Confidence, Cohen.

Olen viime aikoina tajunnut, miten huono itsetunto minulla on ollut. ”Ai näinkö voi ajatella myös, ai eikö minun tarvitsekaan koko ajan hävetä ja piilotella itseäni OMG KAIKKI TINDERISSÄ TYKKÄÄ TAKAISIN!” (no ei ihan, heh. Mutta superhyvä egoboost se oli) Oikeasti. Välillä pystyn analysoimaan ja jäljittämään joitain ajatuksiani – hitto kun unohdin sen esimerkin mitä juuri aiemmin mietin… Hmm. Jotenkin aina ajattelen, että minun kanssani puhuminen on ihmisille suuri vaiva. Että olen ryhmätöissä se heikoin lenkki. Että jos joku alkaa tanssia kanssani klubilla, taustalla on joku juoni (niin kuin että he tahtovat että salakuljetan huumeita tai jotain, koska syynä ei luonnollisestikaan voi olla että he pitäisivät minua viehättävänä. Haha, oikeasti aivot! Keskittykää vähän). Tai että miehet pitävät minua jotenkin pilkkanaan. Etten ansaitse olla ryhmäliikuntatunneilla eturivissä. 

Periaatteessa näin.

Ensimmäinen ulkonäköäni koskeva kommentti, jonka koskaan sain vastakkaisen sukupuolen edustajalta oli ”pontso”. Olin 10-vuotias kun laskin BMI:ni ensimmäisen kerran (se oli normaali). Toinen kommentti oli ”oot niin ruma ettei kukaan halua olla sun kanssa”. Lähipiirissäni ulkonäköön ei juuri keskitetty eikä sitä kommentoitu, koska perusajatus oli että ulkonäöllä ei ole väliä. Ihana idea, mutta valitettavasti muu yhteiskunta ei ollut samaa mieltä. Ainoa, mitä sain kuulla, oli että näytän isältäni. Ja isäni oli hyvin ylipainoinen, joten tietysti yhdistin kommentin siten että minun sanottiin olevan lihava. Ei siis mikään maailman paras pohja rakentaa vahva itsetuntoa ja swaggeria!

Tänä syksynä uskoin ensimmäisen kerran, kun minulle sanottiin että olen kaunis. Makasin sohvalla alasti (!) ja uskoin täysin, kun minun sanottiin olevan kaunis. Ja uskon yhä. Ja kaikki on niin paljon parempaa ja ihanampaa ja helpompaa nyt! Ahh mitä tuhlausta se on ollut, tuntea epävarmuutta itsestään ja omasta vartalostaan! En IKINÄ ajatellut että H saattaisi pitää minua viehättävänä tai haluta seksiä kanssani, ajattelin että ihastukseni häneen on jotenkin nolostuttava juttu ja että ollaan ihan … liigoissa. Ja stten selviää että moisia ajatuksia on käynyt hänen mielessään jo aiemmin! 

Koko kesän kirjoitin joka ilta yhden positiivisen asian itsestäni vihkoon, pääasiassa ulkonäöstäni. Listassa oli 54 kohtaa, esimerkiksi tällaisia:

5. Kynnet. Mulla on kivat kynnet.
6. Näytän söpöltä pipo päässä.
7. Mulla on sievät, lihaksikkaat olkapäät.
14. Sääret. Makeet.
16. Rintakehä on hottis!
27. Reidet hyvässä kunnossa!

… käytännössä siis kehuin jokaista ruumiinosaani vuorotellen. Toistoa oli paljon, mutta tärkeintä oli, että tarkoitin kirjoittamaani kohtaa. Tietysti oli iltoja, jolloin tuntui että hyvää puolta piti etsimällä etsiä… Mutta uskon, että tuo harjoitus vaikutti tosi paljon itsetuntooni ja itsevarmuuteeni! Koska tänä syksynä se on todella paljon parempi – JA SE ON NIIN IHANAA! Ah oikeasti ihmiset, tällaistako voi olla? Voiko olla hyvä flow-fiilis omasta itsestään? Tiistaina istuin opiskelemassa ja jäin katsomaan uskomattoman komeaa ja erittän sympaattiselta vaikuttavaa nuorta mies. Tämä katsoi takaisin. Päätin, että kerrankin en heti käännä katsettani pois, joten tuloksena oli pitkä ja intensiivinen silmäkontakti, kunnes vastapuoli iski silmää. MITÄÄÄÄ. En koskaan aiemmin ole tehnyt tällaista! Sitten kyllä valitettavasti hämmennyin tilanteesta ja omasta rohkeudestani, ja kätkin kasvoni käsiini. Ensi kerralla teen jotain muuta, haha! Nyt pitää vain toivoa, että törmään samaan kaveriin uudestaan. 

Ahh. Joten alan boostailla tätä selfconfidenceä lisää ja kirjoittaa lisää hyviä asioita itsestäni. Uusi 30 päivää -haaste, hurraa! Mutta aion kyllä aloittaa sen parallellisti tämän kanssa.

Nyt tarvitsen jonkun positiviisen quoten tasapainottamaan tätä merkintää. Tai kuvan. Tai jotain kivaa. No ainakin tämä. … äh, nyt en löydä tähän hätään sopivaa inspirational quotea (vaikka niitä on internet pullollaan). No jaa.