tahdon jotain enemmän, vaikka en tässä vaiheessa enää niin tahtonutkaan, joten sanoin suoraan että tahdon olla friends with benefits, ja hän suostui siihen. Mutta silti vierailulle tulo oli vaikeaa, aina oli jotain. Hän lupasi aina katsoa, kävisikö joku viikonloppu hänelle, mutta ei koskaan palannut asiaan vastauksen kanssa. Lopulta kysyin, että mikä on vikana, luuliko hän että rakastuisin häneen jos harrastaisimme seksiä. Vastaus oli kyllä. Vastasin, että se että toukokuussa olin nähnyt hänet tämä ylempänä esitellyn tytön kanssa, oli melkolailla tappanut tunteeni. 
Seuraavana yönä hän tekstasi minulle kello kaksi, kännissä. Ja siitä seurasi – no, tiettyjen kuvien lähettelyä. Ja se, että hän sanoi tulevansa kylään marraskuun alussa. Kuvien lähettely jatkui koko viikon ja seuraavankin kai (ihan vain jos jollain leikkaa hitaasti: kyseessä eivät olleet mitkään maisemakuvat…). Viikolla, jona hänen piti tulla, hänestä ei kuulunut mitään. Ja tadaa, hän ei tullutkaan. SE TYHJYYS. Oi luoja, en voinut uskoa että yhtäkkiä hän ei ollutkaan tulossa – kun edellisellä viikolla vielä oli sanonut että on tulossa silloin ja sen lisäksi myös ennen joulua – ja yhtäkkiä ei mitään. Syynä olivat kalliit junaliput. Olivathan ne kalliit ja matka pitkä, mutta silti. Tunsin itseni niin petetyksi ja hyväksikäytetyksi. Paria päivää myöhemmin ehdotin myöhempää viikonloppua ja lentämistä junan sijaan, mutta ensin hän sanoi että hänellä on tentti (senkin vastauksen saaminen kesti kauan…), enkä usko että hän edes tarkasti lentolippujen hintoja. Sanoi vaan taas ”kalliit junaliput”. Siinä vaiheessa olin jo luovuttamassa. Vitut, ajattelin. En ansaitse tällaista kohtelua.

Ja sillä linjalla nyt olen ollut sen jälkeen. Enemmän loukkasi se, että hän saattoi peruttaa vierailunsa tänne, että hän saattoi tehdä niin minulle kaiken sen jälkeen, kuin se että hän ei tullut. 

Joten nyt, kolmen viikon kulutta olen saamassa sen mitä halusin niin kiihkeästi koko viime vuoden ajan. En vain enää tiedä haluanko sitä… Ja se on surullista, se on niin surullista ja särkee sydämeni. Suren sitä, että hän on teoillaan saanut minut välinpitämättömäksi. Miksen enää ole niin rakastunut? (koska hän on kohdellut minua niin huonosti) Mutta silti. Tule takaisin tunne. Tule takaisin haltioituminen kun hän tekstaa. Tahdon harrastaa seksiä jonkun kanssa josta oikeasti välitän. Tahtoisin jotenkin kertoa hänelle, että hänen pitäisi olla ekstrahurmaava nyt ennen kuin tulee tänne, hyvittää jollain tapaa kaikki aiemmat pettymykset. Sydän, jaksa vielä kerran. Se hymy valaisi universumin.