Ti, 31.1.2012

33 ja elämäni kunnossa!

En ole. En kumpaakaan. En ole elämäni kunnossa enkä ihan vielä 33. Tavoitteena siis olisi olla elämäni kunnossa kun täytän 33 kesällä. Enkä kunnolla niinkään tarkoita että juoksisin maratonin tai nostaisin penkistä satasen. Ei. Lähinnä tavoitteena olisi saavuttaa henkinen hyvinvointi ja tasapaino johon toki muutaman kilon pudotus ja kropan kiinteytys auttavat kohdallani olennaisesti. Tiedä sitten vaikka matkan varrella keksisi itselleni myös jonkin urheilullisen tavoitteen.

Olen siis 32-vuotias 4 kk vauvan äiti ja entinen aktiiviurheilija. Olen ihan normaalipainoinen mutta aktiiviuran päätyttyä ja varsinkin synnytyksen jälkeen keho on aika hyvin muuttanut koostumustaan ja lihakset muuttuneet lilluvaksi löllöksi. Aikaisemmin urheilin siis kovastikin eikä todellakaan tarvinnut miettiä mitä sitä suuhunsa pistää. No, ikääkin oli sen 20 +. Kun lopetin aktiiviuran ja astuin työelämään, karu totuus iski päin naamaa – apua, ei minulla olekaan enää aikaa pitää huolta kehostani samalla lailla kun aikaisemmin ja nyt täytyy myös miettiä mitä sitä suuhunsa pistää!   En ”langennut” mihinkään ihmedieetteihin mutta epätoivoinen yritys pitää kroppa samassa kunnossa kun mitä se oli kaksikymppisenä ja samalla hoitaa myös työt kunnialla veivät burnoutin partaalle. Ihmekös yritykseni tulla raskaaksi eivät tuottaneet tulosta. Vihdoin se iloinen asia kuitenkin tapahtui ja edessä odotti 9 kuukauden pahoinvointihelvetti jonka aikana ainoa ajatus oli pysyä järjissä päivä kerrallaan. Lapsen synnyttyä oma ja sitä kautta myös vauvan hyvinvointi alkoi taas olla mielessä. Aloin urheilemaan heti kun siihen vaan pystyin. Vauveli taisi olla 2 viikon ikäinen kun kävin ensimmäisen kerran lenkillä. No, miten siinä sitten kävi – taas kerran epätoivoinen yritys pitää huolta pikkuisesta, kodista ja samalla omasta kropastani veivät taasen kerran siihen järkyttävän väsymyksen partaalle. Miten tyhmä sitä ihminen voikaan olla että pitää astua sille samalle haravalle monta kertaa. Tulin myös siihen tulokseen, että minulla taitaa olla (lue ON) ongelma ruoan suhteen. Mitähän lapsuuden traumoja siihenkin sitten liittyy, niillähän ne kaikki ihmisten ongelmat selittyy. No, se saattaa jopa pitää paikkansa kohdallani – isä oli ja on edelleen alkoholisti jotenka voipi tosiaan olla että pääkoppani on pantu sekaisin jo pienenä. Ainakin huomaan itsessäni tuon ”kaikki tai ei mitään” ajattelun mikä usein leimaa myös alkoholisteja – eli yksi pala suklaata ei tule kyseeseenkään. Sitä joko ei syö ollenkaan tai vetäisee kokonaisen levyn tai kaksi.  Tähänkin asiaan haluaisin saada muutoksen ja oppia kaikkea kohtuudella ajattelun ruoan ja treenin suhteen.

Yhtenä aamuna kävelin peilin ohi ja pysähdyin. Sieltä katsoi väsynyt ja kyllästynyt naama löysän ja läsähtäneen kropan jatkona. Miten tässä näin on päässyt käymään? Kaikenhan pitäisi elämässäni olla hyvin – minulla on rakastava mies ja ihana pieni, hymyilevä ja terve vauva. Mutta ei. En tunne itseäni mitenkään onnekkaaksi vaan masentuneeksi. Se hemmetin ruoka hallitsee elämääni aivan liian voimakkaasti. Olen niin kyllästynyt ikuisiin huomisiin, maanantaisiin, ensi kuukausiin, ensi vuosiin. Kyllä minä sitten kun… Ei, vaan nyt! Kyllä minä tiedän miten sitä pitäisi syödä ja miten sitä pitäisi liikkua, miksi en siis tekisi sitä? Eli aion syödä säännöllisesti ja terveellisesti ja juoda paljon vettä. Yksinkertaista! En siis mitenkään aio laihduttaa varsinkin nyt kun imetän mutta olen ihan varma että terveellisen ja säännöllisen ruokarytmin mukana kilot tippua itsekseen mikäli ovat tippuakseen. Aion myös aloittaa säännöllisen kuntosaliharjoittelun joka on nyt ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Säännöllisellä tarkoitan tässä vaiheessa 2-4 x viikossa. Aamuaerobisesta harjoittelusta voin toistaiseksi vaan nähdä unta mutta aerobinen hoituu joko jumppaamalla kotona tai vaunulenkeillä. Tästä se lähtee!

Toivon tämän pikku projektin myötä myös löytäväni taas intohimon urheiluun joka on ollut nyt hieman kateissa. Urheilu on vaan ollut pakkopullaa jotta saisin syödä enemmän. Sairasta! Alkumitat otetaan aamulla ylös ja terveellisempi ja kiinteämpi elämä odottaa (vanhoille tavoilleni vielä viimeisen kerran uskollisena 1.2.2012) . Keho se harvemmin on esteenä vaan mieli, jotenka mieli positiivisena yritetään mennä eteenpäin! Ensimmäiset 4 viikkoa tiukalla ja tarkalla ruokavaliolla ja sen jälkeen katsotaan tilanne. Todennäköisesti tulen tekemään hieman muutoksia syömisiin silloin. Hyvä minä, tästä se lähtee ja kyllä sinä pystyt siihen!