Etsi mut

Ihana kevät ja aurinko! 

Palailin juuri matkalta ja oli mukavaa tulla takaisin paikkaan, jossa paistaa aurinko eikä vastassa ollutkaan suurta lumimyrskyä. Oma mielentila sitten taas tuntuukin olevan enemmän sen lumimyrskyn kaltainen kuin paistatteleva. 

Aloittaessa kirjoittamista tänne, en ajatellut jakavani paljoakaan henkilökohtaisesta elämästäni, tai ainakaan paljon ajatuksiani. Pidän tietynlaisesta etäisyydestä ihmisiin ja siitä että voin päättää keille puolustusmuurit laskeutuu ja keille ei. Toisaalta en halua säästää itseäni kirjoittamiselta, siltä, etten kertoi rehellisesti asioista jotka ovat sydämelläni ja mielelläni eri kohtaa elämää. Elämä kun valitettavasti tuntuu sisältävän paljon kipua ja sitten vähän iloisia pilkahduksia. Mitä itselläkin todellakin on! 

Hyvistä asioista voisin kertoa sen miten perjantaina nytkähti eteenpäin yksi suurista unelmistani ja olen fiilistellyt asiaa. Vihdoin pääsee askeltamaan siihen suuntaan, että asioista voisi tulla totta, eikä vain haaveita. 

Mikäpä tässä sitten ärsyttää? 

Mietin tuossa monen eri ihmisen kanssa käydyn keskustelun jälkeen parisuhdetta ja parisuhdettomuutta. Ihmisenä oon aina ollut sellainen, etten hirveästi välitä sitoutua. Se on mielestäni ahdistavaa, että joku pääsee niin lähelle, että voi satuttaa paljon. Joten olen suosiolla saattanut homman päätökseen ennen kuin jutussa on ollut liian suuria tunteita kehissä. Vastaavasti sitten muutamat poikkeukset ovat päässeet liian lähelle ja siinäpä olen jäänyt rannalle nuolemaan näppejäni (oikeasti tää näppien nuoleminen on vaan niin absurdi ilmaus :D). En kuitenkaan halua seurustella sen takia, että olisi pakko seurustella, koska se näyttäisi hyvältä paperilla tai muiden silmissä. Mutta kyllä se nyt ottaa päähän useinkin, että en näe enää mitään pointtia yrittää kenekään kanssa mitään, koska olen ihan vakuuttunut siitä, että juttu kosahtaa ja sattuu. Joten passaan mieluummin.  

Sanoisin myös, että tää vaikuttaa toisaalta vahvasti myös mun ihmissuhteissa yleisestikin. Kerta toisensa jälkeen olen omassa tai muiden elämässä nähnyt, miten ihmiset ovat todella kaksinaamaisia ja valmiita heittämään puukkoa selkään mahdollisuuden tullessa. Mikä siinäkin on, että niin harvaan voi luottaa? 

No takaisin pääaiheeseen. Heittelin kaverini kanssa viestiä matkatessani ja valehtematta jokaisessa viestissä hän kysyi, että oliko mestoilla ollut hyvännäköisiä miehiä. Rehellisesti vastattuna en ollut edes huomioinut asiaa. Eikä tällä hetkellä muutenkaan ole ollut kiinnostusta katsella, koska tammikuussa sattui tapahtumaan taas klassinen näppien nuoleminen ja sittenpä olen taas miettinyt, että mitenkä ihmeessä ihminen voi olla niin tyhmä, että luulee asioiden menevän edes joskus kivasti. Eikä tämäkään juttu onneksi mikään dramaattinen ollut, toinen lähti vaan muualle maailmaan, mutta silti! Miksi sitä pitää aina pitää ihmisistä, jotka eivät lopulta pidä sinusta takaisin, ole samalla paikkakunnalla tai samassa maassa enää pitkään ja jotka eivät lopulta vain ansaitse sinua oman käytöksensä takia. Lähinnä ihmettelen, että missäköhän vaiheessa sitä oppisi olemaan tunteeton ja vaan käyttämään toisia omiin tarkoituksiinsa, eikä aina laittamaan jotain tunnetta kehiin. 

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa ja sydän, varsinkin se sydän.

– A