Vauvakuume on hyvin intiimi asia. Kun mulle iski viimeisin kova vauvakuume, pyörittelin asioita yksikseni mielessäni monta päivää. Eikä ajatuksiini mahtunutkaan mitään muuta. Se oli kuin sellainen kierre, joka ruokki itse itseään ja paheni vain hetki hetkeltä. Vauvakuumeeseeni liittyi vahvasti myös lapsettomuuden pelko, jonka vuoksi tuntui, että sekoa siihen paikkaan.

Olen huono puhumaan ylipäätänsä mistään, edes puolisolleni. Nyt kuitenkin tajusin, että tämä on se hetki, kun mun on aivan pakko. Mun on saatava puhua jollekin.

No, olen parisuhteessa miehen kanssa. Vaikka hän onkin kuunteleva ja ymmärtäväinen, niin liika on liikaa. Ymmärsin, että kun puhun asiasta, mut pitää pitää jonkun verran taukoa asiasta, ennen kuin puhun seuraavan kerran. Muuten saan hänetkin sekoamaan. No se oli tietysti vaikeaa, sillä aina kun ”jäin yksin” ajatusteni kanssa, kierre jatkui ja jatkui. Mietimme yhdessä kenelle muulle voisin ajatuksiani vuodattaa.

Vauvakuumeen purkua

Puhuin varovasti yhden ystävän kanssa asiasta, joka oli hieman pyöritellyt samoja asioita mielessään. Olin kuitenkin vähän eri levelillä asiassa, enkä uskaltanut kuitenkaan puhua täysin avoimesti. Pienikin asiaa sivuaminen kuitenkin helpotti.

Päätin hyödyntää kaikki kerrat, kun näin ystäviä. En puhunut aiheesta suuria määriä, onnistuin siis hillitsemään itseni, mutta sivusin ainakin vähän aihetta ja se helpotti.

Ajan myötä, kun puolisonikin oli kypsynyt vauva-ajatukselle, aloimme puhua perheestä ja tulevaisuudestamme avoimemmin. Olemme läheisiä esimerkiksi hänen perheensä kanssa, joten oli luonnollista sivuta aihetta niissäkin keskusteluissa. Kun tuleva anoppini oli todennut hänellä olevan vauvakuume, saattoi puolisoni siihen tokaista, että mullakin on. Uskalsimme näissä keskusteluissa puhua, välillä huumorin kautta, että kuka milloinkin on lapsenlikkana tai miten meillä kasvatetaan kunnon kansalaisia sitten jonain päivänä. Näistä keskusteluista tuli minulle tärkeimpiä tapoja purkaa vauvakuumetta, mutta myös lapsettomuuden pelkoa. Vaikka ensin keskusteluissa arkailin, niin huomasin kuinka puolisoni minua siihen kannusti.

Suosittelenkin siis puhumaan tästä intiimistä ja vaikeastakin asiasta lähipiirissä avoimesti. Puhuminen kun auttaa niin moneen asiaan, jopa tämmöisiä tuppisuita, kuten minua.

Kun aloin avautumaan asiasta ja puhumaan asiasta avoimemmin oikeastaan kaikille ystävilleni, joihin ”luotan”, huomasin, että loppujen lopuksi en kuitenkaan ole asian kanssaa yksin. Oli ihana huomata, että moni samanikäinen kaveri kuitenkin on pohtinut asiaa enemmän tai vähemmän ja keskusteluista tuli sen puolesta mielenkiintoisia. Toki omasta puolesta keskustelut oli ehkä muidenkin yllyttämistä vauvojen tekoon lähitulevaisuudessa. Haha.

Tämä korona -tilanne on tietysti taas uudenlainen haaste tässä ”yksinjäämisen” kanssa. Pyrin omalta osaltani päivittämään tätä blogia edes hieman usemmin kaikkien samassa tilanteessa olevien tueksi. Pahoittelen, että muilta kiireiltä tämä blogi on ollut vähän tällainen satunnainen harrastus. Kiitos silti jokaisesta kommentista ja lukukerrasta, ne merkkaavat paljon! ..Ja osoittavat, että tämä on oikeasti merkittävä aihe, josta on helppo vaieta.