Monien tunteiden Marokko – Chefchaouen
No tässä tulee kyllä sellainen sanahirviö, että itseänikin alkaa jo hirvittää! Chefchaouen, Sininen kaupunki. Ehkä koskaan aiemmin elämässäni ei ollut tullut niin vahvaa oloa, että olen matkalla ”vuorten ja laaksojen sylissä kaukana aukeaa muumien…” eiku, berberien luvattuun maailmaan. Kun matkasimme bussilla läpi vaihtuvien maisemien ja edessä alkoi siintää sininen helmi oli todella vaikea olla haukkomatta henkeä kova äänisesti. Niin kaunis se näky oli! 
Tässä kuvassa näkyykin aika hyvin miten maalia on levitelty ja ettei se ihan kaikkialla ylety. Sinisen eri sävyt olivat todella viehättäviä. On hieman epäselvää minkä takia kaupunkia alettiin maalata siniseksi, teorioitahan netistä löytyy! Yksi teoriahan on ihan, että jossain vaiheessa 1970 lukua haluttiin houkutella turisteja paikalle ja meikäläiseenhän tämä osui, sekä upposi.
Me yövyimme Hostal La Joyassa, joka oli hyvin keskeisellä paikalla. Koska Chefchaouen on turistikaupunki, majoituspaikkoja löytyy aivan todella paljon. Eli ei huolta huomisesta! Tykättiin majoituspaikastamme paljon ja meille sattui aivan ihana japanilaistyttö jakamaan huoneen kanssamme. Ujo, mutta todella hauska tapaus. Aina toisinaan pohdin miten itse uskaltaisin lähteä huonolla kielitaidolla seikkailemaan tuntemattomaan, kyllä siinä aika paljon selkärankaa täytyy olla…
Mutkikkaat kadut, paikalliset tuotteet, vuoristo… Paikka on uskomaton.
Meidän katseemme siinsi vahvasti Akchour, jossa on muutamakin hieno luonnon nähtävyys. Itse halusin God’s Bridgelle, joka on hieno luonnon muovaama muodostelma, joka näyttää sillalta… Chefchaouenista matkaa oli vajaa tunti taksilla, jonka maksun jaoimme muiden mukana olevien ihmisten kanssa. Paluu matka sujui kanssa helposti, koska paikalla on monia takseja, siitä sitten hyppää johonkin vaan kyytiin joka on suht täynnä, sillä kun taksi täyttyy se lähtee. Ja taas halvaksi menee kun saat jaettua summan monen ihmisen kanssa.
Joka tapauksessa päivä jona me lähdimme vaeltamaan oli kuuma. Meikällä oli hyvät kengät jalassa, mutta koska meidän kahden yhteiset reissut tuppaavat olemaan samaa luokkaa kuin kanoilla, eksyimme tietenkin reitiltä ja hups vain, huomasimme olevamme matkalla God’s Bridgen päälle. Itse olisin halunnut nähdä tuon alhaalta, mutta menihän siinä monta tuntia hortoillessa rinnettä pitkin. Monta tuntia? Jep, eksyimme ylöskin päin mentäessä, lahjakasta täytyy myöntää. Näkymät olivat kuitenkin sen arvoisia. God’s Bridgen päälle suloinen vanhus piti kauppaa ja pohdin, että joka päiväkö hän raahautuu sinne, luultavasti kyllä. En koskaan enää valita työmatkoista.
Tässä kuvassa tihrustelimme määränpäätämme ja toivoimme, että kohta olisimme perillä. No kyllähän se aikansa vielä otti. Maisemat oli kyllä hienoja, sitä ei käy kieltäminen. Menimme vielä palattuamme seikkailemaan alas, mutta vesi oli niin korkealla, että uimapuvuille olisi ollut käyttöä, joten emme sitä reittiä sitten käyneet katsastamassa. Ehkä joskus ensi kerralla…
Yksi ihmetyksen aiheeni oli lähteet? Siis eri paikoissa löytyi spotteja, joissa oli muki, kaikki käyttivät samaa ja joivat vettä sitten sillä. Ällöttävää? Kyllä, mutta en sitten tiedä, tapansa kullakin.
Pois lähtiessämme, emme tietenkään olleen hankkineet lippuja aikaisemmin. Köpelösti meinasi käydä, ahdistelimme lipunmyyjää, tai kaverini minun painostuksestani ahdisteli ja saimme liput bussiin joka ”oli täynnä”, oli siellä kätevästi kaksi paikkaa, en tiedä miksi piti niiiin kauan huovata ja soutaa, olisi vain antanut liput heti. Emme myöskään meinanneet aluksi hiffata nousta kyytiin, kun joku töissä oleva tyyppi sanoi ettei tuo bussi mene Fèsiin, huomasin kuitenkin erään tytön bussissa, joka vilkutti meille. Olimme aiemmin tavanneet samassa taksissa ja tiesin hänen suuntansa olevan sama, joten varmistimme kuskilta, joka oli juuri lähdössä busseineen.
Siitäpä lähdettiin sitten kohti Tazaa uudemman kerran ja kohti marokkolaisia häitä!
♥#A