Raskausviikolla 11 meillä oli ensimmäinen virallinen neuvolakäynti. Käynnin olisi viikkojen mukaan pitänyt olla jo viikon 8 tietämillä, mutta tämän raskauden alkuajankohta yllätti. Tämä käynti oli aika nopea, sillä oltiin käyty aika hiljattain ensimmäinen käynti jo edellisen raskauden myötä ennen sen keskeytymistä.
Minulta mitattiin verenpaine, rauta-arvot ja paino. Kun neuvolatäti kysyi painoa ennen raskautta, merkattiin edelliseltä kerralta edellisen raskauden aikainen paino lähtöpainoksi, mikä tuntui vähän spookylta. En harrasta juuri vaa’alla käyntiä ja nytkin piti yllättyä pudonneesta painosta, sillä pahoinvointi oli aika voimakasta tässäkin vaiheessa.
Sydänäänet doplerilla
Alkiosta ei vielä paljoa voitu mittailla, mutta neuvolatäti kysyi kokeillaanko löytyykö sydänääniä. Hän varoitti myös, että jos ääniä ei kuulu, ei pidä hätääntyä. Kohtu ja alkio ovat vielä niin pieniä, että heidän laitteillaan sydäntä voi olla vielä vaikea kuunnella. Haluttiin yrittää ja siltähän ne löytyi. Taas tuli kyynel silmään. Tällä kertaa mun sisällä on jotain elävää, jotain jolla on jo syke! Aivan mieletöntä! Isäkin totesi asian tuntuvan taas niin paljon konkreettisemmalta. Pieni elämä liikkui sisälläni aktiivisesti ja syke vaihteli jossain 170-180 välillä.
Sitten varattiinkin aika jo ensimmäiseen viralliseen ultraan! Ensimmäiseen viralliseen ultraan, eli niskanturvotusultraan (NT-ultra). Hurjaa, miten nopeasti alku meneekään, sillä edellisen raskauden kohdalla tuntui että ensimmäiset viikot matelivat. Keskenmenoriskinumerot pyörivät suurinpiirtein silmissä ja piti yrittää keskittyä johonkin muuhunkin. Nyt huideltiinkin jo ensimmäisen kolmanneksen loppupuolta ja riskit vähenee kokoajan. Ihanaa, että saa kokea tällaista!
Kirjoitin ensimmäisestä raskaudesta todella tarkkaa päiväkirjaa. Kirjoitin lähes päivittäin oireita, tuntemuksia ja tunnelmia ylös. Keskenmenon jälkeen siirsin ajatuksia tietoisasti muualle ja turvauduin ajatukseen ”en ole raskaana”, jolloin uusilta pettymyksiltä olisi helpompi välttyä.
Milloin voi yrittää uudelleen keskenmenon jälkeen?
Keskenmeno tapahtui siis luonnollisesti viikolla 10 ja sain ohjeistuksen neuvolasta tehdä varmistukseksi vielä negatiivisen raskaustestin. Raskaustesti näytti yhtä viivaa jo reilu viikko keskenmenon jälkeen. En tiedä olinko päässyt asiasta yli, mutta olin tietoinen, että saattoi olla taas hyvä aika yrittää. Nettipalstoilla lukee asiasta monenlaista. On ohjeistusta odottaa ja olla odottamatta keskenmenon jälkeen. Mä en halunnut lukea niitä, vaan luotin neuvolantätiin, joka ei käskenyt odottaa. Meillä ei siis käytetty ehkäisyä keskenmenon jälkeen, mutta toki olin tehnyt negatiivisen testin ja nähnyt itseni ”tyhjentyvän”kaikesta oleellisesta edellisen raskauden jäljiltä.
Kuvaaja Pixabay palvelusta Pexels
Uutta matoa koukkuun
Keskenmennyt raskaus oli tuntunut jättäneen minuun myös fyysisesti ”jälkensä”. Mun pienet rinnat oli muuttuneet tosi kivoiksi, vähän pyöreämmiksi omasta mielestäni. Näin myös unta, että olin raskaana. En kuitenkaan voinut elätellä vielä toiveita. Lähipiiriin syntyneestä vauvastakin mä vaan hajosin. Puolisoni jutellessaan muiden sukulaisten kanssa asiasta mä menin ihan rikki kuunnellessani: ”tuliko yhtään mieleen, että mekin oltiin raskaana?”. Tottakai oltiin onnellisia heidän puolestaan, mutta vaikea sitä suruakaan oli samalla kätkeä.
Päiväkirjaan kirjoitettua ”Voihan itku, vai onks nää kuukautiset. Mä en haluu kuukautisia!” Oltiin myös päätetty, ettei kuluteta turhaan raskaustestejä, koska siitä tulee vaan stressi. Kaikki selviää aikanaan, jos on jotain selvittävää. Se oli hyvä yhteinen päätös.
Yhtenä viikonloppuaamuna puolisoni ”antoi mulle luvan” tehdä testin. Hän kai aavisti jotain. Kolme viikkoa edellisestä päiväkirjamerkinnästä testiin ilmestyikin kaks viivaa! Ai jestas, että mä itkin. Onnesta, epäuskosta, hämmennyksestä. Selvisi syy myös reilun viikon kestäneelle huonovointisuudelle. Olihan koko lähisuku tätä jo arvellut. Aamulla puolisoni kertoi mulle hyvät uutiset: aamupahoinvoinnista kärsivillä on pienempi keskenmenoriski.
Muutamaa päivää myöhemmin tein vielä testin, joka antaa arvion kuinka pitkällä ollaan. Oli vaikea arvioida asiaa, sillä olin keskenmenovuodon jälkeen vuotanut verta kahdesti vähän epäsäännöllisellä viikon parin väleillä. Testi antoikin oman maksimituloksensa: 5+ hedelmöityksestä, eli noin 7+ raskausviikoilla mentäisiin. Soitin sen jälkeen neuvolaan ja taustamme takia saatiin aika varhaisultraan, jonka jälkeen tiedettäisiin sitten enemmän.
Varhaisultra
Kuvaaja Vlad Chețan palvelusta Pexels
Oli pelottavaa mennä varhaisultraan, sillä edelliset kokemukset eivät olleet olleet hyviä.En siis uskaltanut katsoa monitoria päinkään.
”Onko se toi nykerö?” kysyi puolisoni ja sit mäkin uskalsin vilkaista. Tällä vähäisellä ymmärryksellä mäkin näin jotain ihan selvästi! Seuraavaksi neuvolalääkäri näytti, miten alkiolla sykkii sydän! Itkuhan siinä pääsi. Tällaisia ilouutisia oli odotettua kaikilla muillakin kerroilla, mutta nyt se oli todellista!
Lääkäri oli mitoista vähän ihmeissään. Ensin tulos raskauden kestosta oli mittojen mukaan 8+6 ja hetken mittailtuaan hän totesi, että kyllä se nyt on 9+0. Oltiin siis selvästi pidemmällä kuin oltiin osattu odottaa. Kyllä meille malttamattomille käy ja siis tärkeintä tottakai, että kaikki on kunnossa! Kun lääkäri laskeskeli meille laskettua päivää, kostui siinä vaiheessa viimeistään isänkin silmät. Siitähän tuli nopeasti konkreettisempaa! Viikon päästä neuvolaan!
